Ero sivun ”Väinämöinen” versioiden välillä

6 732 merkkiä lisätty ,  1 kuukausi sitten
Haaviolta osio Väinämöisen mainintojen historiasta; ryhmitellään muita osioita paremmin
(navigaatio)
(Haaviolta osio Väinämöisen mainintojen historiasta; ryhmitellään muita osioita paremmin)
'''Väinämöinen''' on [[Kalevala]]n sankari, ja [[kalevalainen runous|suomalaisen ja karjalaisen kansanrunouden]] ja [[suomalainen mytologia|mytologian]] tärkeimpiä henkilöitä. Väinämöinen on runonlaulaja ja suuri tietäjä, jossa on myös [[jumala]]llisia piirteitä. Väinämöinen esiintyy monissa taruissa ja usein pääosassa. Hänestä käytetään Kalevalassa usein säeparia:'' Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen''.
 
== Etymologia ==
==Väinämöisen ja maailman synty==
 
Väinämöisen nimen uskotaan juontuvan [[väinä]]-sanasta, joka tarkoittaa [[suvanto]]a tai hiljalleen virtaavaa vettä, [[salmi|salmea]] tai joensuuta. Väinämöisen lisämääreenä esiintyy myös '''suvantolainen'''. [[Väinämeri]] Viron saaristossa on saanut nimensä väinöiksi kutsutuista meren salmistaan, mutta väinöjä on muuallakin, kuten [[Väinäjoki]], eikä tiedetä, perustuuko Väinämöisen nimi johonkin tiettyyn väinään.
 
==Maininnat ja luonnehdinnat kirjallisuudessa==
 
Ensimmäinen kirjallinen maininta Väinämöisestä on [[Mikael Agricola]]n vuonna 1551 julkaisemassa [[Dauidin Psalttari|Psalttarin suomennoksen]] alkupuheessa. Agricola mainitsee [[Mikael Agricolan jumalaluettelo|hämäläisten ja karjalaisten epäjumalien luettelossaan]] ”virrentakoja” Väinämöisen kolmantena: ”Aeinemöinen wirdhet tacoi”.<ref>Haavio 1950, s. 9.</ref>
 
Tähtientutkija [[Sigfrid Aronus Forsius]] sepitti muutamaa vuosikymmentä Agricolan jälkeen tämän luettelon pohjalta latinankielisen runon, jossa hän kertoi Väinämöisen (”Eunemoines”) sepittäneen virtensä matkamiehen viihdykkeeksi. Agricolan lyhyttä kuvausta Väinämöisestä käytettiin lähteenä monessa muussakin Suomessa 1600- ja 1700-luvuilla kirjoitetussa ruotsin- tai latinankielisessä teoksessa, kuten väitöskirjoissa. Nimen kirjoitusmuoto vaihteli: [[Thomas Hiärne]]llä nimi on muodossa ”Ainemoinen”, [[Petrus Bång]]illa ”Änevainen” ja ”Äinimäinen”, [[Georgius Kijl]]illä ”Ainomoinen” ja [[Nicolaus Hahn]]illa ”Äinimeinen”. Vuonna 1748 julkaistussa [[Christian Limnell]]in väitöskirjan latinankielisessä referaatissa nimi alkaa ensimmäisen kerran V:llä, ”Waeinomoinen”. Samalla hänen takomansa virret mainitaan [[loitsu]]iksi. Koska Limnell oli itse hämäläinen, hänen arvellaan ottaneen jotain aitoa kansanomaista ainesta uusien tietojensa pohjaksi.<ref>Haavio 1950, s. 9–11.</ref>
 
