Ero sivun ”Pohjoisnapa” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kuva ihmisistä käymässä pohjoisnavalla
lisää NG:ltä
Rivi 23:
== Ympäröivä merialue ==
[[Tiedosto:2007 Arctic Sea Ice-fr.jpg|thumb|350px|Merijään minimin vaihtelua pohjoisnavan (musta täplä) ympärillä vuosien 1979–2007 välillä.]]
Pohjoisnapa sijaitsee [[Pohjoinen jäämeri|Pohjoisella jäämerellä]]. Meri on pohjoisnavan kohdalla yli 4&nbsp;000 metriä syvä.<ref name=natgeo />

Pinnalla kulkeville meri jääröykkiöineen ja railoineen on erityisen vaikeakulkuista aluetta, ja siksi pohjoisnavalle on vaikeampi matkata kuin etelänavalle. [[Golfvirta]] lämmittää Huippuvuorten suunnassa olevan jäätikköalueen seutua. Pohjoisnavalla on ollut 1900-luvulta alkaen tutkimusasemia, jotka ajelehtivat merivirtojen mukana.
 
Pohjoisnavalla on ollut tutkimusasemia, jotka ajelehtivat jään mukana. Venäjä lähettää paikalle uuden tutkimusaseman lähes vuosittain. Tutkimusasemat tarkkailevat pohjoisnavan jäätä, lämpötilaa, syvyyttä, merivirtoja, säätä ja merielämää.<ref name=natgeo />
 
Jään paksuus pohjoisnavalla vaihtelee yleensä 2–4 metrin välillä, mutta jääröykkiöiden kohdalla jää on jopa 30 metriä paksu. Kesällä jää on suurin piirtein puolet talvista ohuempi. Kiintojää kulkee merivirtojen mukana 2–8 kilometriä vuorokaudessa, nopeimmillaan 40&nbsp;km/vrk. Nopeus riippuu muun muassa veden syvyydestä, jolla on vaikutusta merivirtoihin. Pohjoisnavalle pääsee myös [[jäänmurtaja]]lla. Pohjoisnavan ympäristön lauttajää- ja jäävuorialueen koot vaihtelevat vuodenaikojen ja vuosien mukaan huomattavasti. Pohjoinen napajää on viime vuosikymmeninä ollut kutistumaan päin, koska maapallon ilmasto on lämmennyt 1900-luvun alusta lähtien. Tietokonemallien perusteella vuoteen 2040 mennessä jääpeite voi kadota kesän ajaksi kokonaan.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä= Marika M. Holland, Cecilia M. Bitz, and Bruno Tremblay| Nimeke=Future Abrupt Reductions in the Summer Arctic Sea Ice | Ajankohta= 11.12.2006 | Osoite=http://www.ucar.edu/news/releases/2006/arctic.shtml | Julkaisija=NCAR | Luettu= 13.12.2006 | Kieli= {{en}} }}</ref>
Rivi 31 ⟶ 35:
 
Sumu, jääutu ja pilvet ovat pohjoisnapa-alueella yleisiä. Kesällä korkeapaine rikkoutuu ilmavirtausten takia. Myrskyt ovat voimakkaita, mutta jäätiköllä alle 50&nbsp;km/h. Napameren yllä syntyy voimakkaita 100&ndash;300 kilometriä halkaisijaltaan olevia polaarimatalia ''arktiseen rintamaan'', joka on viileän polaarisen ja hyvin kylmän arktisen ilmamassan raja. Polaaririntama siirtyilee vuodenaikojen mukaan. Pohjoisnapa-alueellakin ilma on ohutta; ilmakehän alimman kerroksen, troposfäärin, korkeus on vain 7&ndash;8 kilometriä, kun se keskileveysasteilla on noin 13 kilometriä. Myrsky saattaa rikkoa napajään ja on siksi vaarallinen naparetkeilijöille. Voimakas vuorovesi rikkoo jäitä tehden kulkijoille vaarallisia railoja.
 
== Eläimistö ==
Pohjoisnavalle vaeltaa toisinaan [[jääkarhu]]ja etsimässä ruokaa. Meressä on paljon enemmän elämää kuin jään päällä. Nilviäisten ja monien kalojen lisäksi paikalla on joskus havaittu hylkeitäkin. Suuret merinisäkkäät kuten [[Sarvivalas|sarvivalaat]] ovat harvinaisia vierailijoita. Joskus harvoin paikalla käy muuttolintuja kuten [[Lapintiira|lapintiiroja]].<ref name=natgeo />
 
== Merkitys ihmiselle ==
[[Kuva:North Hemisphere.png|thumb|Pohjoisnavan [[tähtikartta]]. Suoraan pohjoisnavan yläpuolella [[Taivaannapa|taivaannavassa]] on [[Pohjantähti]] (Polaris), jonka ympäri muut tähdet näyttävät kiertävän.]]
Lähellä pohjoisnapaa ei ole koskaan asunut ihmisiä, koska pohjoisnapaliikkuva sijaitseejää merentekee keskelläpysyvän kaukanaasutuksen mantereistamahdottomaksi.<ref name=natgeo />
 
Pohjoisnapa ei kuulu millekään valtiolle. Venäjä on kuitenkin pystyttänyt merenpohjaan titaanisen lipun vuonna 2007, mikä aiheutti vastalauseita muissa napa-alueen maissa.<ref name=natgeo>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.nationalgeographic.org/encyclopedia/north-pole/ | Nimeke = North Pole | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = National Geographic | Viitattu = 3.8.2020 }}</ref>
 
Pohjoisnavalle voidaan tulla voimakkailla [[Jäänmurtaja|jäänmurtajilla]]. Pitkään vain ydinkäyttöiset jäänmurtajat pystyivät murtautumaan pohjoisnavalle, mutta jään vähennyttyä myös dieselkäyttöiset jäänmurtajat ovat päässeet sinne 1990-luvulta alkaen. Pohjoisnavan yli kulkee kauppareitti.<ref name=natgeo />
 
[[Yhdysvallat|Yhdysvaltalaisessa]] ja [[kanada]]laisessa kulttuurissa [[Joulupukki]] asuu pohjoisnavalla eikä [[Lappi|Lapin]] [[Korvatunturi]]lla. Joulupukin asumalle pohjoisnavalle kuvitellaan usein poroja, puita ja tuntureita, joita ei ole todellisella pohjoisnavalla, mutta Lapissa kylläkin.