Ero sivun ”Laivanrakennus” versioiden välillä

Vanhin tunnettu merimatka on tapahtunut vähintään 50&nbsp;000–70&nbsp;000 vuotta sitten, kun ihmiset ovat siirtyneet [[Uusi-Guinea|Uuteen-Guineaan]] ja [[Australia]]an. [[Afrikka|Afrikasta]] lähtynyt ihmisjoukko siirtyi rantoja pitkin [[Intia]]n niemimaan ympäri ja pystyi [[jääkausi|jääkauden]] noin 80 metriä nykyistä alemman merenpinnan vuoksi etenemään [[Indonesia]]n saaristossa helposti, pisimpien merimatkojen ollessa parikymmentä kilometriä. Australiaan päästääkseen ihmisten oli ylitettävä noin 170 kilometrin levyinen merensalmi. Eristyksessä eläneet Australian ja Uuden-Guinean alkuperäiskansat muistuttavat ulkonäöltään afrikkalaisia ja geenien perusteella he ovat luultavasti viimeisiä ensimmäisten liikkeelle lähteneiden ihmisryhmien suoria jälkeläisiä.<ref>Berg 2012, sivut 163-4163–4</ref> Voidaan vain arvailla, millaisilla aluksilla tämä matka on tehty. Vihjeitä voidaan hakea nykypäivään säilyneistä alkeellisista aluksista. Oksista tai [[Papyruskaisla|papyruskaisloista]] sidotut lautat ovat hyvin vanhoja afrikkalaisia vesikulkuneuvoja. Intiassa käytetään kolmesta tukista sidottua lauttaa, joista keskimmäinen on pisin. [[Fidži]]saarilla käytetään bambuvarsista on sidottu lauttoja, joissa on kaiteet. [[Tiibet]]issä jokia ylitetään eläintennahasta tehdyillä ilmatäytteisillä kellukkeilla. Yhdestä puusta kovertamalla tehdään [[ruuhi]]a. Sidotun puukehikon ympärille voidaan kiristää nahkoja tai tuohia (esimerkiksi [[amerikkalaiset tuohiveneet]]) [[kanootti|kanootin]] tai [[kajakki|kajakin]] tekemiseksi.<ref>Landstöm 1961, s. 11</ref>

[[Kuva:SFEC BritMus Egypt 005.JPG|thumb|Purjeella varustettu muinaisen egyptiläisen veneen pienoismalli, joita tehtiin vainajille ja sijoitettiin hautoihin. [[Kaisla-alus|Kaislavene]] vettyy muutamassa kuukaudessa, joten näissä veneissä saattoi olla keulaa ja perää varten muotit.<ref>Landstöm 1961, s. 18-1918–19</ref>]]

[[Niili]] on laivaliikenteen kannalta suotuisa joki, sillä siellä tuulee säännöllisesti pohjoisesta, minkä ansiosta purjeilla pääsee jokea ylös ja virran mukana alas. Kuvia Niilillä käytetyistä aluksista on läydetty [[Esidynastinen Egypti|esidynastisen ajan]] saviruukuista 6&nbsp;000 vuoden takaa. Kuvissa on pitkiä kaislasidoksisia veneitä, joiden kapeneva kaislasidos on keulassa ja perässä taivutettu ylös. Jo tuolloin peräosa taivutettiin niin paljon, että se osoittaa sisäänpäin veneeseen. Tästä tuli vuosituhansiksi Välimeren aluksille tyypillinen piirre. Samalta ajalta on löydetty myös purjeella varustetun veneen kuva. Masto oli sijoitettu lähelle keulaa, jolloin purjetta voitiin käyttää vain myötätuuleen. Näissä veneissä oli ohjausairo, ja niitä voitiin myös [[melonta|meloa]].<ref>Landstöm 1961, s. 12-1312–13</ref>

[[Egyptin 1. dynastia|Ensimmäisen dynastian]] ajalta on jo kuvia puulaivojen valmistamisesta. Egyptistä ei löydy juurikaan laivanrakennukseen sopivaa puuta, sillä paikallista [[sykomori]]- ja [[akaasiat|akaasiapuusta]] saadaan vain lyhyitä lautoja. Tämän vuoksi puuta alettiin tuoda muualta. Puupalaset sidottiin toisiin [[tiimalasi]]a muistutavilla puupalasilla tai ommeltiin yhteen köysillä. [[Puskusauma]]t tiivistettiin [[piki|piellä]]<ref>Landstöm 1961, s. 25</ref> ja kasvikuiduilla tai ruoholla <ref> [http://www.archaeology.org/0105/abstracts/abydos3.html World's Oldest Planked Boats]", ''Archaeology-lehti'' (Volume 54, Number 3, May/June 2001)</ref>. Lisäksi aluksen koossa pitämiseen käytettiin laivan ulkopuolisia kiristettäviä vöitä ja sidoksia.<ref>Landels, s. 110</ref> Vedessä vedenpaine puristaa liitoksia yhteen. Suurimmissa aluksissa melat korvattiin [[airo]]illa.<ref>Landstöm 1961, s. 14-1514–15</ref>. [[Abydos]]in kaupungin läheltä on löydetty rituaalihautauksissa käytettyjä veneitä, jotka on ajoitettu ensimmäisen dynastian ajalle. Näistä on saatu tärkeitä tietoja laivanrakennustekniikasta. Lautojen liitoksissa on käytetty tappi-reikätekniikkaa. Laivojen materiaaliksi on tunnistettu paikallinen [[tamariskit|tamariskipuu]].

