Ero sivun ”Kaatopaikka” versioiden välillä

'''Kaatopaikka''' on maa-alue, joka on varattu [[jäte|jätteen]] loppusijoittamiseen. Nykyaikaiseen kaatopaikkaan kuuluvat myös tekniset laitteistot kaasupäästöjen ja ympäröivien alueiden pilaantumisen ehkäisemiseen.

 

Maatalousyhteiskunta ennen 1900-lukua tuotti vähän jätettä ja se oli luonteeltaan biohajoavaa. Varsinaisia kaatopaikkoja ei tarvittu, vaan talojen liepeillä olevat tunkiot riittivät. Teollistumisen alkamisen jälkeen alkoi ilmaantua jätteitä, jotka olivat luonteeltaan erilaisia kuin maatalouden tuottamat jätteet. Kaupungistuminen aiheutti myös tarpeen sijoittaa jätettä tarkoitukseen varatulle alueelle kauemmas kaupungin asutuksesta. Maaseudulla ei vielä ennen toista maailmansotaa ollut merkittävää tarvetta kaatopaikoille. Tavaraa ei myöskään heitetty pois jos sille oli minkäänlaista käyttöä ja tuotteita ei pakattu samalla tavoin kuin nykyään.

 

Muutos alkoi 1980-luvulla lähinnä pääkaupunkiseudun jätehuolto-ongelmista. Vuonna [[1978]] oli säädetty jätehuoltoa koskeva jätehuoltolaki. Kaatopaikat määrättiin valvottavaksi koko maassa ja tuotuja jätekuormia ryhdyttiin valvomaan. Kaatopaikkatoiminta jatkui kuitenkin entiseen malliin kuntakohtaisesti 90-luvun, joskin ongelmajätesäädökset tiukkenivat jatkuvasti, muun muassa jätelain tullessa voimaan [[1994]]. Vuonna [[1999]] EU sääti kaatopaikkadirektiivin, joka asetti useita tavoitteita ja muutti suuresti jätehuoltoa Suomessa. Pienet kuntakohtaiset kaatopaikat lakkautettiin ja tilalle perustettiin suuria jätelaitosyritysten omistamia usean kunnan jätteet vastaanottavia [[Jäteasema|jäteasemia]]. Direktiivi oli asettanut määräykset ns. EU-kaatopaikasta. Tällaisen kaatopaikan on täytettävä pohjatiiviysvaatimus ja tämä tekee kaatopaikan perustamisesta verrattain kallista.

 

Vuonna 2005 suurin osa kunnista kuuluu alueellisiin jätelaitoksiin, jotka omistavat EU-kaatopaikan ja muita, lähinnä [[kierrätys]]tä palvelevia toimintoja. Jätettä voidaan tämän vuoksi joutua kuljettamaan varsinkin harvaanasutuista kunnista pitkiäkin matkoja. Nykyaikaisella kaatopaikalla jäte pyritään peittämään ja murskaamaan [[kaatopaikkajyrä]]llä mahdollisimman pian sen tuomisen jälkeen, jotta eläimet eivät pääse käsiksi siihen. Tästä huolimatta suuret lokkiparvet ovat vakituisina asukkaina kaatopaikoilla. Moderni kaatopaikka on myös vahvasti aidattu ja vartioitu, jottei (ongelma)jätettä tuoda luvatta aukioloaikojen ulkopuolella. Suljetuille kaatopaikoille johtaville teille on ilmaantunut jätteitä vielä pitkään sulkemisen jälkeen.

 

Kaatopaikkakaasu on orgaanisesta jätteestä hapettomassa tilassa tapahtuvan hajoamisen

tuloksena syntyvää kaasua, joka sisältää lähinnä [[metaani]]a ja [[hiilidioksidi]]a. Lisäksi se sisältää esimerkiksi [[vesihöyry]]ä, [[typpi|typpeä]], [[happi|happea]] ja [[vety]]ä. Kaasussa on pieninä pitoisuuksina myös useita [[kloorihiilivety|kloori-]] ja [[fluorihiilivety]]jä sekä [[rikki]]yhdisteitä, jotka aiheuttavat biokaasulle ominaisen hajun. Kaatopaikkojen metaanipäästöt muodostavat nykyisten arvioiden mukaan noin 2 %

 

Kaatopaikkakaasu on mahdollista ottaa talteen ja käyttää joko polttoaineena tai [[Fischer–Tropsch-menetelmä|Fischer–Tropsch-synteesin]] lähtöaineena.

 

EU-maissa on maailman tiukimmasta päästä olevat jätehuoltomääräykset. Muualla maailmassa kaatopaikat ovat vähemmän valvottuja ja hoidettuja pääsääntöisesti.

 

Varsinkin kehitysmaissa kaatopaikoista aiheutuu merkittäviä terveyshaittoja.

 

 

== Kaatopaikat raaka-aineiden lähteinä ==

 

 

== Lähteet ==

==Aiheesta muualla==

{{Commons-rivi|Category:Landfills}}

 

{{Metatieto}}