Väinämöinen mainitaan lisäksi mahdollisesti jo 1600-luvulta peräisin olevassa karhunpeijaisrunossa, jonka tuntematon on merkinnyt muistiin. Runossa Väinämöistä rukoillaan hiihtämään karhu hikeen, ja hänen kerrotaan olevan runojen ensimmäinen keksijä sekä lisäksi huomattava seppä. Väinämöinen mainitaan sepäksi myös ensimmäisissä julkaistuissa kansanrunon säkeissä, jossa hänen nimensä tavataan, satakuntalaisen [[C. R. Giers]]in väitöskirjassa 1767: ”Täsäpä wanha Wainemoinen Waskiakin waleli Nuolet raudasta rakensi”. Myös [[Christfried Ganander]]in ''[[Mythologia Fennica]]ssa'' (1789) ja [[Reinhold von Becker]]in lehtiartikkelissa vuodelta 1809 Väinämöisen kerrotaan takoneen rautaa.<ref>Haavio 1950, s. 11–12.</ref>
 
Kainuussa [[Paltamo]]n rovasti [[Juhana Cajanus]] kirjoitti arkistoon vuonna 1663 kertomuksen, jossa hän mainitsi Väinämöisen yhdeksi Calawa-jättiläisen (”[[Kaleva (kansanperinne)|Kaleva]]n”) kahdestatoista pojasta. Tämä kertomus on ollut pohjana monelle myöhemmälle kuvaukselle Väinämöisestä Kalevan poikana aina Kalevalan kirjoittajaan [[Elias Lönnrot]]iin saakka.<ref>Haavio 1950, s. 13–14.</ref>
 
1700-luvun puolivälissä jotkut kirjoittajat olettivat Väinämöisen olleen naispuolinen [[vedenhaltija]] sillä perusteella, että he tulkitsivat nimen etymologiaksi ”wein-emonen”. Tämä etymologia on kuitenkin hylätty, sillä runoissa Väinämöiselle annettiin pelkästään miehen tekoja ja hänet myös selvästi erotettiin vetten valtiattaresta ja jumalattaresta.<ref>Haavio 1950, s. 15.</ref>
 
[[Gabriel Haberfelt]] mainitsee väitöskirjassaan vuodelta 1766 Väinämöisen suomalaisena [[Orfeus|Orfeuksena]], [[Kreikkalainen mytologia|kreikkalaisen mytologian]] soittotaiturina.<ref>Haavio 1950, s. 16–17.</ref>
 
Turkulaisen [[H. G. Porthan]]in aikana 1760-luvulla alettiin kerätä [[Suomalainen kansanrunous|suomalaista kansanrunoutta]]. Tutkijat saivat silloin käytettäväkseen useita Väinämöisestä kertovia runoja, kuten kalanluisen ja koivuisen [[kantele]]en syntyrunot, [[kilpalaulanta]]runon, laivaretkirunon sekä useita loitsuja. Runoja ja loitsuja julkaistiin esimerkiksi [[Christian Erici Lencqvist]]in väitöskirjassa 1782. Lencqvist loi samalla Väinämöisestä ensimmäisen kokonaiskuvan, jossa hän kertoo Väinämöisestä soittotaidon ensimmäisenä keksijänä, kanteleen keksijänä ja taitavana soittajana, tulen tuojana maan päälle, laivanrakentajana sekä salaman valtiaana. Kilpalaulantaruno kuvasi Lencqvistin mukaan Väinämöisen jopa koko maailman muodostajana, eikä yksikään jumala ollut Väinämöistä korkeampi.<ref>Haavio 1950, s. 17–20.</ref> ''Mythologia Fennicassa'' (1789) voidaan nähdä kaksi Väinämöis-kuvaa: kertovien runojen runoilija- ja laulaja-Väinämöinen, ja loitsujen jumala-Väinämöinen.<ref>Haavio 1950, s. 21–22.</ref> Reinhold von Becker julkaisi vuonna 1819 ''Turun Viikkosanomissa'' laajan ja tunnetun kuvauksensa Väinämöisestä. Siinä hän kuvaili Väinämöistä muun muassa sepäksi, merenkävijäksi, soturiksi, [[puolijumala]]ksi, sankariksi, parantajaksi ja laulajaksi.<ref>Haavio 1950, s. 24–26.</ref>
 