Merelle egyptiläiset ovat lähteneet 3000 eaa. vuosisadalla. [[Hieroglyfi]]t kertovat faarao [[Sneferu]]n lähettäneen 2600 eaa. tietämillä 40 laivaa [[Foinikia]]an noutamaan [[setrit|setripuuta]] laivanrakennukseen. Faarao [[Sahura]] lähetti kahdeksan sotalaivaa [[Syyria]]n rannikoa tuhoamaan, ja retkikunta palasi vangiksi otettujen foinikialaisten kanssa. Sahuran sotalaiva oli rakennettu kuten aikaisemmatkin laivat ilman [[köli]]ä ja kaaria. Palaset kiristettiin rungon ulkopuolisilla köysillä ja verkoilla toisiinsa. Kansi tuki rakennetta. Masto oli kaksijalkainen ja se voitiin laskea alas. Masto oli edelleen sijoitettu niin eteen, että purjetta voitiin käyttää vain myötätuulessa.<ref>Landstöm 1961, s. 14-1514–15</ref> Egyptiläisillä oli tapana sijoittaa hautoihin laivojen pienoismalleja. Näistä käy ilmi, että vuoden 2000 eaa. tienoilla useat ohjausairot korvattiin yhdellä suurella.<ref>Landstöm 1961, s. 16-1716–17</ref>. Naispuolinen faarao [[Hatšepsut]] lähetti 1400 eaa. laivaston [[Punt|Puntin maahaan]] Afrikan sarveen. Näissä laivoissa oli tukeva köli tai keskirunkopalkki, joka ulottui niin keulan kuin peränkin yli. Purjemasto oli sijoitettu keskilaivaan ja ylempi raakapuu oli laskettava. Tätä laivaa pystyttiin purjehtimaan sivutuuleenkin. Aluksen pituus oli arviolta 25–27 metriä.<ref>Landstöm 1961, s. 20-2120–21</ref>

[[Obeliski]]t on yhtenä kappaleena hakattu vuoresta [[Assuan]]issa [[Niilin kataraktit|ensimmäisen kataraktin]] luona. Sieltä ne on kuljetettu laivalla [[Luxor]]iin ja [[Heliopolis|Heliopolikseen]]. Faarao [[Thutmosis I]] rakennutti laivan obeliskien kuljettamiseen. Hänen tyttärensä kuningatar Hatšepsut hakkautti isänsä ja itsensä kunniaksi kaksi obeliskia, joiden laivauksesta on säilynyt kuva vuoritemppelissä [[Deir el Bahri]]ssa. Kaksi obeliskia kantaneen laivan on laskettu olleen 63 metriä pitkä, 25 metriä leveä. Sen syväyksen lasketaan olleen 2 metriä ja painon 800 tonnia ilman kuormaa ja 1&nbsp;500 tonnia kuorman kanssa.<ref>Landstöm 1961, s. 22-2322–23</ref>

1200-luvulla eaa. Egypti joutui yhä enemmän [[merikansat|merikansojen]], lähinnä [[filistealaiset|filistealaisten]] hyökkäyksen kohteeksi. Faaroa [[Ramses III]] kävi näitä vastaa sotaa menestyksekkäästi. Hänen hautakammiossaan [[Medinet Habu]]ssa on vanhin meritaistelua kuvaava [[reliefi]]. Egyptiläiset olivat ilmeisesti ottaneet oppia muiden merenkävijäkansojen laivoista. Soutajat on suojattu roiskelaudoituksella. Mastossa on nähtävissä [[märssykori]] ja purjeet ovat koottavissa supistimilla, jolloin raakaa ei tarvitse laskea alas.<ref>Landstöm 1961, s. 24-2524–25</ref>

