Ero sivun ”Musta surma” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
muutin vanhan tiedon uudeksi sillä teksti ei kuvannut uusien testien tuloksia
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 85.76.1.39) ja palautettiin versio 19012724, jonka on tehnyt PiercingEyes
Merkkaus: Palautettu manuaalisesti aiempaan versioon
Rivi 3:
'''Musta surma''' oli [[Eurooppa]]a ja sen lähiseutuja vuosina 1346–1353 runnellut [[kulkutauti]], jonka arvioidaan tappaneen 30–60 prosenttia Euroopan väestöstä eli 25–50 miljoonaa ihmistä ja saman verran Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.
 
Suurin osa tutkijoista uskoo nykyisin, että mustan surman aiheutti [[Rutto|paiserutto]], joka leviää gerbiilin[[Mustarotta|mustarotan]] kirppujen puremista. Tämä käsitys on saanut tukea myös uusista DNA-tutkimuksista. Myös keuhkoruttoa ja jotain sittemmin kadonnutta tautia on epäilty mustan surman aiheuttajaksi.
 
Musta surma alkoi viimeistään 1346 Etelä-Venäjällä, mutta se saattoi tulla sinne [[Kiina]]sta. Se levisi [[Mustameri|Mustanmeren]] yli [[Konstantinopoli]]in ja [[Aleksandria]]an, sitten koko Lähi-itään ja vuonna 1347 Euroopan satamakaupunkeihin [[Italia]]ssa ja [[Ranska]]ssa. Sieltä epidemia levisi seuraavien vuosien aikana koko Eurooppaan, viimeisenä [[Venäjä]]n kristittyihin osiin 1350-luvulla. Vain muutama maa kuten [[Islanti]] ja [[Suomi]] säästyivät epidemialta.