Ero sivun ”Hasael” versioiden välillä

33 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
Kirjoitusvirheitä korjattu ym
(Kirjoitusvirheitä korjattu ym)
| kuolinpaikka = -
}}
'''Hasael''' oli [[Aram-Damaskos|Aram-Damaskoksen]] kuningas vuosina 842–798 ennen ajanlaskun alkua. Hasael mainitaan esimerkiksi [[Assyria]]laisissa kaiverruksissa, sekä [[Vanha testamentti|Vanhassa testamentissa]]. Hallitsijana Hasael laajensi [[Damaskos|Damaskoksen]] ympärille muodostunutta kuningaskuntaansa esimerkisiesimerkiksi [[Israelin kuningaskunta|Israeliin]] ja [[Filistea]]an kasvattaen Aram-Damaskoksen suurimmilleen ja halliten alueen tärkeitä kauppareittejä.
 
==Hallitsijana==
[[Tiedosto:Tel dan inscription.png|thumbpienoiskuva|vasen|Mahdollisesti Hasaeliin viittavaa maininta aramealaisesta kuninkaasta [[Tel Danin piirtokirjoitus|Tel Danin piirtokirjoituksessa]].]]
[[Assyria]]n kuningas [[Salmanassar III]]:n valtakaudelta säilyneessä kaiverroksessa Hasaelia kuvaillaan "ei”ei kenenkään pojaksi"pojaksi”, joka nousi valtaistuimelleen hänen edeltäjänsä Hadad-ezerin eli [[Ben-Hadad I]]in saatua surmansa taistelussa Salmanassarin joukkoja vastaan. Ei kenenkään poika on mahdollisesti Hasaelin vihollisten assyrialaisten tarkoituksellisen alentava luonnehdinta.<ref name="ejud">{{Kirjaviite | Tekijä = Fred Skolnik ja Michael Berenbaum | Nimeke = Encyclopaedia Judaica Volume 8 Gos-Hep | Vuosi = 2007 |Sivu = 485–486 | Julkaisija = Thomson Gale | Isbn = 978-0-02-865928-2 | Kieli = {{en}} }}</ref> Hasaelin on joskus esitetty olleen mahdollisesti [[arabit|arabi]]taustainen. Hänen hallitsemansa [[Damaskos|Damasoksen]] ympärille kasvanut valtakunta oli [[aramealaiset|aramealainen]].<ref name="dam">{{Kirjaviite | Tekijä = Ross Burns | Nimeke = Damascus : a history | Vuosi = 2019 | Luku = | Sivu = 20–24 | Selite = 2. painos | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Routledge | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-1-351-05522-2 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
[[Vanha testamentti|Vanhan testamentin]] [[ensimmäinen kuninkaiden kirja|1. kuninkaiden kirjan]] mukaan [[Elia (profeetta)|Elian]] oli määrä voidella Hasael kuninkaaksi [[Damaskos|Damaskoksessa]]. [[Toinen kuninkaiden kirja]] mainitsee puolestaan Hasaelin edeltäjän Ben-Hadad sairastuneen. Sairaus ei Elian mukaan ollut kuolettava, mutta hän sanoo Hasaelille, että Ben-Hadadin "on”on silti kuoltava"kuoltava”. Hieman epäselvän kohdan on joskus tulkittu tarkoittaneen Hasaelin surmanneen edeltäjänsä valtaan noustakseen. Hasael aloittaa itse valtaan nousuaannoustuaan Elian ennustamat sotareketsotaretket [[Israelin kuningaskunta|Israeliin]] ja haavoittaa [[Juudan kuningaskunta|Juudan kuningas]] [[Joram (Israel)|Joramia]] taistelussa.<ref name="ejud" />
 
Toisaalla Hasael ajatuiajautui sotaan Assyrian Salmanassar III:n kanssa vuonna 841. Hänen edeltäjnsäedeltäjänsä Ben-Hadad oli johtanut laajempaa aramealaisten kuningaskuntien liittoumaa Assyriaa vastaan, mutta Hasael jäi yksin. Assyrialaisten ei onnistunut vallata Hasaelin hallitsemaa Damaskosta. Sen sijaan [[Sidon]]ista, [[Tyros|Tyroksesta]] ja Israelista tuli Assyrian vasalleja. Assyrialaiset yrittivät uudelleen edelleen Etelä-Syyriaa hallinneen Hasaelin kukistamista vuonna 838, mutta tämäkin sotaretki päättyi epäonnistumiseen. Assyrialaisten vetäydfyttyävetäydyttyä Hasael aloitti omat sotaretkensä Israeliin. [[Jehu]]n valtakauden loppupuolella Hasael oli vallannut [[Galilea]]n ja Israelin kaikki alueet [[Jordan]]in itäpuolella. Koko Israel vallattiin aina [[Juudan kuningaskunta|Juudan]] rajalle saakka [[Joahas]]in valtakaudella. Juudan hallitsija [[Joas (Juuda)|Joas]] joutui maksamaan tribuuttia Hasaelin uhattua [[Jerusalem]]ia ja on todennäköistä, että Hasael alisti myös koko [[Filistea]]n. Hasaelin muodostamaa uhkaa kuvaa esimerkiksi tapa, jolla 2. kuninkaiden kirja kuvailee Damaskosta vastaan vuonna 805 sotaretken tehnyttä Assyrian [[Adad-nirari III]]:ta vapauttajaksi.<ref name="ejud" /> Hasaelin seuraaja oli [[Ben-Hadad II]], joka jatkoi sotia Israelissa ja Assyriassa.<ref name="dam" />
 
==Merkitys==
[[Tiedosto:Arslan Tash - ivory plaque mentioning Hazael.jpg|thumbpienoiskuva|[[Arslan Taš]]in kaiverrus.]]
[[Aram-Damaskos]] oli kasvanut Hasaelin sotaretkillä suurimmilleen.<ref name="ejud" /> Omalla valtakaudellaan hän yhallitsi tärkeitä [[karavaani|karavaanireittejä]] [[Arabian niemimaa]]lta Filistean rannikolle. Hasaelin nimi tunnetaan muutamassa mielenkiintoisissa arkeologisista kaivauksissa löydetyissä esineissä. [[Kreikka|Kreikan]] [[Sámos|Sámokselta]] löydettiin [[Suitset|suitsimien]] osa, johon kaiverretussa [[aramean kieli|aramealaisessa tekstissä]] mainitaan Hasaelin "ylittäneen”ylittäneen joen"joen”. [[Arslan Taš]]ista [[Syyria]]sta löydetty [[norsunluu|norsunluinen]] laatta mainitsee puolestaan laatan kuuluneen "kuninkaallemme”kuninkaallemme Hasaelille"Hasaelille” (''Imr'n hz'l''). [[Tel Danin piirtokirjoitus|Tel Danin piirtokirjoituksessa]] esiintyvä aramealainen kuningas on myös todennäköisesti Hasael.<ref name="ejud" />
 
==Lähteet==
13 019

muokkausta