Merenkulun kehittyminen [[Egeanmeri|Egeanmeren]] rannoilla ja saarilla asuvien kansojen joukossa on luonnollista, sillä jo 3400 eaa. saarien välillä oli kulttuuriyhteyksiä. Varhaisimmat alukset ovat olleet [[papyrus]]lauttoja ja ruuhia, joihin on köysillä sidottu sivulaudat. Koska alueella kasvaa hyvää laivanrakennuspuuta, laivat tehtiin jo varhain kölin ja kaaripuiden varaan. [[Minolainen kulttuuri]] [[Kreeta]]lla oli ensimmäinen merivalta, jolla oli yhteyksiä Egeanmeren lähisaarille. Kreetalaisten ja egyptiläisten aluksissa on samoja piirteitä, mutta sitä ei tiedetä, kumpaan suuntaan on kulkenut enemmän vaikutteita. [[Mykeneläinen kulttuuri]] kukoisti Kreikan mantereella ja saaristossa, ja se kävi kauppaa Välimerellä. [[Foinikialaiset]] elivät Välimeren pohjukassa, nykyisen [[Libanon]]in alueella ja heillä oli siirtokuntia ympäri Välimerta. Foinikialaiset myivät ja laivasivat setripuuta Egyptiin ja olivat läheisessä yhteydessä heihin.<ref>Landström 1961, sivut 26-2726–27</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mlahanas.de/Greeks/Ships/Ships.htm | Nimeke = Ancient Greek Ships| Tekijä = Michael Lahanas| Tiedostomuoto = | Selite = Part I| Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 27.10.2012 | Kieli = Englanti}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.salimbeti.com/micenei/ships.htm | Nimeke = The Greek Age of Bronze| Tekijä = Andrea Salimbeti | Tiedostomuoto = | Selite = Ships | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 27.10.2012 | Kieli = englanti }}</ref> Foinikalaiset kehittivät monisoutuiset sotalaivat eli [[kaleeri]]t. Foinikialaisessa [[dieeri]]ssä oli soutajia kahdessa tasossa ja laivan keskellä oli koko laivan mittainen silta, jossa sotilaat pystyivät liikkumaan.<ref>Landström 1961, sivut 28-2928–29</ref> Egeanmeren alueella laivan rakennukseen käytettiin [[Männyt|mäntyjä]]. Rannikolla kasvanutta lajia kutsuttiin nimellä pitys ([[rannikkomänty]], [[turkinmänty]] tai [[alepponmänty]]), vuoristossa kasvanutta nimellä peuce ([[makedonianmänty]] tai [[mustamänty]])). Kolmas mäntylaji oli [[pinja]], jota viljeltiin jo antiikin aikana syötävien siemenien vuoksi. Kreikkalaisissa sotalaivoissa käytettiin [[pihta]]a sen keveyden vuoksi. Kauppalaivoissa käytettiin kestävyyden vuoksi vuoristomäntyä.<ref>Konttinen 2012</ref>

[[Doorilaiset]] siirtyivät Kreikkaan 1100-luvulla eaa. Tämän jälkeen Kreikan historiasta alkaa ajanjakso, josta on säilynyt vähän tietoa. Joistakin ruukunpalasista on päätelty, että doorilainen sotalaiva on ollut yhdestä suuresta puusta tehty alus ja muistattanut joitakin [[Papua-Uusi-Guinea|Papua-Uuden-Guinean]] saarien sotakanootteja.<ref>Landström 1961, sivut 28-2928–29</ref> [[Antiikin Kreikka|Kreikan]] kaupunkivaltiot alkoivat 700 eaa. alkaen harjoittaa kauppamerenkulkua ja kilpailla foinikialaisten kanssa. Turvallisilla kotivesillä käytettiin pienehköjä, pelkin purjein kulkevia kauppalaivoja, joissa oli korotetut laidat ja silta perästä keulaan, jota pitkin päästiin kulkemaan kansilastin yli. Pidemmillä matkoilla laivat olivat sotalaivojen ja kauppalaivojen yhdistelmiä ja niissä oli soutajia. Tyypillistä kreikkalaisille aluksille oli keulan pidennys, keulajuhmuri, joka sotalaivoissa toimi hyökkäyspuskurina, mutta kauppalaivoissa sen on arveltu parantaneen kulkuominaisuuksia, kuten nykyään käytettävä [[bulbi]]. Toinen tyypillinen piirre on keulassa käytetty silmän kuva.<ref>Landström 1961, sivut 28-2928–29</ref>

Kreikka on vuoristoinen maa, jossa kuljetus oli tehokkainta vesitse. [[Antiikin Ateena|Ateena]] saavutti Egeanmeren herruuden 400-luvulla eaa. laivastonsa ylivoimalla. Meritaistelujen tekniikkana oli puskea vastustajan laivat rikki keulajuhmurilla. Taktiikan onnistuminen riippui aluksen koulutetuista soutajista ja taitavasta ohjaamisesta, mutta myös nopeudesta ja keveydestä, mikä johti kilpailuun laivojen tekniikasta.<ref>Landels, s. 106</ref> Kreikkalainen [[dieeri]] eli kaksisoutu 600-luvulta alkaen oli antiikin keveimpiä ja siroimpia aluksia. Keveät laivat voitiin vetää perä edellä maihin. [[Thukydides]] mukaan [[korintti]]laisten alkoivat ensimmäisenä rakentaa laivojen sisäpuolelle kaaria.<ref>Landström, s.36</ref> Kaaret kuitenkin muotoiltiin ja lisättiin vasta jälkikäteen laipioiden ollessa jo valmiit.<ref>Landels, s. 111</ref> Trieerejä eli [[kolmisoutu|kolmisoutuja]] rakennettiin jo 600-luvulla eaa., mutta raskaina ja kömpelöinä ne eivät aluksi pärjänneet dieereille.