[[Elias Lönnrot]]in pieni mutta historiallisesti merkittävä maisterinväitöskija ''[[De Väinämöine priscorum Fennorum numine]]'' vuodelta 1827 pyrki selittämään Väinämöisen syntymäaikaa ja -paikkaa, epiteettejä, ominaisuuksia ja toimia. Väinämöis-runoihin tutustuminen antoi Lönnrotille kimmokkeen lähteä omille runonkeruumatkoille, joiden pohjalta hän myöhemmin kirjoitti ja julkaisi ''[[Kalevala]]n''.<ref>Haavio 1950, s. 26–29.</ref>
 
1800-luvun alussa käynnistyi suomalaiset oppineet yli sadaksi vuodeksi kahteen leiriin jakanut väittely Väinämöisen luonteesta jumalana tai ihmissankarina. Esimerkiksi [[K. A. Gottlund]] kuvaili kirja-arvostelussaan vuonna 1817 Väinämöistä muinaisena sankarina, ei jumalana, ja piti kansanrunoja mystiikan värittämänä historiana. Sen sijaan esimerkiksi [[Fabian Collan]] kuvaili vuonna 1838 Väinämöistä jumalhahmona ja runoja epähistoriallisina. Elias Lönnrot piti Väinämöistä historiallisena henkilönä, joka opetti suomalaisille laivakulkua ja pellonviljelystä. Sankaritulkintaa kannattanut [[Kaarle Krohn]] ja Väinämöisen kuvaamisesta jumalana vakuuttunut [[E. N. Setälä]] väittelivät asiasta vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninäkin.<ref>Haavio 1950, s. 22–34.</ref> Kaarle Krohnin (1918) mukaan Väinämöinen oli muiden ''Kalevalan'' päähahmojen tapaan muinainen Itämeren [[Viikingit|viikinkipäällikkö]] ja -soturi. E. N. Setälä piti Väinämöistä vedenhaltijana. Historioitsija [[Jalmari Jaakkola]] kuvasi ''[[Suomen varhaishistoria]]'' -teoksessaan vuodelta 1935 Väinä-alkuisia nimiä [[Satakunta|Satakunnasta]]. Hänen mukaansa Väinämöisen hahmo on syntynyt todellisista aineksista mutta kerännyt ympärilleen paljon taruaineistoa, myös ulkomailta.<ref>Haavio 1950, s. 33–40.</ref>
 
==Tapahtumat==
===Kalevalan Väinämöinen===
Kalevalassa Väinämöinen on [[Ilmatar|Ilmattaren]], ilman immen ja meren poika. Hän viettää meressä kelluvan äitinsä kohdussa kolmekymmentä vuotta ja alkaa synnyttyään autella maailman luomisessa. Kalevalan tarinoissa Väinämöinen mm. yrittää saada puolisokseen [[Aino (Kalevalan hahmo)|Ainon]], [[Joukahainen|Joukahaisen]] sisaren, mutta Aino hukuttautuu. Lisäksi hän veistää veneen laulamalla, rakentaa [[hauki|hauenluisen]] [[kantele]]en, käy [[Tuonela]]ssa, lähettää [[Seppo Ilmarinen|Ilmarisen]] [[Pohjola (Kalevala)|Pohjolaan]] takomaan [[sampo (Kalevala)|sampoa]] ja myöhemmin on mukana varastamassa sitä takaisin. Kalevalan lopuksi [[Marjatta]], jonka esikuvana on ollut [[neitsyt Maria]], synnyttää pojan, Karjalan kuninkaan. Väinämöinen suuttuu tästä ja purjehtii pois maailmasta luvaten kuitenkin palata sitten kun häntä taas tarvitaan. Kalevalan lopputapahtumat kuvaavat pakanallisten jumalien väistymistä [[kristinusko]]n saapumisen myötä.
 
