Ero sivun ”Valko-Venäjän kansantasavalta” versioiden välillä

|koko-nimi = Valko-Venäjän kansallinen tasavaltakansantasavalta<br />Белару́ская Наро́дная Рэспу́бліка {{be}}<br>Белору́сская Наро́дная Респу́блика {{ru}}<br> Biełarúskaja Naródnaja Respúblika<br>

'''Valko-Venäjän kansallinen tasavaltakansantasavalta''' (valkovenäjäksi Беларуская Народая Рэспубліка) oli lyhytikäinen, itsenäinen valtio. Valko-Venäjä julistautui itsenäiseksi 25. maaliskuuta 1918. Jo edellisenä vuonna oli muodostettu kansallinen komitea, jonka tehtävänä oli rakentaa valtiollisia instituutioita. Maa oli itsenäisyysjulistuksensa aikaan [[Saksan keisarikunta|Saksan keisarikunnan]] armeijan miehittämä, sillä [[Brest-Litovskin rauhansopimus|Brest-Litovskin rauhansopimuksen]] mukaan se kuului Saksan [[etupiiri]]in.

Toinen uudelle valtiolle vihamielinen voima oli vastaitsenäistynyt [[Puola]]. Puola oli ilmoittanut tavoitteekseen saada itselleen [[Puolan ensimmäinen jako|vuoden 1772 rajat]]. Tämä merkitsi sitä, että Puolan ja Neuvosto-Venäjän välille syttyi [[Puolan–Neuvosto-Venäjän sota|sota]], jota käytiin etupäässä Valko-Venäjän alueella.<ref name="ikonen64" /> Valko-Venäjän kansallisen tasavallankansantasavallan hallitus ei muodostanut yhtenäistä kantaa uuteen miehittäjään, vaan hajosi kiistelyn johdosta. Puolan joukot valtasivat [[Minsk]]in, jota ne pitivät hallussaan heinäkuuhun 1920 saakka.<ref name="ikonen64" /> Sodan lopputuloksena oli, että Puolan haltuun jäivät uuden valtion läntisimmät osat.

Lyhyen itsenäisyytensä aikana Valko-Venäjän kansallisen tasavallankansantasavallan tunnustivat Saksa, [[Itävalta]], [[Viro]], [[Latvia]], [[Liettua]], [[Suomi]], Puola, [[Ukraina]], [[Tšekkoslovakia]], [[Armenia]] ja [[Turkki]].

Itsenäisyyden menettämisen jälkeen Valko-Venäjän kansallisen tasavallankansantasavallan hallitus siirtyi maanpakoon Liettuaan, aluksi [[Vilna]]an ja sittemmin Hrodnaan. Vuonna 1919 se esiintyi [[Pariisin rauhankonferenssi|Pariisin rauhanneuvotteluissa]] vaatien, että Puolaan liitettyjen alueiden valkovenäläisten oikeudet omaan kulttuuriin tunnustettaisiin. 11. marraskuuta 1920 se solmi Liettuan kanssa sopimuksen, jossa pyrittiin Valko-Venäjän vapauttamiseen. Sopimus jäi vaille käytännön merkitystä.

Useat kansallisen tasavallankansantasavallan pakolaiset lähestyivät [[Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue|Saksan natsipuoluetta]] sen valtaannousun jälkeen. Pakolaishallituksen toinen presidentti [[Vasil Zaharka]] lähetti huhtikuussa 1939 [[Adolf Hitler]]ille muistion, jossa ilmaisi voimakkaan innostuksensa kansallissosialistien asiaan. Saman vuoden kesäkuussa kokoontuivat Valko-Venäjän pakolaiset [[Danzig]]issa ja perustivat [[Berliini]]n Valko-Venäjän luottotoimiston Florian Akinchitsin alaisuudessa. Monia tämän järjestön jäsenistä nousi hallintoasemiin saksalaisten miehittämällä Valko-Venäjällä.<ref>Belarusian Collaborators in World War II, Publication: Eurasia Daily Monitor Volume: 12 Issue: 42, 6.3.2015.</ref>

Vaikka Valko-Venäjän kansallisen tasavallankansantasavallan itsenäisyys jäi hyvin lyhyeksi, sitä pidetään kuitenkin merkittävänä vaiheena maan valtiollisessa kehityksessä. Ilman itsenäisyysjulistusta [[Vladimir Lenin]]in hallinto ei olisi perustanut kilpailevaa [[Valko-Venäjän neuvostotasavalta]]a.<ref>Ikonen 2009, s. 63-65.</ref>. Neuvostovallan ensimmäisinä vuosina maassa tapahtui merkittävää kansallisen kulttuurin kehitystä. Yleisvenäläiset puolueet olivat puolestaan pitäneet maata erottamattomana osana Venäjää. Neuvostoajan katsotaan olleen ikään kuin ponnahduslautana vuonna 1991 tapahtuneelle itsenäistymiselle.

Valko-Venäjän oppositio on julistanut Valko-Venäjän kansallisen tasavallankansantasavallan itsenäisyyspäivän ”vapauden päiväksi”.