Kolmisoudusta kehittyi 300-luvulla eaa. antiikin paras sotalaiva. Aluksen kummallakin sivulla oli soutajia kolmessa rivissä. Yksi riveistä oli sijoitettu muita alemmaksi, ja sen airorei’issä oli nahkapussit, jotta vesi ei pääsisi sisään. Yksi rivi oli sijoitettu parvelle veden päälle. Kolmisoutu voitiin pitää lyhyeänä, jotta käännökset onnistuivat nopeasti.<ref>Landels, s. 114-5</ref> Kolmisoudun nopeuden on arvioitu olleen maksimissaan noin 11 [[solmu (nopeusyksikkö)|solmua]].<ref>Landels, s. 116</ref> Kolmisoutujen jälkeen tulivat nelisoudut ja [[viisisoutu|viisisoudut]] 300-luvulla eaa. Maalla säilytetyt sotalaivat pysyivät kuivina ja jouduttuaan pusketuiksi, ne eivät uponneet vesilastissa. Edes raskas pronssinen keulajuhmuri ei riittänyt upottamaan alusta. [[Hylky]]jä voitiin ilmeisesti korjata, koska ne yleensä pyrittiin pelastamaan.<ref>Landels, s. 118</ref> Suurin [[Ptolemaios IV]] Aleksandriassa 200-luvun eaa. lopulla rakentama sotalaiva, nelikymmensouduksi mainittu, oli kuvausten mukaan 130 metriä pitkä ja soutajia oli yli 4&nbsp;000. Todennäköisesti alus ei ole juuri liikkunut merillä, vaan on toiminut pelotteena.<ref>Landels, s. 121</ref>

Rooman menestys ei perustunut laivastoon. Roomalaiset rakensivat laivaston vahvaa merivaltaa [[Karthago]]a vastaan käytyihin [[puunilaissodat|puunilaissotiin]]. [[Toinen puunilaissota|Toisen puunilaissodan]] jälkeen Rooma antoi laivastonsa rappeutua. Myöhemmin laivasto koottiin tarvittaessa Etelä-Italian kreikkalaisilta kaupungeilta. Vuoden 50 paikkeilla keisari [[Claudius]] saattoi loppuun [[Ostia]]n sataman työt. Rooma oli tullut riippuvaiseksi [[Aleksandria]]sta laivatusta viljasta.<ref>Landels, s. 106-7</ref> [[Lukianos|Lukianoksen]] tuotannossa on säilynyt kuvaus viljalaivan matkasta osana teosta ''Laiva eli Toivomukset'' (myös nimellä ''Purjehdus eli Inhimillisiä toiveita''). Laivan nimi oli ''[[Isis]]'', ja se lähti Aleksandriasta kohti Roomaa. Laivan kerrotaan olleen 55,5 m pitkä, yli 13,7 m leveä ja sen kannen korkeuden 13,4 m. Aluksen vetoisuus oli noin 1&nbsp;200 tonnia. Alkutaival sujui lauhassa luodetuulessa [[Kypros|Kyprokseen]] viikossa, joten nopeus oli ollut noin 1,75 solmua, mikä on kohtuullinen nopeus raskaalle alukselle [[luoviminen|luovissa]]. Tämän jälkeen nousi länsimyrsky ja alus joutui nykyisen Turkin länsirannikolle. Tämän jälkeen matkan päämäräksi valittiin Ateena.<ref>Landels, s. 127-8</ref><ref>Landström, s. 50-1</ref>

Isojen aluksien rungot rakennettiin maalla ja varusteltiin meressä. Vesille laskun jälkeen alkoivat ongelmat, sillä suolaisissa valtamerissä puulaivoja tuhoaa [[laivamato]], jota roomalaiset kutsuivat nimellä ''Terredo navalis'', joka on myös sen nykyinen tieteellinen nimi. Erityisesti [[lehtikuusi|lehtikuusta]] pidettiin altiina laivamadolle. Suuria laivoja suojattiin siten, että ensin runko peitettiin piessä liotetulla liinakankankaalla ja sitten päälle naulattiin ohut [[lyijy]]levytys. Myrkyllinen lyijy esti myös kotiloiden ja [[hanhenkaulat|hanhenkaulojen]] tarttumisen pohjaan. Antiikin aikana on osattu rakentaa myös [[telakka|kuivatelakoita]], jotka pystyttiin pumppaamaan tyhjiksi. Näin voitiin huoltaa laivojen pohjia.<ref>Landels, s. 129</ref>