===Väinämöisen ja maailman synty===
[[Tiedosto:Erik Cainberg - Väinämöinen Plays Kantele.jpg|pienoiskuva|200px|''Väinämöinen soittaa kanteletta'', [[Erik Cainberg]]in reliefi Turun [[Akatemiatalo]]n seinällä vuodelta 1814, jota pidetään ensimmäisenä kuvana Väinämöisestä<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://journal.fi/elore/article/view/78806 | Nimeke = Vellamon kanssa ongelle – eli kuinka merenneitoa kansalliseksi kuvitellaan | Tekijä = Aila Viholainen | Julkaisu = Elore, 16(2) | Ajankohta = 2009 | Julkaisija = Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. | Viitattu = 25.7.2020}}</ref>]]
[[Tiedosto:Väinämöinen-Stigell.jpg|pienoiskuva|160px|Väinämöistä kuvaava patsas Helsingin [[Vanha ylioppilastalo|Vanhalla ylioppilastalolla]], [[Robert Stigell]], 1887]]
Kalevalan kertomus poikkeaa kansanrunoista siinä, että Kalevalassa sotka munii Väinämöistä odottavan ilmattaren polvelle eikä siis Väinämöisen polvelle.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.oppi.uef.fi/wanda/ktl/karlok/arkisto/110408vlasova.pdf | Nimeke = Taivaan takominen -motiivi karjalaisissa eeppisissä runoissa | Tekijä = Maria Vlasova | Julkaisu = Kieli-, kirjallisuus- ja musiikkitoiminta karjalaisuuden konstruoijina | Ajankohta = 8.4.2011 | Julkaisija = Itä-Suomen yliopisto | Viitattu = 25.7.2020}}</ref> Kalevalassa yhteenotto lappalaisen Joukahaisen kanssa on myös sijoitettu maailman syntymisen jälkeen.
 
===Väinämöinen ja Sampo===
Väinämöinen on päähenkilönä kertomuksissa [[Sampo (Kalevala)|sammosta]], ihmeellisestä myllyä muistuttavasta esineestä, joka luo viljaa, suolaa ja kultaa. Väinämöinen lähtee Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä. [[Pohjolan emäntä]] asettaa kosijalle ehdoksi, että Väinämöisen on taottava sampo. Väinämöinen ei tähän pysty, ja hän lähtee pettyneenä kotiin. Hän kuitenkin lähettää sepän, [[Seppo Ilmarinen|Ilmarisen]], takomaan Pohjolaan sammon. Sammon saatuaan Pohjolan Emäntä ei kuitenkaan anna tytärtään Ilmariselle vaan käskee tämän täyttämään vielä lisää tehtäviä. Suoritettuaan tehtävät Ilmarinen saa tyttären vaimoksi. Pohjolan tytär tulee kuitenkin tapetuksi, ja suruissaan Ilmarinen lähtee Pohjolaan kosimaan Louhen toista tytärtä. Huomattuaan, kuinka onnellisia Pohjolan väki oli Sammon ansiosta, hän suuttuu ja kertoo tästä Väinämöiselle ja Lemminkäiselle. Tästä sankarit suuttuvat ja lähtevät sotajoukkoineen Pohjolaan ryöstämään sampoa. Sampo ryöstetään, mutta paluumatkalla Pohjolan emäntä hyökkää ja syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Sammon palasia kuitenkin ajautuu rantaan, ja ne saavat [[maanviljely]]n aikaan.
{{Pääartikkeli|[[Sampo (Kalevala)|Sampo]]}}
 
===Väinämöisen laulu ja soitto===
Väinämöinen on päähenkilönä kertomuksissa sammosta, ihmeellisestä myllyä muistuttavasta esineestä, joka luo viljaa, suolaa ja kultaa. Väinämöinen lähtee Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä. [[Pohjolan emäntä]] asettaa kosijalle ehdoksi, että Väinämöisen on taottava sampo. Väinämöinen ei tähän pysty, ja hän lähtee pettyneenä kotiin. Hän kuitenkin lähettää sepän, [[Seppo Ilmarinen|Ilmarisen]], takomaan Pohjolaan sammon. Sammon saatuaan Pohjolan Emäntä ei kuitenkaan anna tytärtään Ilmariselle vaan käskee tämän täyttämään vielä lisää tehtäviä. Suoritettuaan tehtävät Ilmarinen saa tyttären vaimoksi. Pohjolan tytär tulee kuitenkin tapetuksi, ja suruissaan Ilmarinen lähtee Pohjolaan kosimaan Louhen toista tytärtä. Huomattuaan, kuinka onnellisia Pohjolan väki oli Sammon ansiosta, hän suuttuu ja kertoo tästä Väinämöiselle ja Lemminkäiselle. Tästä sankarit suuttuvat ja lähtevät sotajoukkoineen Pohjolaan ryöstämään sampoa. Sampo ryöstetään, mutta paluumatkalla Pohjolan emäntä hyökkää ja syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Sammon palasia kuitenkin ajautuu rantaan, ja ne saavat [[maanviljely]]n aikaan.
 
