Ero sivun ”Harald Fryklöf” versioiden välillä
Ak: Uusi sivu: thumb|right|Harald Fryklöfin hautakivi '''Harald Leonard Fryklöf''' (14. syyskuuta 1882 Uppsala – 11. maaliskuuta 1919) oli Ruotsi... |
(ei mitään eroa)
|
Versio 2. elokuuta 2020 kello 01.15
Harald Leonard Fryklöf (14. syyskuuta 1882 Uppsala – 11. maaliskuuta 1919) oli ruotsalainen säveltäjä ja kirkkomuusikko.[1]
Elämä ja ura
Fryklöf opiskeli yksityisesti sävellystä ja kontrapunktia Johan Lindegrenin johdolla. Hän valmistui joulukuussa 1903 Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta opiskeltuaan siellä urkujensoittoa August Lagergrenin johdolla. Syksyllä 1905 Fryklöf vietti kauden Berliinissä Philipp Scharwenkan pitämässä soitinnusopetuksessa. Hän sai yksityistä pianonsoiton opetusta Richard Anderssonilta, jonka pianokoulussa myös työskenteli loppuelämänsä ajan. Lisäksi Fryklöf opetti harmoniaa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja työskenteli Tukholman suurkirkon urkurina.[1]
Fryklöf valittiin vuonna 1915 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Hän kuoli espanjantautiin maaliskuussa 1919.[1]
Tuotanto
Fryklöfin varhaisimmat päiväysmäärällä merkityt sävellykset ovat vuodelta 1900. Hänen musiikkiaan esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908, kun Tor Aulin johti hänen konserttialkusoittonsa (op. 1) esityksen. Hänen muiden instrumentaaliteostensa joukossa ovat Sonata à la legenda viululle ja pianolle sekä Symfoniskt stycke uruille. Fryklöf oli mukana toimittamassa Musica sacra -antologiaa, joka sai virallisen aseman kirkkokuorojen ohjelmistokokoelmana. Hän itse sävelsi siihen materiaalia. Hänen yksinlaulujensa sanat olivat muiden muassa Erik Axel Karlfeldtin, Vilhelm Ekelundin, Sven Lidmanin, Thor Langen ja Vilhelm Kragin käsialaa.[1]
Fryklöfin tyyli oli pitkälti myöhäisromanttinen. Siihen vaikuttivat muiden muassa Carl Nielsen ja Max Reger. Tyyli oli kuitenkin yksilöllinen ja ilmensi myös säveltäjän kiinnostusta musiikin historiaa kohtaan. Sävellystensä ohella Fryklöf laati oppikirjan Harmonisering av koraler i dur och moll jämte kyrkotonarterna, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1916 ja josta tehtiin uusi painos vielä vuonna 1936.[1]