Ero sivun ”Nykymusiikki” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Nykymusiikin nykytila: Poistettu yksi ristiriitainen lause ja tehty pari asialisäystä.
Rivi 12:
Taidemusiikkipiireissäkään ei nykymusiikki aina ole kovin suosittua, ei varsinkaan kaikkien konsertissa kävijöiden keskuudessa. Myös jotkut soittajat vierastavat nykymusiikkia, mikä on toisaalta ymmärrettävää, sillä muusikkojen saama pohjakoulutus perustuu ennen kaikkea tonaaliseen musiikkiin, jonka juuret ovat [[barokkimusiikki|barokissa]] ja [[Klassismin musiikki|klassismissa]]. Kuitenkin suhtautuminen nykymusiikkiin riippuu paljon tottumisesta. Suomessa on alettu järjestää musiikkioppilaitoksissa nykymusiikkihankkeita, joissa nuoret musiikinharrastajat soittavat suomalaisten nykysäveltäjien teoksia. Monilla on tämän ansiosta herännyt kiinnostus nykymusiikkiin.
 
Nykymusiikilla on oma aktiivinen kuulijakuntansa, ja on myös nykymusiikkiin erikoistuneita soittajia sekä kamarimusiikkiryhmiä ja yhtyeitä. Yksinomaan nykymusiikkia soittavia, säännöllisesti kokoontuvia orkestereita ei käytännössä ole, vaan orkesterit soittavat nykymusiikkia ohjelmistopolitiikasta riippuen joko jonkin verran tai eivät lainkaan. Nykymusiikin säveltäjillä on siis mahdollisuus päästä kuulluksi ja hankkia elantonsa sävellystilauksilla, tekijänoikeuskorvauksilla sekä erinäisillä apurahoilla ja avustuksilla. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että säveltäjä on hankkinut itselleen jo nimeä.
 
Suomessa nykymusiikin tila on kansainvälisesti katsoen varsin hyvä. Nykymusiikin säveltäjien teoksia kantaesitetään usein, innostuneita muusikoita on paljon, ja osa yleisöstäkin suhtautuu nykymusiikkiin suopeasti. Säveltäjille myönnetään apurahoja (mm. valtiolta), ja soittajat voivat saada rahallista tukea tilatakseen sävellyksiä säveltäjiltä. Nykymusiikkia esittävistä ryhmistä voidaan mainita kamariorkesteri [[Avanti!]], kamarimusiikkiyhtye [[Zagros Ensemble]] sekä [[Uusinta (yhtye)|Uusinta]]. Erityinen merkitys suomalaisen nykymusiikin esille tuomisessa on ollut vuonna [[1977]] perustetulla [[Korvat auki!]] -yhdistyksellä. Orkestereista aktiivisimpia nykymusiikin esittäjiä ovat olleet [[Radion sinfoniaorkesteri]] ja [[Lapin kamariorkesteri]]. Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa, jossa erään arvion mukaan voi olla jopa 40 000 taidemusiikin säveltäjää, ei nykymusiikin säveltäjillä ole Suomen kaltaista tukiverkkoa, eivätkä muusikot ja kuulijat ole kiinnostuneita nykymusiikista.
 
Nykymusiikin kansainvälisiä keskuksia ovat Keski-Euroopan suuret kaupungit, joissa kuuluisat nykysäveltäjät opettavat sävellystä yliopistoissa ja joissa toimii aktiivisesti monia nykymusiikkiyhtyeitä. Erityinen merkitys on ollut [[Pariisi]]lla ainutlaatuisen nykymusiikkikeskuksen [[IRCAM]]in ansiosta, jossa monet säveltäjät (mm. [[Kaija Saariaho]]) ovat päässeet kehittelemään ideoitaan elektroniikan ja tietokoneiden hyödyntämisestä musiikissa. Suomessa lähes kaikki menestyksekkäimmät nykysäveltäjät ovat opiskelleet sävellystä maan ainoassa musiikkiyliopistossa [[Sibelius-Akatemia]]ssa, ja muut ovat saaneet sävellyksessä yksityisopetusta. Sävellyksen ammattiopetusta annetaan sen lisäksi Suoomessa nykyään myös [[Tampere]]en, [[Turku|Turun]] ja [[Oulu]]n [[konservatorio]]issa.