==Väinämöisen laulu ja soitto==
[[Kuva:Robert Wilhelm Ekman - Väinämöinen’s Play.jpg|160px|thumb|[[R. W. Ekman]]: ''[[Väinämöisen soitto]]'' (1866)]]
Väinämöinen kerrotaan taidokkaaksi loitsujen laulajaksi ja [[kannel|kanteleen]] soittajaksi. Väinämöinen voittaa laulaen loitsinnassa eli [[kilpalaulanta|kilpalaulannassa]] Joukahaisen. Hän loitsuaa Joukahaisen suohon, josta päästäkseen Joukahainen joutuu lupaamaan siskonsa Väinämöisen puolisoksi. Avioliitto ei kuitenkaan toteudu, sillä sisko tappaa itsensä.
Väinämöinen tekee eri kertomuksissa itselleen kanteleen eri tavoin. Erään kertomuksen mukaan sotajoukon laiva pysähtyy jättiläismäisen [[suomuhauki|suomuhauen]] selkään. Hauki tapetaan, ja sen leukaluusta Väinämöinen tekee kanteleen. Kanteleen kielet hän saa jonkin [[Hiisi|Hiiden]] olennon hiuksista. Väinämöinen soittaa kanneltaan niin taidokkaasti, että ihmiset, eläimet ja jumalolennotkin tulevat kuuntelemaan, eikä ole karskeintakaan urosta, joka ei liikuttuisi kyyneliin.
 
Väinämöisen soitto on suosittu kohtaus kuvataiteessa. [[Martti Haavio]] on huomannut jo [[Olaus Magnus|Olaus Magnuksen]] 1539 painetussa kartassa [[Carta marina]]ssa kuvan, joka muistuttaa tätä kohtausta.<ref name="haavio">Martti Haavio: Väinämöinen (1950){{lähde tarkemmin|sivunnumerot?}}</ref>
 
===Veneenveisto===
Väinämöisen kerrottiin olevan taidokas veneenveistäjä. Eräässä kertomuksessa hän tekee venettä tietonsa avulla. Hän tietää melkein kaiken tarpeellisen mutta ei kolmea ratkaisevan tärkeää sanaa, [[luotteet|luotetta]]. Hän lähtee hakemaan niitä Tuonelasta, kuolleiden maasta. (Lisää aiheesta kappaleessa [[Väinämöinen#Tuonella-käynnit|Tuonella-käynnit]]) Toisen kertomuksen mukaan Väinämöinen tarvitsee tietoa ja käy hakemassa sitä kuolleelta [[Antero Vipunen|Antero Vipuselta]].
 
====Väinämöisen haava====
{{Pääartikkeli|[[Väinämöisen haavapolvenhaava]]}}
 
Erään loitsun mukaan Väinämöinen tekee vuorella venettä. Hän lyö kirveellään polveensa ja haavoittuu pahasti. Hän lähtee hoidattamaan haavaansa ja löytää lopulta [[verenseisauttaja]]-ukon, joka pystyy pysäyttämään verenvuodon. Tämä kertomus on kuulunut loitsuihin, joita on lausuttu vertavuotavia haavoja hoidettaessa. Kertomus on [[synty]]kertomusten kaltainen; siinä esitellään "ensimmäisiä" asioita; "ensimmäinen haava" ja "ensimmäinen parannus"
[[Martti Haavio]]n mukaan kertomus Väinämöisen veneenveistosta ja haavoittumisesta on sukua lähes maailmanlaajuisille [[vedenpaisumus]]myyteille, vaikka itse vedenpaisumus onkin kertomuksesta jäänyt pois loitsun tarkoituksen kannalta toissijaisena.<ref name="haavio" />
 
