Ero sivun ”Kiinteäfaasiuutto” versioiden välillä

61 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
p (kielenhuoltoa AWB)
Polymeeripohjaiset stationäärifaasit koostuvat tyypillisesti crosslinkatusta polystyreenidivinyylibentseenistä (PSDVB tai SDB). SDB on pooliton ja kykenevä voimakkaisiin hydrofobisiin ja π-π-vuorovaikutuksiin. Kuten silikan, SDB:n pintaa voidaan modifioida lisäämällä funktionaalisia ryhmiä.
 
Tyypillisen SPE-stationäärifaasin pinta-ala vaihtelee 250-600 m2m<sup>2</sup>/g. Suuri osa pinta-alasta muodostuu huokosten sisäpinnasta. Useimmilla SPE-stationäärifaaseilla on pieni huokoskoko, n. 60-70 Å, ja siitä syystä yli 15 kDa kokoiset makromolekyylit eivät juuri kykene vuorovaikutukseen stationäärifaasin kanssa. Useimpien SPE-stationäärifaasien partikkelikoko on n. 50 µm. Suuresta partikkelikoosta johtuen paine pysyy alhaisena ja voidaan käyttää suurta virtausta ilman, että kolonni tukkeutuu.
 
== Uuttomekanismit ==
Tasapainotus parantaa uuttojen toistettavuutta ja perustuu kiinteän faasin partikkelien tasaiseen kostumiseen, jolloin sen vuorovaikutus näytemolekyylien kanssa on kerrasta toiseen mahdollisimman samanlainen. Poolittomat faasit tasapainotetaan ensin polaarisilla liuottimilla ja polaariset vastaavasti poolittomilla 2-3 kertaa kolonnin tilavuuden suuruisella määrällä liuotinta. Tämän jälkeen tasapainotetaan vielä samalla liuoksella johon näyte on liuotettu. Tasapainottamisen jälkeen erotusmateriaalia ei saa päästää enää kuivumaan ennen uuton valmistumista.
 
Seuraavassa vaiheessa lisätään näyte. Näytemäärä riippuu käytetyn kolonnin sisältämästä kiinteän faasin määrästä, eli kolonnin kapasiteetista. Näyte voidaan applikoida käyttäen joko positiivista tai negatiivista painetta tai pelkästään painovoimaa hyväksi käyttäen, joka kuitenkin useimmissa tapauksissa on erittäin (hidasta).
 
Pesuvaiheessa kolonnista poistetaan mahdollisimman paljon sinne jääneitä, mutta kuitenkin uuttomateriaaliin joko kiinnittymättömiä tai heikosti kiinnittyneitä, matriisin aineita. Pesu ei kuitenkaan ole välttämätön vaihe, sillä esim. analyyttimolekyylin ollessa hyvin polaarinen ja matriisin muiden aineiden ollessa melko poolittomia (tietyssä pH:ssa), on mahdollista että matriisin aineet tulevat ulos jo näytettä applikoitaessa, kun taas analyytti tarttuu erittäin voimakkaasti adsorbenttiin.
Rekisteröitymätön käyttäjä