Ero sivun ”Hömötiainen” versioiden välillä

'''Hömötiainen''' (''Poecile montanus'') on [[euraasia]]lainen [[havumetsä|havumetsissä]] viihtyvä pienikokoinen [[tiaiset|tiaislaji]]. Lajin kuvaili ensimmäisenä [[Thomas Conrad von Baldenstein]] vuonna 1827. Laji oli pitkään Suomessa runsaslukuisimpien lintujen joukossa. 2000-luvulla hömötiainen on taantunut Suomessa ensin vuonna 2015 [[Vaarantunut laji|vaarantuneeksi]] ja vuonna 2019 [[Erittäin uhanalainen laji|erittäin uhanalaiseksi]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://laji.fi/taxon/MX.34535 | Nimeke = Hömötiainen – ''Poecile montanus''| Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Laji.fi| Viitattu = 6.12.2020 }}</ref>.

Hömötiainen on 12–13&nbsp;cm pitkä. HömötiaisenSen lakki ja leukalappu ovat mustat, posket valkoiset, selkä harmaa, vatsapuoli vaaleampi, siivet ja pyrstö tummat. Siivellä erottuu vaalea paneeli. Britanniassa tavattavalla ''kleinschmidti''-alalajilla on ruskea selkä ja beigenruskea alapuoli.<ref name="svensson">{{Kirjaviite | Tekijä = Svensson, Lars | Nimeke = Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut | Sivu = 344 | Julkaisija = Otava | Vuosi = 2010 |Isbn= 978-951-1-21351-2}}</ref>

Hömötiaisen kutsuääni on ”ti-ti-tsää-tsää-tsää”. Yhteysääni on hento ”tsi”. Laulua on kahta päätyyppiä. Toinen on surumielinen ”tjyy-tjyy-tjyy”, joka muistuttaa [[sirittäjä]]ä. Toinen laulutyyppi on iloinen ja kirkas, liverrykseen loppuva lurittelu.<ref name="svensson"/>

Suomessa hömötiainen pesii koko maassa, mutta Pohjois-Lapissa levinneisyys on aukkoisempi. Suomen hömötiaiskanta on pienentynyt huomattavasti 1940–1950-luvuilta lähtien, ja vuoteen 2019 mennessä pesivien parien määrä onoli laskenut hieman yli 400 tuhanteen&nbsp;000:een. Yhdeksi taantumisen syyksi on esitetty [[Tehometsätalous|tehometsätaloutta]], jonka takia metsien [[lahopuu]]n määrä on pienentynyt. <ref name="atlas">{{Verkkoviite | Osoite = http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/hömötiainen | Nimeke = Hömötiainen (Parus montanus) | Sivusto = Lintuatlas | Viitattu = 13.3.2019}}</ref> Laji on luokiteltu Suomessa [[Erittäin uhanalainen laji|erittäin uhanalaiseksi]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/homotiainen | Nimeke = Hömötiainen, Parus montanus| Julkaisu = LuontoPortti| Viitattu = 9.6.2016 }}</ref><ref name=":0">{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/08/homotiainen-on-erittain-uhanalainen-koska-se-ei-loyda-hakatuista-metsista | Nimeke = Hömötiainen on erittäin uhanalainen, koska se ei löydä hakatuista metsistä syötävää | Tekijä = Yle | Ajankohta = 12.3.2019| Julkaisu = Yle luonto | Viitattu = 13.3.2019 }}</ref> Sama kehitys koskee koko Eurooppaa. Neljäsosa kannasta pesii Suomessa. [[Suomen ympäristökeskus|Suomen ympäristökeskuksen]] johtavan tutkijan mukaan hömötiainen kärsii sekä metsätaloudesta että [[IlmastonmuutosIlmaston lämpeneminen|ilmastonmuutoksesta]].<ref name=":0" />

Hömötiainen on pääasiassa [[paikkalintu]]. Joinakin syksyinä lähinnä nuoret yksilöt voivat kuitenkin lähteä vaeltamaan etelämmäksi.<ref name="laine"/> Vaellusparvissa voi olla myös muita tiaisia.

Useimmat hömötiaiset haluavat itse kaivertaa pesäkolonsa lahoon pökkelöön, yleensä koivuun tai muuhun lehtipuuhun. Kaivaminen pienellä nokalla onnistuu vain pehmeään, pitkälle lahonneeseen puuhun. Sopivat lahot pökkelöt tuhoutuvat erityisesti [[Avohakkuu|avohakkuissa]] helposti.<ref name=":0" /> Pienireikäiseen (lentoaukon halkaisija 30&nbsp;mm) [[Linnunpönttö|pönttöön]] sitä voi yrittää houkutella täyttämällä pöntön sahan- tai kutterinpuruilla. Hömötiaisnaaras rakentaa koloon tai pönttöön puolipallomaisen pesäkupin karvoista, tikuista, lastuista ja höyhenistä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella tai puolivälissä. Valkeita, pilkullisia munia on 6–11, keskimäärin kahdeksan kappaletta. Naaras hautoo noin kaksi viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti. Ne ovat lentokykyisiä jättäessään pesän vajaa kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia, myös viikon verran pesästälähdön jälkeen.<ref name="von">von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R.: ''Pohjolan linnut värikuvin''. Helsinki: Otava, 1967.</ref>