Ero sivun ”Syntetisaattori” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 84:
Syntetisaattoreita alettiin käyttää 1960-luvun lopussa populaarimusiikissa enimmäkseen muiden soittimien lisänä studiossa silloin tällöin. Tuohon aikaan [[Wendy Carlos]]in levyt, joissa [[barokkimusiikki]]a oli sovitettu moog-syntetisaattoreille, toivat syntetisaattorit kuitenkin lujasti yleisön tietoisuuteen. Jonkin verran jo 1960-luvulla ilmestyi popmusiikin levyjä, joissa syntetisaattorit olivat pääosassa. Ajan tunnetuin tällainen kappale oli kaiketi [[Gershon Kingsley]]n "Popcorn" (1969), joka nousi hitiksi vuonna 1972 Hot Butter -yhtyeen levyttämänä. Syntetisaattoreiden käyttöä rajoitti vielä niiden kallis hinta ja suuri koko sekä paljon vaivannäköä vaatinut äänenmuokkaus.
1970-luvulla tunnetuimpia syntetisaattoreihin erikoistuneita artisteja olivat ranskalainen [[Jean-Michel Jarre]], klassista musiikkia sovittanut japanilainen [[Isao Tomita]],
1970- ja 1980-luvun vaihteessa populaarimusiikin keskeisimpiin ilmiöihin nousivat [[synthpop]] -yhtyeet, joiden musiikki perustui leimallisesti syntetisaattoreihin. Vaikka synthpop-yhtyeissäkin käytettiin usein perinteisiä soittimia, alkoi 1980-luvulla ilmestyä pop-levyjä, jotka oli tehty lähes täysin syntetisaattoreilla laulua lukuunottamatta. 1980-luvun lopussa syntyneet tanssittavat, [[DJ]]-vetoiset underground-musiikin genret, kuten [[tekno]] ja [[house]], perustuivat täysin tai ainakin hyvin pitkälle koneilla tehtyihin soundeihin. Jokin tietty basso- tai rumpusyntetisaattorin malli saattoi luoda vahvan leimansa yksittäiseen tällaisen musiikin tyylisuuntaan. Syntetisaattorit eivät syrjäyttäneet perinteisiä soittimia, joihin perustunut musiikki säilytti pintansa yleisön suosiossa, mutta niiden käyttöä vietiin yhä laajemmalle. 1990-luvulle tultaessa esimerkiksi [[tanssipop]] oli jo täysin koneellistettu.
| |||