Asutus [[Skandinavia]]an seurasi jään vetäytymistä viimeisimmän [[jääkausi|jääkauden]] lopulla. Ensimmäiset tulijat ovat olleet hylkeenmetsästäjiä, mikä on vaatinut kykyä liikkua vesillä. Ilmeisesti on käytetty [[Nahkapohjainen vene|nahasta ja puurungosta tehtyjä kanootti-tyyppisiä aluksia]]. Vanhimpia tunnettuja pohjoismaisia puusta tehtyjä veneitä on [[Hjortspring-vene]], joka on löydetty 1800-luvulla Tanskasta. Se on kaikkiaan 21 metriä pitkä, sisämitan ollessa 13 metriä ja ajoitettu 300-luvulle eaa. [[Ferriby]]stä, Englannista on löydetty jäänteitä kolmesta laudoista tehdyistä veneestä, joista pisin on ollut 15 metriä pitkä. [[Ferribyn veneet]] on ajoitettu 2000–1600 luvulle eaa. [[Björken vene]], joka on löydetty Ruotsista, on ajoitettu 400-luvulle ja se on jo aika kehittynyt. Sekä Björken veneessä että Hjortspring-veneessä on käytetty limi[[laidoitus|saumoja]], joista tuli sitten merkitsevä piirre Pohjanmeren ja Itämeren laivoille koko keskiajaksi.<ref>Landström, s. 52</ref>

Roomalainen historioitsija [[Tacitus]] mainitsee noin vuonna 100, että skandinaavien alukset ovat perästä ja keulasta samanlaisia. Vuonna 1863 löydettiin Nydamin suosta [[Slesvig]]istä suuri vene, [[Nydamin vene]], joka on ajoitettu [[dendrologia]]n avulla 300-luvulle. Sen pituus on 22,8 metriä ja leveys 3,26 metriä. Laiva on tehty [[tammi]]lankuista limisaumaiseksi. Pohja on pyöreän muotoinen, joten se on ollut kiikkerä, mitä on korjattu pitämällä pohjalla noin 1000 kg kiviä. Kaaret on sidottu [[niini]]köydellä lautoihin tehtyihin kohoamiin. 600-luvulla laivan pohja tuli U-maisemmaksi.<ref>Landström, s. 56</ref> Varhaisissa kuvissa purjeet on kuvattu diagonaalisella kuviolla. Purjemateriaalina käytetyn [[sarka (kangas)|sarka]]kankaan kestävyys märkänä oli huono, joten purjeisiin ommeltiin diagonaaliset vahvistukset.<ref>Landström, s. 57</ref> [[Viikinkiaika]]isia laivoja on säilynyt varsin paljon, kuten [[Oseberglaiva]] ja [[Gokstadin laiva]]. [[Knarri]] oli viikinkien rahtialus, joka oli pystyperäinen ja -keulainen. Viikinkilaivoja mitattiin soutajaparien määrän mukaan. Pisimmissä oli 30–40 penkkiä ja niitä kutsuttiin nimellä "[[pitkävene|Långskepp]]" tai "Draakki". Pituutta näissä on ollut jopa 80 metriä. Viikinkilaivojen keulakoristeet ja perän lohikäärmeenpääkoristeet olivat irroitettavia ja niitä oli kielletty käyttämästä kotirannikolla. Laidan ulkopuolista kilpirivistöä, jollainen löydettiin Gokstadin laivasta, on ilmeisesti käytetty vain näytösluonteisesti.<ref>Landström, s. 58-64</ref> Viikinkilaivojen runkona oli [[köli]]puu, josta nousivat sisäänpäin kääntyvät perä- ja keulavantaat. Perässä ohjausairo oli oikealla puolella, josta on säilynyt nimityskin tyyrpuuri tai styyrpuuri (ruotsin styr=ohjata). Ohjausairoon oli kiinnitetty ruorikampi. <ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Kirsi Vainio-Korhonen: Keskiajan taantuma Länsi-Euroopassa; Bysantti ja islamilainen maailma, s. 83–84.</ref> Limilaudoitus oli naulattu tai voidaan sanoa myös niitattu eli naulat tulivat läpi ja lyötiin lyttyyn toiselta puolelta lukiten liitoksen.<ref>Landström, s. 60-61</ref>

