Ero sivun ”R-kioski” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 19100779, jonka teki 2001:14BA:A43C:2A00:1921:6264:5FDF:AD9A (keskustelu)
Merkkaus: Kumoaminen
Arkke (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 26:
Vuonna 1911 suomalaiseen asemakuvaan saapuivat ensimmäiset 30 kirjakaupan kioskia. Myös lehtien junamyynti alkoi. Vuonna 1920 yhtiöllä oli jo yli 100 kioskia ja muuta toimipistettä. 1920-luvun lopussa toimipaikkojen määrä oli 140, junamyyntiä suoritettiin 70 myyjän voimin, katukauppiaita oli 300 ja muita tuotteiden jälleenmyyjiä 500. Henkilöstöä yhtiöllä oli 380. Vuonna 1933 yhtiö perusti ensimmäiset kioskinsa rautatiealueiden ulkopuolelle. Samalla aloitettiin valokuvausfilmien, [[Tupakka|tupakan]] ja makeisten myyntikokeilu. Veikkaustoiminnan alkaessa Suomessa vuonna 1940 useimmat [[Rautakirja]]n kioskit toimivat veikkausasioimistoina jo ensimmäisestä kierroksesta lähtien.
 
[[File:R-Kioski Espalla uusi logo.jpg|thumb|150px|Uuden Sampo-konseptin mukainen R-kioskin julkisivu Helsingin [[Esplanadin puisto|Etelä-Esplanadilla]].]]
Vuonna 1958 yhtiö otti käyttöön uuden logon, ja uudet kioskit saivat suoraan nimekseen R-kioski. R-kioskeja perustettiin nopeasti useisiin ostoskeskuksiin. Viidessadas R-kioskin toimipiste avattiin vuonna 1971. Videofilmien vuokraus alkoi vuonna 1982, ja kolme vuotta myöhemmin R-kioskeja olikin jo yli 800 kappaletta eri puolilla Suomea. Rautakirjan pääkonttori ja portinvartijan koppi Vantaan [[Hämeenkylä]]ssä edustavat merkittävää 1970-luvun teollista [[kulttuuriperintö|rakennusperintöä]]<ref name="VantaaAlu2015"/>.
 
Rivi 32 ⟶ 31:
 
Vuonna 2012 Sanoma Oy myi R-kioskit ja Rautakirja-tavaramerkin norjalaiselle [[Reitan Convenience]]lle.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.marmai.fi/uutiset/sanoma-sai-r-kioskit-kaupaksi-rautakirja-tavaramerkki-siirtyy-norjalaisomistukseen/451b76c1-3665-39b9-84ae-1f4129eee520|nimeke=Sanoma sai R-kioskit kaupaksi – Rautakirja-tavaramerkki siirtyy norjalaisomistukseen|tekijä=Alkio, Jyrki|julkaisu=Markkinointi & Mainonta|julkaisija=|ajankohta=5.3.2012|viitattu=9.7.2020}}</ref>
 
==Kuvia==
<gallery mode="nolines" widths="250" heights="250">
Mäki-Matti R-kioski.jpg|Nykyisen konseptin mukainen R-kioskin julkisivu [[Mäki-Matti|Mäki-Matissa]] [[Jyväskylä]]ssä.
Bulevardi R-Kioski.jpg|Aiemman konseptin mukainen R-kioskin julkisivu [[Bulevardi (Helsinki)|Bulevardilla]] [[Helsinki|Helsingin]] keskustassa.
R-Kioski 2.jpg|Jyväskylän Voionmaankadun R-kioski sisältä.
</gallery>
 
==Lähteet==