Ero sivun ”Inge II Bårdinpoika” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p " – "
Cuprum (keskustelu | muokkaukset)
p Kh
Rivi 29:
Vuonna 1208 birkebeinit ja baglit tekivät rauhansopimuksen Kvitsøyssä. Valtakunta jakautui siten, että baglien asettama vastakuningas [[Filippus Simonsson]] sai vallan Itä-Norjassa Svinesundista itään. Baglien Itä-Norjan ja birkebeinien Trøndelag-Länsi-Norjan välillä vallitsi siitä eteenpäin rauha. Inge rakennutti baglien polttaman Bergenin kuninkaanlinnan uudelleen. Inge oleskeli kuitenkin suurimmaksi osaksi Trondheimissa. Hän solmi diplomaattiset suhteet sekä Englannin että Skotlannin kuninkaiden kanssa.<ref name="snl" />
 
Haakon Hullu ei ollut tyytyväinen asemaansa jaarlina ja vaati itselleen kuninkaan arvoa. Tähän Inge ei suostunut. Haakon onnistui kuitenkin kirkon tuella pakottamaan Ingen sopimukseen, jonka perusteella sen veljeksistä, joka elää pitempään, tulisi periä koko valtakunta. Molempien kuoleman jälkeen heidän perillisistään tulisi tulla kuningas. Haakonin taustataka-ajatuksena oli, että Haakonilla oli avioliitossa syntynyt poika Knut, kun taas Ingellä oli vain avioton poika Guttorm. Sopimus oli kuitenkin Ingelle eduksi, koska Haakon kuoli heistä ensimmäisenä, vuonna vuonna 1214.<ref name="snl" />
 
EdellisenäVuonna vuonna1213 TrøndelaginTrondelagin maanviljelijät olivat tarttuneet aseisiin Ingea vastaan ja tappaneet hänen nimisiehensä nimismiehensä Strindassa protestoidakseen kruunun vuokraverovaatimuksia vastaan. Sanotaan, ettei Inge tahtonut taistella omia talonpoikiaan vastaan, mutta kuninkaan nuorempi velipuoli [[Skule Bårdsson]] sai hänet taistelemaan talonpoikiaheitä vastaan. Vuosi Haakon Hullun kuoleman jälkeen Inge kokosi suuren armeijan Bergeniin ja pakotti trøndelagilaisettrondelagilaiset hyväksymään kruunun kiista herättäneet vaateetvaatimukset, mutta jätti heidät muuten rauhaan.<ref name="snl" />
 
''Bǫglunga sǫgur'' eli birkebeinien ja baglien saaga kuvaa Ingen rauhallisena ja hiljaisena miehenä, joka oli ystävällinen läheisilleen. Hänen sanotaan ottaneen vastaan nuoren [[Haakon IV Haakoninpoika| Haakon Haakoninpojan]] ja hänen äitinsä, kun he etsivät turvapaikkaa Trondheimista vuonna 1206, ja myöhemmin hän antoi Haakonin mennä kouluun Kristkirkeniin poikansa Guttormin kanssa siitä huolimatta, että Haakon oli mahdollinen kruununtavoittelija ja Guttormin kilpailija.<ref name="snl" />