[[Hansaliitto|Hansaliiton]] piirissä kehittyi oma laivatyyppinsä, [[koggi]], jolle oli tyypillistä perävantaaseen saranoitu peräsin. Tällaisista peräsimistä on vanhin kuva säilynyt Gotlannissa [[Fiden kirkko|Fiden kirkossa]] 1200-luvun alusta.<ref>Landström, s. 69</ref> Koggi oli korkealaitainen ja syvällä uiva, jolloin siihen saatiin paljon lastia. Syväkulkuinen alus johti siihen, että aikaisemmin sisämaassa sijainneet jokien rannalla olleet kaupungit siirtyivät lähemmäksi merta. Korkeat laivat auttoivat puolustautumaan merirosvoja vastaan. Koggi voitiin varustaa kastelleilla eli puolustukseen sopivilla torneilla keulassa ja perässä. Kastellit tulivat myöhemmin osaksi runkoa. Masto oli suhteellisen keskellä, mikä teki luovimisesta vaikeaa, mutta rungon syväys ja keulan ja perän suippous veden alla paransivat purjehdusominaisuuksia. 1300-luvun lopulla koggin syrjäytti suurempi laivatyyppi, [[holkki (laiva)|holkki]], joka laivana oli hyvin samantapainen kuin välimeren [[karakki]].<ref>Landström, s.70-73</ref>

Välimerellä tuli käyttöön 800-luvulla [[latinalaispurje]] arabien vaikutuksesta. Latinalaispurjeella pystyttiin purjehtimaan myös etuviistosta puhaltavaan vastatuuleen.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Kirsi Vainio-Korhonen: Keskiajan taantuma Länsi-Euroopassa; Bysantti ja islamilainen maailma, s. 85.</ref> Latinalaispurjeesta tuli yleisin purje sadoiksi vuosiksi Välimerellä, mutta vuoden 1300 tienoilla alettiin suurimmissa laivoissa käyttää enemmän raakapurjetta.<ref>Landström, s. 90</ref> Vuoden 1000 tienoilla arabien aluksiin tuli peräsin ohjausairon sijaan. Kiinasta käyttöön otettu peräsin nivelöitiin perävantaaseen. Peräsimestä kulkivat köydet aluksen kummallakin puolella ja peräsintä käännettiin vetämällä köysistä. Peräsin oli avomerellä kestävämpi ratkaisu kuin ohjausairo. <ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Kirsi Vainio-Korhonen: Keskiajan taantuma Länsi-Euroopassa; Bysantti ja islamilainen maailma, s. 85.</ref>

Laivat oli Välimeren piirissä rakennettu 1000-luvulle saakka ulkoa sisälle eli ensin on tehty laidat ja sitten kaaret. Italiassa alettiin rakentaa laivoja uudella tavalla, ensin kaaret ja sitten lautalankut kiinnitettiin näihin, jolloin saavutettiin lujempi rakenne ja voitiin tehdä suurempia aluksia. Telakoiden työn organisoinnilla saatiin myös laivojen hintaa laskettua. [[Venetsian tasavalta|Venetsialla]] oli vuonna 1400 noin 3 000 kauppalaivaa ja sen kaleereissa palveli 11 000 miestä. Toinen merivalta oli [[Genovan tasavalta|Genova]]. Genovalaiset alukset purjehtivat Atlantin rannikkoa ja kävivät kauppaa Englannin ja [[Flanderi (kreivikunta)|Flanderin]] kanssa. Genovalaiset alkoivat myös etsiä meritietä [[Intia]]an 1200-luvun lopulla. Genovalaiset veljekset [[Vandino ja Ugolino Vivaldi]] lähtivät 1291 Gibraltarin salmen kautta kohti Intiaa kahdella kaleerilla, mutta he katosivat matkalle.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Tapani Veistola: Keskiaika Länsi-Euroopan liikkeellelähtökautena, s. 99–100.</ref><ref>Landström, s. 128</ref> Vuonna 1268 Ranskan kuningas [[Ludvig IX (Ranska)|Ludvig IX]] tilasi Venetsiasta ja Genovasta laivat ristiretkelleen. Näistä purjelaivoista on säilynyt mittatietoja. Venetsialaiset laivat olivat 25,8 metriä pitkiä, leveys oli 6,45 metriä ja laidan korkeus 6,6 metriä.<ref>Landström, s. 83</ref> Kaleereja ei käytetty ainoastaan sotalaivoina vaan myös rahtilaivoina. Niiden etu oli nopeus purjelaivoihin nähden. Soutajina oli kaleeriorjia. Orjia voitiin käyttää, koska rahtialuksilta ei vaadittu taitavia manööverejä kuten kreikkalaisilta keulajuhmureilla varustetuilta sotalaivoilta. Kaleereissa oli myös latinalaispurjeet.<ref>Landström, s. 127-131</ref> [[Bysantin valtakunta|Itä-Rooma]] käytti sodankäyntiin [[dromoni]]ksi kutsuttua kolmisoutua. Sen aseena oli [[kreikkalainen tuli]].<ref>Landström, s. 91</ref>

