Etiopia on aloittanut 2000-luvulla laajan vesienergiahankkeen. Sen kunnianhimoisin projekti on Siniseen-Niiliin rakennettava Afrikan suurin vesivoimala [[EtiopianSuuri suurietiopialaisen renessanssipatorenessanssin pato]]. Tämän 16-turbiinisen voimalaitoksen tehon on määrä olla 6 000 megawattia. Hankkeen valmistuttua Etiopia on Afrikan suurin sähköntuottaja. Noin 4 000 neliökilometrin patoaltaasta tulee kaksi kertaa Tanajärven kokoinen. Pato aiheuttaa väestön pakkosiirtoja ja Niilin virtaus Egyptissä voi vähentyä jopa kolmanneksella.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/etiopian-vedet-energiaksi/1715322|Nimeke=Etiopian vedet energiaksi| Tekijä=Luotola, Tapani| Julkaisu=Keskisuomalainen|Ajankohta=15.11.2013|Viitattu=16.11.2013}}</ref> Vuodesta 2010 alkaen iso osa Sinisen-Niilin vedestä on ohjattu [[Belesin voimalaitos|Belesin voimalaitoksen]] kautta Tanajärven lounaiskulmalta [[Beles|Belesjokeen]], joka yhtyy Siniseen-Niiliin lähellä Sudanin rajaa. Säännöstelyn takia Tis Issatin putousten vesimäärä on varsin pieni muulloin kuin sadeaikana.
== Eurooppalaisten tutkimusmatkat ==
Rivi 51:
Tutkimusmatkailijoiden suunnitelmana oli tavallisesti kulkeminen vastavirtaan koko Sinisen-Niilin pituudelta. Vaikeutena oli yläjuoksun syvä rotko, jonka havaitsi ensimmäisenä [[Frédéric Cailliaud]] vuonna 1821. Amerikkalais-norjalainen ryhmä yritti vuonna 1902 tutkia rotkoa, mutta yritys epäonnistui.<ref>Moorehead, Alan: ''The Blue Nile'', revised edition, s. 319f. New York: Harper and Row, 1972. {{En}}</ref> Konsuli [[Robert Cheesman]] kartoitti Sinisen-Niilin yläjuoksun vuosina 1925–1933. Hän ei laskeutunut läpipääsemättömään rotkoon, vaan seurasi sen kulkua ylängöiltä [[muuli]]n avulla kulkien noin 8 000 kilometriä. Motiivinaan hän piti alueen kartoittamista. Hän ei voinut hyväksyä, että ”yksi maailman kuuluisimmista joista, jonka nimi on ollut hyvin tunnettu jo antiikin aikana”, oli vielä hänen aikanaan yläjuoksultaan ”merkitty karttaan katkoviivoilla”.<ref>Cheesman 1928, s. 358–374.</ref>
Vuonna 1968 60 brittiläisenBrittiläisten ja etiopialaisenetiopialaisten tutkijantutkijoiden 60-henkinen ryhmä teki vuonna 1968 keisari [[Haile Selassie]]n toimeksiannosta ja kapteeni [[John Blashford-Snell]]in johdolla ensimmäisen purjehduksen Sinisellä-Niilillä Tanajärveltä Sudanin rajalle saakka. Ryhmä käytti varta vasten rakennettuja erikoisveneitä, jotta koskenlaskut onnistuisivat. Ryhmä teki useita merkittäviä tieteellisiä löytöjä, mutta joutui pari kertaa myös keskeyttämään matkansa rosvojen vuoksi.
28. huhtikuuta 2004 geologi [[Pasquale Scaturro]]sta ja hänen matkatoveristaan, kajakkimeloja ja dokumenttielokuvaaja [[Gordon Brown]]ista tuli 28. huhtikuuta 2004 ensimmäiset ihmiset, jotka olivat vesitse kulkeneet Sinisen-Niilin päästä päähän. Osan matkasta mukana oli muitakin ihmisiä, mutta vain nämä suorittivat koko matkan. Heidän matkaansa kuvaa IMAX-elokuva ''[[Mystery of the Nile]]'' ja samanniminen kirja.<ref>Bangs, Richard & Scaturro, Pasquale: ''Mystery of the Nile''. New York: New American Library, 2005. {{En}}</ref> Osan matkastaan he joutuivat kulkemaan perämoottorin avulla. He jatkoivat matkaansa edelleen Niiliä pitkin [[Välimeri|Välimerelle]] saakka, jonne he saapuivat 29. tammikuuta 2005, ja vasta silloin koko joki oli ensimmäisen kerran purjehdittu lähteiltään mereen saakka.
