Ero sivun ”Ruotsin kieli” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Määritti vakautusasetukset sivulle ”Ruotsin kieli”: Botti vakautti artikkelin automaattisesti mahdollisesti haitallisen muutoksen 19315069 takia. [Oletus: Vakaa] (vanhentuu 10. marraskuuta 2020 kello 14.51 (UTC)) |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 86:
Vanhimmat Ruotsista löydetyt tekstit ovat kuitenkin muinaisnorjankielisiä riimukirjoituksia. Esimerkiksi Rökin riimukivi Itä-Götanmaalla sisältää noin vuoden 800 tienoille ajoittuvan pitkän mytologisen tekstin. Suurin osa säilyneistä riimukirjaimilla kirjoitetun ”riimuruotsin” näytteistä ajoittuu 1000-luvulle. [[latinalaiset aakkoset|Latinalaisin aakkosin]] kirjoitetusta keskiaikaisesta ruotsin kielestä vuodesta [[1225]] lähtien käytetään nimeä [[muinaisruotsi]] ({{k-sv|fornsvenska}}). Tämän ajan dokumenteista tärkeimpiä on latinalaisilla aakkosilla kirjoitettu lakikokoelma ''Västgötalagen'', josta on säilynyt osia vuodelta 1250. Kieleen vaikuttivat tänä etenkin [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] vankka vakiintuminen ja luostarit, jotka toivat mukanaan kreikan ja latinan lainasanoja. [[hansaliitto|Hansaliiton]] nousu 1200- ja 1300-luvuilla vahvisti alasaksin vaikutusta edelleen. Hansakaupan myötä Ruotsiin saapui runsaasti saksan puhujia, jotka toivat mukaan äidinkielensä sanastoa. Sodankäyntiä, kauppaa ja hallintoa koskevien lainasanojen lisäksi kieleen tuli kieliopillisia päätteitä ja jopa konjunktioita. Lähes kaikki merenkulkusanasto lainattiin hollannista. Vanhin tunnettu varsinainen ruotsinkielinen kirjallinen teos on 1320-luvulla kirjoitettu [[Eerikinkronikka]].<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman|Nimeke=Muinaisuutemme jäljet|Vuosi=2015|Sivu=369|Julkaisija=Gaudeamus}}</ref>
Varhaisessa keskiaikaisessa ruotsissa oli nykyruotsia monimutkaisempi [[sijamuoto|sijarakenne]], eivätkä maskuliini ja feminiini olleet vielä yhtyneet toisiinsa. [[Substantiivi]]t, [[adjektiivi]]t, [[pronomini|pronominit]] ja osa [[numeraali|numeraaleista]] sai nykyisten [[nominatiivi]]n ja [[genetiivi]]n lisäksi nykysaksan tavoin [[datiivi]]n ja [[akkusatiivi]]muodon. [[Kieliopillinen suku]] muistutti sekin nykysaksan vastaavaa, siinä oli [[maskuliini]], [[feminiini]] ja [[neutri]]. Suurin osa maskuliinisista ja feminiineistä yhdistyi myöhemmin yhdeksi ryhmäksi. [[Verbi|Verbeillä]] oli [[subjunktiivi]] ja [[imperatiivi]], ja niitä taivutettiin [[persoonamuoto|persoonissa]]. 1500-luvulle mennessä sijat ja suku olivat puhutussa kielessä ja maallisessa kirjallisuudessa supistuneet nykyruotsin kahteen sijaan ja kahteen sukuun. Vanhat taivutukset säilyivät korkealentoisessa proosassa 1700-luvulle ja joissain murteissa 1800-luvulle saakka.
Sukujärjestelmän yksinkertaistuminen aiheutti myös sen, että pronomineja ''han'' (= hän [miehestä]) ja ''hon'' (= hän [naisesta]) lakattiin käyttämästä muista kuin ihmisistä ja ne korvasi kaikista ei-neutriin kuuluvista sanoista käytettävä pronomini den (= se; aikaisemmin kaikista feminiiniin kuuluvista sanoista käytettiin hon-pronominia ja maskuliiniin kuuluvista sanoista han-pronominia, mutta nyt, kun maskuliini ja feminiini ovat sulautuneet yhdeksi suvuksi ja sana voidaan mieltää maskuliiniseksi tai feminiiniseksi vain sukupuolen perusteella, han viittaa vain miespuolisiin ihmisiin ja hon vain naispuolisiin ihmisiin).
| |||