Ero sivun ”Uusi Ranska” versioiden välillä

[[Jacques Cartier]] pystytti 1534 ristin [[Gaspén niemimaa]]lle ja valtasi alueen kuningas [[Frans I (Ranska)|Frans I:n]] nimeen.<ref name="Trig 1977 221">Trigger 1977, s. 221.</ref> Ranskaa ei alun perin kiinnostanut alueen asuttaminen, vaan kalastuslaivat jatkoivat purjehtimista [[Atlanti]]lta [[Saint Lawrence (joki)|St. Lawrence -joelle]]. Paikalliset intiaanit olivat kiinnostuneita eurooppalaisista kauppatavaroista ja vaihtoivat näitä omiin tuotteisiinsa. Gaspén niemimaalla [[Algonkin-kielet|algonkin-kieliset]] [[Mi'kmaq|micmacit]] olivat jo tavanneet eurooppalaisia, ja kaupankäynti oli heille entuudestaan tuttua.<ref name="And2010 121">Andersson & Henriksson 2010, s. 121.</ref> St. Lawrencen ranta-alueiden [[Irokeesien kieliryhmä|irokeesin-kieliset]] kansat sen sijaan suhtautuivat vieraisiin epäluuloisemmin. Cartier onnistui herättämään intiaanien kiinnostuksen kauppatavaroiden avulla. Lähtiessään takaisin Ranskaan hän otti mukaansa kaksi [[Donnacona]]-nimisen irokeesipäällikön poikaa, joille opetettiin [[Ranskan kieli|ranskan kieltä]] seuraavan vuoden aikana.<ref name="Hen 2006 63">Henriksson 2006, s. 63.</ref>

Cartierin toisen matkan aikana pojat palautettiin [[Stadacona]]n intiaanikaupunkiin, ja heitä käytettiin retkikunnan oppaina. Ranskalaiset kauppiaat totesivat, että St. Lawrence -joen ympäristössä oli runsas turkiskanta. Erityisen kiinnostuksen kohteeksi nousivat [[Kanadanmajava|kanadanmajavan]] turkikset, koska [[euroopanmajava]] oli käynyt harvinaiseksi. Vuonna 1541 Ranskan kruunu päätti asuttaa St. Lawrencen alueen laajentaakseen vaikutustaan Amerikassa. [[Portugali]] ja [[Espanja]] protestoivat hanketta vastaan ja väittivät Ranskan jättävän huomioimatta [[Aleksanteri VI|Aleksanteri VI:n]] julistuksen, jossa Amerikka oli jaettu Portugalille ja Espanjalle.<ref name="Trig1977 201">Trigger 1977, s. 201.</ref>

Toukokuussa 1541 Cartier lähti kolmannelle merimatkalleen kohti Kanadaa. Hän purjehti [[Saint-Malo]]sta ''L’Herminellä'' ja neljällä muulla laivalla, jotka kuljettivat mukanaan karjaa ja siirtolaisia.<ref name="Golay 2009 144">Golay 2009, s. 144.</ref> Uudisasukkaiden joukossa oli ihmisiä eri yhteiskuntaluokista aina aatelisista pahamaineisiin vankeihin.<ref name="Trig1977 201" /> Seuraavan vuoden aikana [[kenraaliluutnantti]] [[Jean-François Roberval]] toi mukanaan uusia siirtolaisia. Roberval suhtautui intiaaneihin kuitenkin ylimielisesti ja vei käytöksellään pohjan siirtokunnan tulevaisuudelta. Lisäksi eurooppalaisten asettuminen St. Lawrence -joen varsille sekoitti intiaanien perinteistä kaupankäyntiä ja aiheutti epäsopua heimojen kesken. Syntyneissä erimielisyyksissä myös osa uudisasukkaista sai surmansa. Vuonna 1543 siirtokunta lopetti toimintansa ja hengissä selviytyneet ranskalaiset palasivat kotimaahansa.<ref name="And2010 121" />

Vuosina 1555–1560 ranskalaiset alukset suuntasivat matkansa [[Brasilia]]an ja 1562–1565 Pohjois-Amerikan kaakkoisrannikolle. Näille alueille perustetut siirtokunnat joutuivat nopeasti espanjalaisten ja portugalilaisten tuhoamiksi.<ref name="Trig1977 201" /> Huhut [[Suuret järvet|Suurten järvien]] alueen käyttämättömistä luonnonrikkauksista, kuten [[kulta]], [[hopea]] ja [[kupari]], houkuttelivat eurooppalaisia uudelleen St. Lawrence -joen alueelle. 1580-luvulle mennessä oli perustettu ranskalaisia kauppayhtiöitä, joiden laivat kuljettivat turkislasteja. Historiallisten merkintöjen puutteen vuoksi tuon ajan tapahtumista alkuperäisasukkaiden ja eurooppalaisten välillä ei tiedetä paljoa.<ref name="Trig1977 221">Trigger 1977, s. 221.</ref>

Ranskalainen katolinen kirkko, joka oli Champlainin kuoleman jälkeen määräävin voima Uudessa Ranskassa, halusi perustaa [[utopia|utopistisen]] kristittyjen yhteisön siirtokuntaan. Vuonna 1642 se tuki [[Paul Chomedey de Maisonneuve]]n johtaman uudisasukasryhmän siirtymistä kauemmaksi St. Lawrencelle. Ajatus lähetysaseman rakentamisesta hylätyn intiaanikaupungin Hoshelagan paikalle johti Mont Royalin, nykyisen [[Montreal]]in perustamiseen.<ref name="Hen1985 31">Henriksson 1985., s. 31.</ref>

