Ero sivun ”Areiolaisuus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
navigaatio
p Hieman viilausta.
Rivi 1:
[[Tiedosto:PalatiumTheodoricMosaicDetail.jpg|thumb|Kun katolilaiset onnistuivat kukistamaan areiolaisuuden, he sensuroivat kaikki harhaoppina pidetyn uskon jälkeensä jättämät merkit. Tämä mosaiikki Sant'Apollinare Nuovon basilikassa Ravennassa sisälsi kuvan areiolaisesta kuninkaasta [[Teoderik Suuri|Teoderikista]] hoveineen, mutta ne on poistettu. Kuitenkin erääseen mosaiikin pylväistä on jäänyt näkyviin käden kuva.]]
'''Areiolaisuus''' oli [[varhaiskristillisyys|varhaiskristillinen]], erityisesti 300-luvulla vaikuttanut [[Jumala (kristinusko)|Jumalan]] [[kolminaisuusoppi|kolminaisuutta]] koskenut oppi, joka tuomittiin [[kerettiläisyys|harhaoppiseksi]]. Areiolaisen suuntauksen perustajana voidaan pitää [[aleksandria]]laista presbyteeriä nimeltä [[Areios]], josta oppi on saanut nimensä. Areiolaisuutta koskenut kiista oli varhaisen kirkon merkittävimpiamerkittävimpiä [[kristillinen teologia|teologisia]] ongelmia.<ref name="Castrén-2000">{{Kirjaviite | Tekijä=Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena | Luku=Areiolaisuus | Nimeke=Antiikin käsikirja | Sivu=51 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=2000 | Tunniste=ISBN 951-1-12387-4}}</ref><ref name="Castrén-2011">{{Kirjaviite | Tekijä=Castrén, Paavo | Nimeke=Uusi antiikin historia | Sivu=520–521 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=2011 | Tunniste=ISBN 978-951-1-21594-3}}</ref>
 
Areiolaisten mukaan [[Kristus]] eli kolminaisuuden toinen persoona Poika ei ollut samaa olemusta kuin Isä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Marjatta Kyyhkynen | Nimeke = Ajankohtainen Islam | Sivu = 86 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Gummerus | Vuosi = 1992 | ISBN = 951-625-103-X}}</ref> He myös kielsivät Kristuksen iankaikkisuuden eli sen, että tämä olisi "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt”, ja katsoivat tämän olevan Jumalan ensimmäinen luomus.<ref name="Castrén-2011"/> Täten areiolaiset käytännössä kielsivät Jeesuksen jumaluuden. Areiolaisuus perustui Areioksen pyrkimykseen saattaa perinteinen kolminaisuusoppi sopusointuun [[platonismi|platonilaisen]] teologian kanssa. Tämän vuoksi Areios määritteli, että vain Isä on [[transsendenssi|transsendenttinen]] Jumala, kun taas Poika oli ''[[Logos]]'', joka vastasi platonilaista [[demiurgi]]a.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=af Hällström, Gunnar & Laato, Anni Maria & Pihkala, Juha | Nimeke=Johdatus varhaisen kirkon teologiaan | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kirjapaja | Vuosi=2005 | Sivu=148 | Tunniste=ISBN 951-607-227-5}}</ref>
Rivi 14:
 
== Lähteet ==
 
{{Viitteet}}