Ero sivun ”Päätään pidempi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh
Velma (keskustelu | muokkaukset)
fix
Rivi 25:
| amg = 131236
}}
'''Päätään pidempi''' (''Renaissance Man'') on vuonna 1994 julkaistu [[Penny Marshall]]in ohjaama [[elokuva|draamakomedia]]. Pääosassa näyttelee [[Danny DeVito]]. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain armeijan koulutuslaitokseen. ''Päätään pidempi'' oli [[Mark Wahlberg]]in ensiesiintyminen elokuva-alalla. Elokuvaa levittivät [[Touchstone Pictures]] USA:ssa ja muualla [[Cinergi Pictures]].
 
Elokuva kuvattiin kuvitteellisessa "Fort McClanessa", joka todellisuudessa oli Fort Jackson [[Etelä-Carolina]]ssa.{{lähde}}
 
==Tarina==
Rivi 31 ⟶ 33:
Mainosalalla työskentelevällä Bill Ragolla on perheongelmia, mikä vaikeuttaa hänen uraansa. Hänet erotetaan virastaan. Bill Rago päättää hakea töitä työvoimatoimiston kautta. Hänelle tarjotaan opettajan työtä Yhdysvaltain armeijassa. Rago ottaa paikan vastaan, vaikka hänellä on hieman ennakkoluuloja, ja muuttaa työsuhdeasuntoon Fort McClainen kasarmille. Hän ei ole aluksi innostunut työpaikasta eikä työoloista.
 
Ragon on kuudessa viikossa opetettava kahdeksalle alokkaalle, jotka eivät kehity laitoksen vaatimassa tahdissa, ymmärtämisen alkeet ja englannin kielen käyttö. Hän aloittaa opettamalla vaadittua, mutta alokkaat eivät ole kovin kiinnostuneita. Bill Rago alkaa opettaa heille [[Shakespeare]]n [[Hamlet]]ia ja näytelmän perusteita. Alokkaat eivät ole ennen kuulleet näytelmistä tai Shakespearesta ja kiinnostuvat aiheesta. Rago esittelee oppilaille myös näytelmän [[Henrik V (näytelmä)|Henrik V]], joka sekin lisää kiinnostusta. Riippumatta kersantti Cassin kielteisestä arvostelusta ja siitä, että yksi alokkaista, Roosevelt Hobbs, paljastuu armeijassa piilottelevaksi huumekuriiriksi, Rago pitää lopuille seitsemälle oppilaalle loppukokeen. Vastoin kersantti Cassin olettamaa kaikki alokkaat läpäisevät kokeen.
Bill Rago alkaa opettaa heille [[Shakespeare]]n [[Hamlet]]ia ja näytelmän perusteita. Alokkaat eivät ole ennen kuulleet näytelmistä tai Shakespearesta ja kiinnostuvat aiheesta. Rago esittelee oppilaille myös näytelmän [[Henrik V (näytelmä)|Henrik V]], joka sekin lisää kiinnostusta. Riippumatta kersantti Cassin kielteisestä arvostelusta ja siitä, että yksi alokkaista, Roosevelt Hobbs, paljastuu armeijassa piilottelevaksi huumekuriiriksi, Rago pitää lopuille seitsemälle oppilaalle loppukokeen. Vastoin kersantti Cassin olettamaa kaikki alokkaat läpäisevät kokeen.
 
Huipennus elokuvassa on se, kun alokas Benites lausuu yöharjoituksissa kaatosateessa kohdan näytelmästä Kuningas Henrik V kersantti Cassille täysissä sotilaan varusteissa.
 
Rago myös tutkii erään oppilaansa menehtyneen isän sotilasuraa [[Vietnam]]in sodassa. Kyseinen oppilas ottaa loppuseremoniassa vastaan isälleen myönnettävän hopearistin. Aivan lopuksi käy ilmi, että Bill Rago aikoo jäädä vakituiseksi opettajaksi armeijaan.
 
Aivan lopuksi käy ilmi, että Bill Rago aikoo jäädä vakituiseksi opettajaksi armeijaan.
{{Juonipaljastus loppu}}
 
Rivi 56 ⟶ 55:
|[[Mark Wahlberg]]|Alokas Tommy Lee Haywood
}}
 
==Muuta==
Elokuva kuvattiin kuvitteellisessa "Fort McClanessa", joka todellisuudessa oli Fort Jackson [[Etelä-Carolina]]ssa.
 
Elokuvaa levittivät [[Touchstone Pictures]] USA:ssa ja muualla [[Cinergi Pictures]].
 
 
 
==Lähteet==
* {{IMDb|0110971}}
* [http://yle.fi/tv2/elokuvat/74e2.htm Yle.fi]
{{Viitteet}}
 
[[Luokka:Vuoden 1994 yhdysvaltalaiset elokuvat]]
[[Luokka:DraamaelokuvatYhdysvaltalaiset draamakomediaelokuvat]]
[[Luokka:Komediaelokuvat]]
[[Luokka:Penny Marshallin ohjaamat elokuvat]]