Ero sivun ”Esa Pakarinen” versioiden välillä

4 merkkiä poistettu ,  1 vuosi sitten
(Kumottu muokkaus 19367838, jonka teki Pihamies (keskustelu))
Merkkaus: Kumoaminen
Seuraavaa elokuvaa ''[[Rantasalmen sulttaani]]'' lähdettiin keväällä 1952 kuvaamaan aina Espanjaan ja Marokkoon asti. Matka oli Pakarisen ensimmäinen ulkomaanmatka, lukuun ottamatta jatkosodan aikana viihdytysjoukoissa tehtyjä esiintymisiä Pohjois-Norjassa. Mukaan lähtivät muut pääosanesittäjät [[Oke Tuuri]], [[Assi Nortia]] ja [[Kauko Käyhkö]]. Kuvausmatkalla ei syntynyt ihmeempiä tuloksia, kun ryhmä keskittyi lähinnä hauskanpitoon, ja elokuva pitikin lopulta kuvata suurimmaksi osaksi SF:n Liisankadun studioilla pahvikulisseissa. Tuottaja Särkkä ei erityisemmin ilahtunut lopputuloksesta.
 
Talvella 1953 kuvattiin elokuvaa ''[[Lentävä kalakukko]]'', jossa Pakarisella oli junan konduktöörin rooli (elokuva sisälsi yhden Suomen varhaisimmista alkuteksti-animaatioista, kalan päällä ja pyrstöllä varustetun junan, jonka vaunuissa esiintyjien nimet). Elokuvan tunnussävelmän levyversio myi yli 10 000 kpl ja jäi pysyväksi numeroksi Pakarisen ohjelmistoon. Elokuvan sivuosassa Läski-Leevinä oli [[Masa Niemi]]. Hän ja Pakarinen tapasivat tuolloin toisensa ensi kertaa. Reino Helismaa keksi heidän muistuttavan [[Ola Fogelberg]]in sarjakuvasankareiltasarjakuvasankareita [[Pekka Puupää|PekaltaPekkaa ja PätkältäPätkää]]. Heidät palkattiin välittömästi tulevaan Puupää-filmiin, joka tehtiin heti Kalakukon perään.
 
=== Pekka Puupää ===
125

muokkausta