[[Karakki]] kehittyi Välimerellä 1300-luvun lopulla. Siinä oli raakapurje isomastossa ja sen takana latinalaispurje [[mesaani]]mastossa.<ref>Landström, s. 92</ref> Myöhemmin karakkeja tehtiin kolmimastoisena, jolloin edessä oli pieni [[fokka]]. Aluksen runkoon kuuluivat etu- ja takakastellit. Alus oli hyvin samanlainen kuin koggista kehittynyt holkki sillä erolla, että karakki tehtiin [[kravelli|puskusaumoilla]]. Karakki oli niin tukeva alus, että sen kansille voitiin sijoittaa tykkejä. <ref>Landström, s. 96</ref> [[Portugali]]n prinssi [[Henrik Purjehtija]] osallistui [[Ceuta]]n valtaamiseen isänsä kanssa. Tarkoituksena oli saada haltuun Saharan yli kamelikaravaaneilla tulevan kullan kauppa. Ceuta vallattiin, mutta kultakauppaa ei saatu haltuun. Henrik alkoi haaveilla purjehtimisesta Saharan eteläpuolelle ja kullan hankkimista sieltä. Henrik asui Portugalin lounaiskärjessä [[Sagres]]issa ja lähikaupungissa [[Lagos (Portugali)|Lagosissa]], jonne kerääntyi merenkulun asiantuntijoita. Henrikin kannustamana kehitettiin alus, [[karavelli]] tutkimusmatkoja varten. Karakkiin verrattuna karaveli on tasaperäinen, pienempi, kapeampi ja nopeampikulkuinen. Siinä käytettiin latinalaispurjeita, koska kyky luovia oli tärkeä ominaisuus näillä matkoilla.<ref>Landström, s. 106</ref> Afrikan länsirannikkoa alettiin edetä etelään. Henrik lähetti useita retkikuntia matkaan, jotka etenivät aina pidemmälle. Vuonna 1434 [[Gil Eanes]] purjehti [[Cabo Bojador]]in ohi. Vuonna 1444 päästiin [[Senegal (joki)|Senegaljoelle]] ja voitiin tuoda ensimmäinen kultalasti. Portugalilaiset käyttivät laivojen rakentamiseen tammea, kuten [[rautatammi]]a, köliin ja peräsimeen sekä mäntyä, esimerkiksi [[pinja]]a kaariin ja laudoitukseen.<ref>Konttinen, s. 27</ref>

[[Kristoffer Kolumbus]] ja [[Fernão de Magalhães|Magalhaes]] tekivät [[löytöretket|löytöretkensä]] vielä keskiaikaista laivanrakennusperinnettä edustaneilla laivoilla, karakeilla ja karavelleilla. Alukset olivat pieniä, 20–30 metriä pitkiä ja 6–7 metriä leveitä, kuten esimerkiksi Kolumbuksen lippulaiva noin 80 toneladasin (80 tynnyriä viiniä) lastin kantanut [[Santa Maria (purjealus)|Santa Maria]].<ref>Landström, s. 102</ref> Purjelaivojen aikakaudella laivojen [[vetoisuus]] ilmoitettiin eri tavoin kuin nykyään, esimerkiksi Englannissa käytettiin mittayksikköä "[[pitkä tonni]]". Sata vuotta myöhemmin laivat olivat jo suurempia, ja niissä oli enemmän purjeita. Löytöretket toivat mukaan uusia maita, kuten Ranska, Englanti ja Alankomaat kilpailuun merentakaisesta kaupasta. Karakista kehittyi isompi laivatyyppi, galeoni, jota myöhemmin kutsuttiin [[kaljuuna]]ksi. Kaljuunalle oli tyypillistä keulan yli ulottuva kansisilta. Kaljuunat varustettiin tykein. Esimerkiksi tunnettu englantilainen alus [[Henry Grace à Dieu]] vuodelta 1545 oli varustettu 184 pienehköllä tykillä.<ref>Landström, s. 114</ref> Näissä aluksissa oli useita laivaa lujittavia tykkikansia. [[Kuninkaallisen laivaston luokitusjärjestelmä]] antaa joitakin käsityksiä alusten koosta. 1500-luvulla kehittynyt [[takila|takilointi]]tapa säilyi purjelaivojen käytön loppuun saakka suunnilleen samanlaisena. Englantilaiselta laivasuunnittelijalta [[Mathew Baker]]iltä on säilynyt joitakin konstruktiopiirustuksia 1500-luvun lopulta. Laivanrakennuksessa pyrittiin kopiomaan hyviksi purjehtijoiksi osoittautuneiden laivojen rakenteita.<ref>Landström, s. 118-119</ref> Espanja sai aluksi puumateriaalin, mäntyä ja tammea kotimaastaan. Laivojen rakentaminen siirtyi 1600-luvulla etelästä pohjoisrannikolle [[Bilbao]]on. Samoihin aikoihin espanjalaiset alkoivat rakentaa laivoja [[Havanna]]ssa, jossa materiaalina oli [[mahonki]].<ref>Konttinen, s. 27</ref>

