Ero sivun ”Haitin vallankumous” versioiden välillä

8 merkkiä poistettu ,  1 vuosi sitten
Turhaa toistoa
[katsottu versio][katsottu versio]
(Turhaa toistoa)
Tilanne Saint-Dominguella muuttui entistä monimutkaisemmaksi Euroopan tilanteen kehityksen takia. Ranska ja Espanja ajautuivat keskenään sotaan ja maaliskuussa 1793 espanjalaisten 14&nbsp;000 sotilasta hyökkäsivät Santo Domingosta Ranskan hallitsemalle puolelle saarta. Sotaa käytiin nyt myös Iso-Britannian kanssa, joka lähetti 20&nbsp;000 miestä Saint-Dominguelle virallisesti [[Jamaika]]lle paenneiden paikallisten maanomistajien pyynnöstä. Saarella sotivat nyt Ranska, Iso-Britannia, Espanja, Ranskaa tukevat värilliset ja Espanjaa tukevat mustat orjat. Espanjalaiset olivat luvanneet vapauden heidän joukkoihinsa liittyville orjille. Yksi heihin liittyneistä oli [[François-Dominique Toussaint]]. Sodan alkupuolella Toussaint johti muutaman tuhannen orjan joukkoa, joka taisteli ensin espanjalaisten puolella käyden sissisotaa ranskalaisia vastaan. Kuultuaan Ranskan kansalliskokouksen lakkauttaneen orjuuden, Toussaint kääntyi espanjalaisia vastaan toukokuussa 1794. Muutaman kuukauden aikana hänen miehensä valtasivat suurimman osan espanjalaisten valtaamista alueista. Vuonna 1795 Ranska ja Espanja solmivat [[Baselin rauha]]n, jolla Espanja luopui omasta puolestaan saarta. Toussaint hallitsi nyt suurta osaa siirtokunnasta sen pohjoisosissa. Etelässä vaikutti [[André Rigaud]]'n värillisten ja joidenkin valkoisten kapina-armeija, ja britit hallitsivat siirtokunnan eteläistä kolmannesta sen satamakaupunkeineen. Suurin osa siirtokunnan valkoisista oli tähän mennessä joko surmattu tai paennut.<ref name="karh1" />
 
Kesäkuussa 1795 britit hallitsivat enää muutamaa satamakaupunkia, kun taas Toussaintin joukot olivat saaneet hallintaansa suurimman osan siirtokuntaa. Brittijoukot kärsivät etenkin taudeista ja etenkin malariasta ja keltakuumeesta. Keväällä 1798 he solmivat lopulta salaisen rauhan Toussaintin kanssa. Britit vetäytyivät siirtokunnasta ja lupasivat olla sekaantumatta sen sisäisiin asioihin. Vastaavasti Toussaint lupasi olla hyökkäämättä brittien Jamaikalle ja tukematta sen mahdollisia orjakapinoita. Ranskalla ei enää ollut käytännössä otetta siirtokunnasta, vaikkakin sen vallankumoushallinto nimitti Toussaintin muodollisesti kenraalikuvernööriksi. Toussaintin joukot saivat tukea [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]]. Toussaintilla oli hyvät välit maan presidentti [[John Adams]]in kanssa. Adamas halusi Saint-Dominguen kapinallisista liittolaisen brittejä vastaan, vaikka hänen politiikkansa asian suhteen kauhistuttikin monia muita yhdysvaltalaisia poliitikkoja. Tilanteen pelättiin kannustavan Yhdysvaltojen orjia kapinaan ja Adamsin kriitikoihin lukeutui esimerkiksi varapresidentti [[Thomas Jefferson]]. Maan politiikka muuttuikin kielteiseksi Adamsin virkakauden päätyttyä vuonna 1801.<ref name="karh1" />
 
Toussaintin valta ei ollut vielä täydellinen. Saint-Dominguella oli vielä myös kilpailevia kapinajohtajia, kuten etelässä vaikuttanut André Rigaud. Toussaint kukisti kuitenkin kilpailijansa ankarien taistelujen jälkeen. Rigaud pakeni vuonna 1800 Ranskaan ja Toussaint hallitsi viimein koko siirtokuntaa. Vallatulla eteläosalla surmattiin tuhansia mulatteja, jotka olivat kannattaneet Rigaud'n joukkoja. Vaarana Toussaintille oli nyt Ranska, jolle Espanja oli luovuttanut Santo Domingon. Ranskassa oli noussut valtaan [[Napoléon Bonaparte]], mutta maa ei ollut vielä lähettänyt sotilaita Espanjalta saamaansa siirtokuntaan. Toussaint päätti toimia ennen kuin tämä olisi mahdollista, ja tammikuussa 1801 hänen joukkonsa hyökkäsivät Santo Domingon puolelle. Kolme viikkoa kestäneiden taistelujen jälkeen hän hallitsi nyt koko Hispaniolan saarta. Samana vuonna hän laati Saint-Dominguen perustuslain, joka teki hänestä elinikäisen johtajan, mutta toisaalta julisti alueen olevan edelleen osa Ranskaa, joskin siitä hallinnollisesti riippumattomana. Perustuslaki lähetettiin Ranskaan, mutta se otettiin käyttöön jo ennen kuin Ranskasta tuli päätöstä sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Toussaint oli nyt käytännössä valtionpäämies, jonka valtion tilanne oli kuitenkin kurja. Kolmannes maan väestöstä oli kuollut tai paennut, valkoisista kolme neljäsosaa. Kaupungit olivat raunioina, rahaa ei ollut ja plantaasitalous oli tyrehtynyt. Armeija oli ainut toimiva valtion instituutio. Pian paikallisia pakotettiin töihin upseereille annetuille plantaaseille, joilla työskentely muistutti käytännössä aikaisempaa orjuutta.<ref name="karh1" />
215

muokkausta