Ero sivun ”Koski Tl” versioiden välillä

1 merkki lisätty ,  8 kuukautta sitten
p
==Luonto==
Luonnonmaisema Koskella koostuu kalliosydämisten [[moreeni]]mäkien rikkomasta [[savi]]tasangosta. Vaihtelua siihen tuovat kallioperän murroksia seurailevat jokilaaksot, sekä kaksi [[harju]]jaksoa.
[[Tiedosto:Patakoski Paimionjoessa.JPG|thumb|left|Patakoski Paimionjoessa. Kosken myllyranta myllyraunioineenmyllynraunioineen on kunnostettu nähtävyydeksi EU-hankkeena.]]
 
Kosken suurin vesistö on [[Paimionjoki]], joka halkaisee kunnan suurin piirtein puoliksi virraten kunnan keskikohdalta idästä länteen. Sen varrella kunnan kaikki vanhat kylät sijaitsevat melko säännönmukaisesti joen kahden puolen siten, että kylien vanhat asutuspaikat ovat joen rannassa ja kylät ulottuvat siitä pitkinä ja kapeina pohjoiseen/pohjoisluoteeseen ja etelään/kaakkoon. Pellot keskittyvät nykyäänkin enimmäkseen joen ympärille levittyvälle savimaaperäiselle peltoaukealle, kun eteläiset ja pohjoiset osat ovat enemmän metsien hallitsemaa harjumaastoa.