===Tuonela-käynnit===
[[Tiedosto:Pekka Halonen - Väinämöinen in Tuonela.jpg|pienoiskuva|120px|''Väinämöinen Tuonelassa'', [[Pekka Halonen]], 1895–1910]]
Väinämöisen kerrotaan matkustavan kuolleiden maahan Tuonelaan etsimään puuttuvaa tietoa, ehkä vain kolmea sanaa, jotka hän tarvitsee rakentaakseen veneen tai korjatakseen [[reki|reen]]. Joissain kertomuksissa hän käy hakemassa työvälinettä. Väinämöinen käy myös ammoin kuolleen tietäjä Vipusen vatsassa tietoa hakemassa. Matka kuolleiden maahan on kuviteltu hyvin vaaralliseksi, vain mahtavien tietäjien on ajateltu pystyvän siihen ja tulemaan vielä takaisin. Väinämöisen Tuonela-käynneissä arvellaan olevan muistumia todellisten tietäjien tai [[šamaani]]n rituaaleista, joissa tietäjä vajoaa transsiin ja hänen sielunsa uskotaan liikkuvan kuolleiden maailmassa suorittamassa jotain tehtävää.{{lähde}} On vain joitakin tulkinnallisia historiallisia todisteita siitä, että suomalaiset olisivat käyttäneet transsitilaa tällä tavoin. (katso: [[tietäjä]]) Kuitenkin suomalaisessa mytologiassa kerrotaan loveen lankeamisesta ja lovesta nostosta, joiden arvellaan liittyvän juuri tähän.{{kenen mukaan}}
Väinämöinen palaa Tuonelta saatuaan haluamansa ja lisäksi kertoo eläville Tuonelan oloista. Monissa muissakin kulttuureissa tarinoiden sankarien tai jumalolentojen tai todellisten shamaanien uskotaan käyvän kuolleiden maassa.
 
===Isätön lapsi ja Väinämöisen lähtö===
{{Pääartikkeli|[[Väinämöisen tuomio]]}}
[[Kuva:Väinämöisen lähto.jpg|thumb|180px|Akseli Gallen-Kallela: ''[[Väinämöisen lähtö]]'' (1906). Maalauksen Väinämöinen on suuttunut ja muuttunut mustaksi, taustalla loistaa Jeesus-lapsi.|alt=]]
Joissain runoissa kerrotaan vielä, että Väinämöinen menee veneellään [[Rutjan koski|Rutjan koskeen]], tuliseen pyörteeseen. Pyörre on usein tulkittu reitiksi Tuonelaan, vauhdikkaammaksi versioksi [[Tuonen joki|Tuonen joesta]]. Väinämöinen menee siis elävänä kuolleiden maahan. Vaikka toisten mukaan Väinämöinen palaa vielä, niin erään kertojan mukaan se oli Väinämöisen loppu.
 
==Väinämöisen suhdeeri vesillä liikkumiseenpuolet==
==Kalevalan Väinämöinen==
===Väinämöinen moraalisena opettajana===
 
