Ero sivun ”Douglas DC-8” versioiden välillä

19 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
ei muokkausyhteenvetoa
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
1960-luvulle tultaessa suihkukoneteknologia oli kehittynyt niin nopeasti, että Finnairille oli kannattavaa aloittaa varsinainen oma Atlantin ylittävä suihkuliikenne. Kone-ehdokkaita tarkoitukseen oli kaksi, B707-300 ja DC-8, joista Finnair päätyi SAS:in esimerkkiä seuraten marraskuussa 1966 tilaamaan kaksi DC-8-62CF:ää. Myöhemmin tilattiin vielä kolmas yksilö. Koneiden hankinta mahdollisti ensi kertaa mm. välilaskuttomat Pohjois-Amerikan lennot. Ensimmäinen DC-8, OH-LFR, joka myöhemmin rekisteröitiin uudelleen OH-LFT:ksi sekaannusten välttämiseksi yhtiön Convair OH-LRF:n kanssa, saapui Suomeen 8. helmikuuta 1969, päällikkönä DC-8-ryhmäpäällikkö, projektivastuulentäjä Erkki Ehanti, perämiehinä Kyösti Karhila ja Jarl Arnkil sekä koulutettavina kapteenit Mauri Maunula ja Veikko Pekkola. Seuraavat koneet lennettiin Suomeen maaliskuussa 1969 (OH-LFS, kapteeni Ehanti, perämies Arnkil, rekisteritunnukseksi vaihtui OH-LFV) ja joulukuussa 1970 (OH-LFY). OH-LFR aloitti matkustajalennot maaliskuun lopulla 1969 charter-asussa 185 matkustajapaikalla Las Palmasin reitillä, jonne nyt voitiin operoida välilaskutta. Liikenne uudella lippulaivareitilä AY101 (nyk. AY005) New Yorkiin alkoi 15. toukokuuta 1969, aluksi välilaskullisena Kööpenhaminan ja Amsterdamin kautta, suorana 1975 alkaen.<ref name=":0" /> Niin kutsutun MNPS-navigointilaitemäärityksen (Minimum Navigation Performance Specifications) tultua voimaan samana vuonna, OH-LFT ylitti 21. lokakuuta 1969<ref>Navigointivaatimukset Pohjois-Atlantilla, AIC A-tiedote 1969{{parempi lähde|hankalasti saatavilla oleva primaarilähde}}</ref> ensimmäisenä Atlantin ilman suunnistajaa inertiasuunnistuslaitteiden (Delco Carousel IV-A) ja lyhytaaltoradioiden avulla.<ref name=":0" /> Pakollisiksi inertiasuunnistuslaitteet tulivat Atlantilla 1977 alkaen.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://ops.group/blog/did-you-know-mnps-is-over-meet-hla-the-new-north-atlantic-airspace/|nimeke=Did you know MNPS is over? Meet HLA, the new North Atlantic Airspace.|tekijä=Mark Zee 22 January, 2016 February 2nd, 2016|julkaisu=International Ops 2020 - OPSGROUP|ajankohta=2016-01-22|viitattu=2020-12-13|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref> DC-8 työllisti myös Finnairin koulutusorganisaatiota: tammi-toukokuun 1969 aikana tyyppiin koulutettiin 400 teknikkoa ja 22 lentäjää.<ref>Finnair Uutiset (Finnairin henkilöstölehti), helmikuu 1969</ref>
 
OH-LFT lensi viimeisen Finnair-lentonsa marraskuussa 1981, josta se päätyi Ranskan ilmavoimien kautta Samaritan's Purse-järjestölle, jonka lääkintäkoneena lentää edelleen. OH-LFV puolestaan vaihdettiin DC-10:n tultua käyttöön 1975 Ranskasta ostettuun ei-rahti-DC-8 OH-LFZ, ja Ranskaan päätyi myös OH-LFY kuusi vuotta myöhemmin. DC-8:lla operoitiin myös huhtikuussa 1976 Seura-lehden lukijamatka maailman ympäri, Erkki Ehannin toimiessa päällikkönä -- toinen vastaava toteutettiin 1996 DC-10:llä. Kokonaan DC-8 poistui Finnairilta 1984 ja sen kokonaan omistamalta Kar-Airilta 1987 (tosin koneella lennettiin vuodet 1985-87 vain tilauslentoja, muun muassa presidentti [[Mauno Koivisto|Koiviston]] valtiovierailu Intiaan). Suomen jätti viimeisenä OH-LFZ, joka siirrettiin ensin Kar-Airille ja myytiin Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Yhtiöt tekivät jo 1960-luvulta yhteistyötä DC-8-operoinnissa, ja valtaosa Kar-Airin DC-8-lentäjistä päätyi Finnairille. Spear Airin DC-8-operointi tapahtui niin ikään Finnairin eläkeläisten turvin.<ref name=":0">{{Lehtiviite|Tekijä=Tolvanen, Heikki|Otsikko=Lentäjien työkaluja: DC-8|Julkaisu=Liikennelentäjä 2/2019|Ajankohta=helmikuu 2019|Julkaisija=}}</ref>
 
== Onnettomuudet ==
Rekisteröitymätön käyttäjä