Ero sivun ”Ranskan Sudan” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 136:
 
==Tie itsenäisyyteen==
Ranskan Sudanin talous toipui melko nopeasti toisen maailmansodan aiheuttamasta lamasta. Alueen väkiluku nousi 4,2 miljooonaanmiljoonaan vuonna 1949, ja kaupungeista varsinkin Bamako kasvoi sodan jälkeen hyvin nopeasti. Työväestön ja toimihenkilöiden määrä lisääntyi, ja maaseudulle syntyi uusi maataloustyöväen ryhmä. Emämaan investoinnit keinokasteluhankkeisiin, infrastruktuuriin ja jossain määrin myös teollisuuteen kasvoivat voimakkaasti. Maapähkinän ja puuvillan vienti saavutti huippunsa 1950-luvun lopussa, mutta perinteiset naapurimaihin vietävät tuotteet kuten karja, kuivattu kala ja [[hirssi]] tuottivat kaksi kertaa enemmän tuloja.<ref>Novikov & Ursu, s. 120–127.</ref>
 
Vuonna 1946 hyväksytyn [[Ranskan neljäs tasavalta|Ranskan neljännen tasavallan]] perustuslain mukaan Ranskan Länsi-Afrikasta ja Sudanista tuli osa [[Ranskan unioni]]a. Alue sai edustajansa [[Ranskan kansalliskokous|Ranskan kansalliskokoukseen]], [[Ranskan senaatti|senaattiin]], unionin yleiskokoukseen ja Ranskan Länsi-Afrikan suureen neuvostoon. Paikalliseksi kansanedustuslaitokseksi perustettiin kuvernöörin johtama alueneuvosto. Vuosina 1945–1946 hyväksytyt lait lakkauttivat alkuasukaslainsäädännön ja antoivat siirtomaiden asukkaille kansalaisoikeudet. Äänioikeutta laajennettiin uusiin väestöryhmiin, mutta vuoden 1946 kansalliskokousvaaleihin sai osallistua yhä vain kaksi prosenttia sudanilaisista.<ref>Novikov & Ursu, s. 127–129.</ref>