Ero sivun ”Pohjois-Pohjanmaan maakunta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 71:
Oulujokilaaksossa ja sen eteläpuolisten alueiden karuilla [[Kangasmetsä|kangasmailla]] esiintyy yleisesti [[kanerva]]-, [[jäkälä]]- ja [[varpusjäkälä]]tyypin metsiä. [[Puolukka]]tyypin metsiä on runsaimmin Suomenselän alueella ja maakunnan pohjoisosassa. Tuoreilla kangasmailla viihtyvä [[mustikka]]tyypin metsiä on runsaimmin lounaisrannikolla. Kuusamon [[kalkki]]peräisillä mailla ja Oulun pohjoispuolisella Perämeren rannikolla on myös jonkin verran reheviä lehtoja ja [[lehtometsä|lehtomaisia metsiä]].
Perämeren alavalla rannikolla, missä maa kohoaa lähes metrin sadassa vuodessa, rannikkoa reunustaa usein [[niitty]]vyöhyke. Se päättyy mantereen puolella [[pensas]]vyöhykkeeseen, jossa kasvaa muun muassa vain Pohjanlahden rannoilla viihtyvä [[tyrni]]. Pensasvyöhykettä seuraa edelleen [[lehtimetsä]]vyöhyke, jonka uloimpana puuna on [[harmaaleppä]].
Mantereelle päin soiden osuus pinta-alasta kasvaa nopeasti. Aivan rannikkoa myötäilevää vyöhykettä lukuun ottamatta maakunnan läntiset osat kuuluvat Suomen runsassoisimpaan alueeseen, missä soiden osuus pinta-alasta on usein yli 60 %. Suot ovat [[aapasuo|aapasoita]], joissa avointen [[neva (suotyyppi)|nevojen]] osuus kasvaa kohti pohjoista. Kuusamon seudulle ovat lisäksi luonteenomaisia vaarojen ja [[mäki]]en kupeita peittävät [[letto]]maiset [[rinnesuo]]t.
 
Maakunnan alueella useat eteläiset kasvilajit, kuten [[tervaleppä]], [[koiranheisi]], [[kuusama]], [[suomyrtti]], [[taikinamarja]], [[hiirenporras]], [[kielo]], [[valkolehdokki]] ja [[ahomansikka]] alkavat väistyä kasvistosta. Vastaavasti niiden tilalle alkaa ilmestyä kasvistoon pohjoisia lajeja, kuten [[tunturipaju]], [[pohjanpaju]], [[lapinleinikki]], [[pohjanleinikki]] ja [[väinönputki]]. Eteläisiä [[Putkilokasvit|putkilokasveja]] on lounaisrannikolla yli 60, mutta Kuusamossa ei enää yhtään. Pohjoisten putkilokasvilajien runsaus taas kasvaa etelän nollasta Kuusamon runsaaseen neljäänkymmeneen. Kuusamossa tunnetaan muun muassa useita harvinaisia [[tunturi]][[kasvi|kasveja]], jotka ovat perua jääkauden jälkeiseltä [[tundra]]vaiheelta.