Ero sivun ”Esquilinus” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p viitteet-m, lis viite |
laajenn lähteiden muk |
||
Rivi 1:
[[Kuva:Rooman kukkulat.png|thumb|200px|Rooman seitsemän kukkulaa]]
'''Esquilinus''' (lat. ex = ulkopuolella, colere = asua, viljellä; {{K-it|Esquilino}}) oli [[Rooma]]sta [[Aniojoki|Aniojoen]] laaksoon ulottuva ylätasanko. Nimi osoittaa selvästi, että Esquilinus oli varhaisimman kaupunkialueen ulkopuolella. Esquilinus oli
Ajanlaskun alun tienoilla [[Gaius Maecenas]] perusti alueelle laajan puutarhan. Se siirtyi perintönä keisari [[Augustus|Augustukselle]], mutta vuoden 64 tulipalo tuhosi koko kaupunginosan. Keisari [[Nero]] varasi alueen itselleen suurisuuntaista [[Domus Aurea]] -hankettaan varten.<ref name=cast/> Satakunta vuotta myöhemmin keisari [[Trajanus]] rakennutti alueelle kylpylän. Domus Aurean ja Trajanuksen termien raunioita on säilynyt nykypäiviin asti. Seuraavalla vuosisadalla alueesta muodostui ''Horti Liciniani'' -niminen puutarha. Pretoriaaniprefekti Junius Annius Basssus rakennutti Esquilinukselle 300-luvun alkupuolella yksityisen [[Basilika (arkkitehtuuri)|basilikan]], joka 400-luvulla muutetiin kirkoksi<ref name=cast />.
Esquilinus autioitui keskiajalla, vaikka sinne rakennettiinkin useita kirkkorakennuksia. Paavi [[Sixtus V]] palautti 1500-luvulla alueen elinvoiman, kun sen keskuskirkkoon [[Santa Maria Maggiore|Santa Maria Maggioreen]] johtavat tiet muutettiin hyväkuntoisiksi kaduiksi. Tarkoituksena oli helpottaa pyhiinvaeltajien liikkumista Rooman keskustan ja Maggiore-kirkon välillä. Seuraava suuri rakennushanke oli 1850-luvulla aloitettu Rooman päärautatieaseman [[Rooman päärautatieasema|Stazione Terminin]] rakentaminen. Vasta sen valmistuttua alettiin laatia alueen asemakaavaa: syntyivät yhtenäiset monikerroksiset asuinrakennukset, joiden okranväriset julkisivut hallitsevat vieläkin alueen yleiskuvaa.<ref name=rooma />
==Lähteet==
Rivi 8 ⟶ 12:
* Honour, Fleming: Maailman taiteen historia, Otava 1992. ISBN 951-1-11486-7
* Castrén, Pietilä: Antiikin käsikirja, Otava 2002. ISBN 951-1-12387-4
===Viitteet===
|