1650-luvun alussa Uuden Ranskan tuho näytti peruuttamattomalta, sillä irokeesit olivat raivanneet tiet avoimiksi Montrealiin ja Quebeciin. Ranskalaisten yllätykseksi irokeesiliiton neljä läntistä kansaa tulivat neuvottelemaan rauhasta, joka solmittiin syksyllä 1653. Avattuaan kauppasuhteet ranskalaisiin irokeesit hankkivat sotatarvikkeita ja hyödynsivät aseellista ylivoimaansa muita intiaanikansoja vastaan.<ref name="Trig1977 794">Trigger 1977, s. 794.</ref> Rauha osoittautui lyhytaikaiseksi, sillä selvittyään vihollisistaan irokeesit kääntyivät uudelleen ranskalaisia vastaan ja estivät tutkimusmatkat sisämaahan.<ref name="Hen1985 31" />

Uuden Ranskan vahvistaessa asemaansa Suurten järvien metsäseuduilla myös englantilaiset laajensivat elintilaansa. Vuonna 1670 perustettiin [[Hudson’s Bay Company]] hallitsemaan turkiskauppaa alueella, jonka vesi laski [[Hudsoninlahti|Hudsoninlahteen]]. Tämä päätti ranskalaisten [[monopoli]]n kanadalaisessa turkiskaupassa. Hyvityksenä ranskalaiset laajensivat aluettaan etelään ja länteen brittien siirtokunnista. Vuonna 1682 [[Robert Cavelier de La Salle]] tutki [[Ohio (joki)|Ohio-]] ja [[Mississippi (joki)|Mississippi]]jokien laaksoja ja valtautti koko [[Meksikonlahti|Meksikonlahdelle]] ulottuvan alueen Ranskalle. Hän nimesi alueen [[Ranskan Louisiana|Louisianaksi]]. Vaikka tällä Uuden Ranskan alueella ei ollut käytännöllisesti katsoen ollenkaan asutusta, sinne rakennettiin monia strategisesti tärkeitä linnoituksia.<ref name="La Vere 2004 111">La Vere 2004, s. 111.</ref>

Vuonna 1689 ranskalaisten ja englantilaisten taloudellinen sekä alueellinen kilpailu Poihjois-Amerikassa muuttui sodaksi. Irokeesit tukivat Englantia ja tekivät tuhoisia iskuja Uuden Ranskan asutuksia vastaan. Suurten järvien algonkinkieliset kansat siirtyivät kannattamaan Ranskaa ja polttivat useita irokeesien kyliä. [[Kuningas Vilhelmin sota]]na tunnettu sota kääntyi lopullisesti ranskalaisten eduksi heidän saatuaan emämaastaan yli tuhannen sotilaan vahvistuksen. Kun ranskalaiset ja englantilaiset solmivat [[Ryswickin rauha]]n 1697, myös sotien ja sairauksien heikentämä irokeesiliitto oli valmis neuvottelemaan rauhasta.<ref name="And2010 143">Andersson & Henriksson 2010, s. 143.</ref>

Ranskan ja Britannian siirtomaavaltojen keskinäinen taistelu Ohionlaakson turkismaista johti vuonna 1754 alkaneeseen sotaan maiden välillä. Kaksi vuotta myöhemmin Englanti ja Ranska julistivat virallisesti sodan toisiaan vastaan. [[Eurooppa|Euroopassa]] [[seitsenvuotinen sota|seitsenvuotisena sotana]] tunnettu sota levisi aina [[Intia]]an asti.<ref name="Henriksson1985 52">Henriksson 1986, s. 52.</ref>

Uusi Ranska hyödynsi tehokkaasti sodan alkuvuosina intiaaniliittolaisiaan ja onnistui saavuttamaan merkittäviä voittoja. Vuonna 1758 Englannin [[ulkoministeri]] [[William Pitt]] otti myös sotavoimat komentoonsa ja keskittyi Pohjois-Amerikan valtaamiseen. Onnistuneen maa- ja merioperaation seurauksena brittijoukot valloittivat Louisbourgin linnakkeen, mikä mahdollisti St. Lawrencen suun saartamisen. Saman syksyn aikana siihen saakka puolueettomana pysytellyt irokeesien liittokunta ryhtyi tukemaan englantilaisten hyökkäyksiä.<ref name="And2010 166">Andersson & Henriksson 2010, s. 166.</ref>

Uuden Ranskan perintö näkyy kaikkein voimakkaimmin [[Quebec (kaupunki)|Quebecissä]], jossa ursuliinien luostari, augustinilaisten sairaala, [[Quebecin kaupungintalo|kaupungintalo]] ja monet muut rakennukset viestittävät ranskalaisuudesta. Quebecin yläkaupungin keskeisen aukion [[Place d'Armes]]in eteläreunaa hallitsee Samuel de Champlainin patsas, ja [[Quebecin parlamenttitalo]]n julkisivu on koristeltu Uuden Ranskan sankareiden patsailla.<ref name="And2010 318">Andersson & Henriksson 2010, s. 318.</ref> Useita historiallisia paikkoja on entisöity ja Uuteen Ranskaan liittyviä juhlamenoja sekä [[Historian elävöittäminen|historian elävöittämiseksi]] tarkoitettuja näytöksiä järjestetään runsaasti.<ref name="Franc">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.civilization.ca/virtual-museum-of-new-france/heritage/|Nimeke=New France Heritabe|Julkaisu=civilization.ca|Viitattu=30.5.2013|Kieli={{en}}}}</ref>

* {{Kirjaviite | Tekijä=Henriksson, Markku | Nimeke=Kanada -– vaahteranlehden maa| Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=2006 | Tunniste= ISBN 951-662-965-2}}