Ero sivun ”Jean de La Fontaine” versioiden välillä

'''Jean de La Fontaine''' ([[8. heinäkuuta]] [[1621]] Château-Thierry, [[Ranska]] – [[13. huhtikuuta]] [[1695]] [[Pariisi]], Ranska) oli ranskalainen runoilija. <ref name=oe>{{kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia-makuaisti) | Selite = | Sivu = 3485 | Luku = La Fontaine, Jean de | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1978 | Tunniste = ISBN 951-1-04827-9}}</ref>

De La Fontainen isä oli virkamies ja hän kustansi pojalleen koulutuksenjuristikoulutuksen, jotta myös tämä pääsisi arvostetuksi virkamieheksi. Tulevaa satukirjailijaa ei lakitiede kuitenkaan kiinnostanut laisinkaan, vaan hän luki ainoastaan hauskana pitämäänsä kirjallisuutta.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, 148,sivu 1982148.</ref>

Isä järjesti poikansa naimisiin, mutta nuori de La Fontaine ei asettunut aloilleen. Hän viihtyi paremmin ystäviensä järjestämissä juhlissa sekä korttipöydässä. Ystävät pyysivät häneltä runoja juhliinsa, ja de La Fontaine kirjoitti niitä ruokapalkalla. Vaimolleen hän oli kroonisesti uskoton, hänen juorutaan olleen suhteissa aatelisnaisten ja jopa erään [[abbedissa]]n kanssa.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, sivut 149-150, 1982.</ref>

Boheemielämästään huolimatta de La Fontaine sai paikan vesi- ja metsähallituksen virkamiehenä ja hoiti virkaansa 20 vuoden ajan. VirkaansaSamalla hän hoiti huonostimyös japerimäänsä kyllästyimaatilaa. siihen<ref pian.name=oe Hän/> Lopulta hylkäsi vaimonsaperheensä ja lapsensatyönsä ja muutti Pariisiin. Pariisista löytyi nopeasti varakkaita naisia, jotka tarjosivat boheemirunoilijalle ruokaa ja asunnon. Hän kirjoitti runoja täysihoitoa vastaan. Boheemielämä jatkui lähes 70-vuotiaaksi, jolloin de La Fontaine sairastui. Toivuttuaan sairaudestaan hän katui entistä elämäänsä ja tuli uskonnolliseksi. Hän kirjoitti nyt hymnejä sekä virsiä ja käytti katumuksentekijän jouhipaitaa.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, sivut 150-152, 1982.</ref>

De la Fontainen onnistui ystävystyä aikansa ylhäisöön kuuluvien [[François de La Rochefoucauld]]in ja [[Louis II Condé]]n kanssa. He ehdottivat kuningas [[Ludvig XIV]]:lle, että De la Fontaine ansaitsisi paikan [[Ranskan akatemia]]ssa. Aurinkokuningas ei lämmennyt ajatukselle, sillä hän piti de La Fontainen kertomuksia, ''Contes'', rivoina. Majesteetin mielestä kirjailijan olisi ensiksi tultava järkiinsä, ennen kuin paikkaa akateemikkona voitaisiin harkita. De la Fontaine pääsi Ranskan akatemian jäseneksi 63-vuotiaana, vuonna [[1683]]. Akatemian kokouksissa hän lähinnä nukkui.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, 152,sivu 1982152.</ref>

Kuuluisuutensa de La Fontaine saavutti aluksi kertomuksillaan, ''Contes''. Ne ovat saaneet merkittäviä vaikutteita [[Boccaccio]]lta.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, 153,sivu 1982153.</ref>

Ensimmäinen 124 sadun kokoelma ''Fables Choisies'' (Eläinsatuja) ilmestyi [[31. maaliskuuta]] [[1668]], ja se oli viisaasti omistettu Monseigneur dauphinille (jota nimitystä Ranskan kruununperillisistä käytettiin), kuningas Ludvig XIV:n kuusivuotiaalle pojanpojalle. Tarinat ovat joka suhteessa ensiluokkaisia: täysin virheettömiä, tasapainoisia, oivallisesti riimitettyjä, luonnollisia ja sujuvia, lystikkäitä, nokkelia, viisaita – ja ehdottoman ranskalaisia. Niistä tuli heti menestys. Vielä nykyäänkin hyvin kasvatetut ranskalaiset osaavat Eläinsatuja ulkoa sivukaupalla.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, 153,sivu 1982153.</ref>

Saduissaan de La Fontaine osoittaa ihmisluonnon olevan alttiin erilaisille heikkouksille. Hän ei kuitenkaan kauhistele sitä, vaan haluaa nauraa inhimillisille heikkouksille, paikoitellen hieman ilkeästikin.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, 154,sivu 1982154.</ref>

De la Fontaine julkaisi koko elämänsä ajan tasaisin väliajoin uusia eläinsatuja; viimeinen ilmestyi [[1693]]. La Fontainea ja Eläinsatuja juhlistava postimerkkisarja julkaistiin Ranskassa [[1995]].