Kalevalassa Väinämöinen on [[Ilmatar|Ilmattaren]], ilman immen ja meren poika. Hän viettää meressä kelluvan äitinsä kohdussa kolmekymmentä vuotta ja alkaa synnyttyään autella maailman luomisessa. Kalevalan tarinoissa Väinämöinen mm. yrittää saada puolisokseen [[Aino (Kalevalan hahmo)|Ainon]], [[Joukahainen|Joukahaisen]] sisaren, mutta Aino hukuttautuu. Lisäksi hän veistää veneen laulamalla, rakentaa [[hauki|hauenluisen]] [[kantele]]en, käy [[Tuonela]]ssa, lähettää [[Seppo Ilmarinen|Ilmarisen]] [[Pohjola (Kalevala)|Pohjolaan]] takomaan [[sampo (Kalevala)|sampoa]] ja myöhemmin on mukana varastamassa sitä takaisin. Kalevalan lopuksi [[Marjatta]], jonka esikuvana on ollut [[neitsyt Maria]], synnyttää pojan, Karjalan kuninkaan. Väinämöinen suuttuu tästä ja purjehtii pois maailmasta luvaten kuitenkin palata sitten kun häntä taas tarvitaan. Kalevalan lopputapahtumat kuvaavat pakanallisten jumalien väistymistä [[kristinusko]]n saapumisen myötä.
 
==Väinämöinen moraalisena opettajana==
[[Kuva:Halonen Vainamoinen.jpg|thumb|180px|[[Pekka Halonen]]: ''[[Väinämöisen soitto (Pekka Halonen)|Väinämöisen soitto]]'' (1879)|alt=]]
{{Pääartikkeli|[[Väinämöisen kiellot]]}}
Moniin Väinämöistä koskeviin tarinoihin liittyy opetus, yleensä kehotus välttää jotain vahingollista. Usein nämä opetukset kuullaan itsensä Väinämöisen nimissä, kun Väinämöinen tapahtuneeseen tragediaan tai onnettomuuteen viitaten kieltää siihen johtaneen toiminnan. Ilmeisesti näitä [[Väinämöisen kiellot|Väinämöisen kielto]]ja on pidetty moraalisina ohjenuorina hieman samaan tapaan kuin kristinuskon [[kymmenen käskyä|kymmentä käskyä]]. Niillä on myös voitu opettaa lapsia.
 
===Väinämöinen sodankävijänä ja rauhantekijänä===
{{Pääartikkeli|[[Aseet ja varusteet suomalaisessa tarustossa]]}}
 
Väinämöisen suhtautuminen aseellisiin yhteenottoihin vaihtelee. Yhdessä ääripäässä on pelkästään tietoon ja laulantaan turvautuva tietäjä, joka kieltäytyy miekkailemasta edes häntä ärsyttäneen Joukahaisen kanssa. Toisaalta Väinämöinen myös osaa arvostaa ja käyttää hyvää [[miekka]]a. Hän pyytää Ilmarista takomaan itselleen uuden miekan ja kerskuu miekan saatuaan, että sillä voisi vaikka katkoa vuoret. Eräässä kuvauksessa hän iskee miekallaan Pohjolan soturien päitä kuin nauriin naatteja. Ilmasta [[Kokko (Kalevala)|Kokko]]-lintuna hyökkäävää Pohjolan emäntää Väinämöinen lyö airolla, sillä miekka ei ylettäisi.
 
===Väinämöisen nimisuhde vesillä liikkumiseen===
Väinämöisen nimen uskotaan juontuvan [[väinä]]-sanasta, joka tarkoittaa [[suvanto]]a tai hiljalleen virtaavaa vettä, [[salmi|salmea]] tai joensuuta. Väinämöisen lisämääreenä esiintyy myös '''suvantolainen'''. [[Väinämeri]] Viron saaristossa on saanut nimensä väinöiksi kutsutuista meren salmistaan, mutta väinöjä on muuallakin, kuten [[Väinäjoki]], eikä tiedetä, perustuuko Väinämöisen nimi johonkin tiettyyn väinään.
 
==Väinämöisen suhde vesillä liikkumiseen==
Väinämöisen nimi liittyy veteen. Väinämöisen kerrotaan myös olevan mestarillinen [[Väinämöisen veneenveisto|veneenrakentaja]]. Väinämöinen on myös erikseen kieltänyt huonon käytöksen vesillä.
 
 
==Lähteet==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Haavio, Martti | Nimeke = Väinämöinen: Suomalaisten runojen keskushahmo | Vuosi = 1950 | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö }}
 
=== Viitteet ===
{{Viitteet}}
72 846

muokkausta