Sodankäynnissä säilyivät kaleerit ja [[galeassit]], purjein varustetut kaleerit, joita käytettiin runsaasti erityisesti välimerellä. Vuonna 1571 käyty [[Lepanton taistelu]] turkkilaisten ja kristittyjen välillä on historian suurin kaleeri- ja galeassityyppisillä aluksilla sodittu meritaistelu. Kristittyjen voittamasta taistelusta on säilynyt paljon kuvauksia laivoista. Pisimmän galeassin pituudeksi mainitaan 145 jalkaa. Galeasseissa keulaan sijoitetut tykit osoittivat niin eteenpäin kuin sivullekin. Kaleereita rakennettiin 1700-luvun loppupuolelle saakka.<ref>Landström, s. 135-141</ref>

[[Kuva:HMS Prince Royal IMG 7034.JPG|thumb|Phinneas Pettin 1610 rakentama [[Prince Royal]] oli kolmella patterikannella varustettu ja kultauksin koristeltuna rakennusaikansa loistokkain laiva.<ref>Landström, s. 142-143</ref>]]

Kun 1500-luvulla eurooppalaiset alkoivat tehdä laajemmin valtamerimatkoja, niin samaan aikaan Euroopassa alkoi lähes jatkuva keskinäinen sota. Väliaikaiset rauhansopimukset eivät koskeneet Euroopan ulkopuolisia meriä. Esimerkkinä tästä on [[Karibian merirosvous]], minkä vuoksi valtamerien kauppalaivat ja sotalaivat eivät juurikaan eronneet toisistaan. 1600-luvulla laivojen tekninen kehitys oli vähäistä, mutta tuolta aikaudelta on säilynyt paljon kuvia, pienoismalleja ja kokonaisia laivojakin. Aikakaudelle oli tyypillistä laivojen ylenpalttinen koristelu. Esimerkkinä tästä on englantilainen [[Prince Royal]] vuodelta 1610, jonka rakensi [[Phineas Pett]].<ref>Landström, s. 142-3</ref> Ranskassa [[Armand de Richelieu|kardinaali Richelieu]] tilasi valtaan päästyään Hollannista laivoja malliksi ranskalaisille veistämöille. Tunnettuja kirjoja aikauden laivoista ovat espanjalaisen [[Manoel Fernandez]]in kirja 'Livro de Traças de Carpintaria' vuodelta 1619<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://nautarch.tamu.edu/shiplab/01George/Fernandez.htm | Nimeke = Livro de Traças de Carpintaria| Tekijä = George R. Schwartz| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = Texasin yliopiston meriarkeologian osasto| Julkaisija = | Viitattu = 11.11.2012 | Kieli = engalnti}}</ref> ja saksalaisen [[Joseph Furttenbach]]in teos 'Architectura Navalis' vuodelta 1629.<ref>Landström, s. 146</ref>

[[Kuva:Santisima Trinidad.jpg|thumb|Espanjalainen Havannassa 1769 vesille laskettu sotalaiva [[Santísima Trinidad]], joka tuhoutui Trafalgarin taistelun yhteydessä. Purjelaivojen peräpeilit olivat komeita, mutta myös laivojen herkimmin tuhoutuvia osia ja sen vuoksi tärkein maalitaulu. Vaikka tämä ongelma tunnettiin, niin vielä 1800-luvulla upseerien viihtyvyydestä ei voitu tinkiä ja sen vuoksi peräpeiliin tehtiin suuret ikkunat ja lasiovet.<ref>Landström, s. 193</ref>]]

1500-luvulla Portugali ja Espanja hallitsivat valtameriä. 1580 Espanjan kuninkaasta [[Filip II (Espanja)|Filip II]]:sta tuli myös Portugalin hallitsija. 1588 Filip II määräsi [[voittamaton armada|voittamattomaksi armadaksi]] kutsutun laivastonsa hyökkäämään Englantiin. Laivastosta palasi vain puolet aluksista ja kolmannes miehistä. Filip II sai hallintaansa myös [[Alankomaat]], mutta joutui protestanttisen pohjoisosan kanssa sotaan. Pohjoisosa julistautui itsenäiseksi nimellä [[Yhdistyneet provinssit]], joka vastaa alueeltaan suunnilleen nykyistä Hollantia. 1607 Hollannin laivasto hyökkäsi [[Gibraltarin taistelu|Gibraltarin taistelussa]] Espanjan laivaston kimppun ja tuhosi sen. Kun englantilaiset lisäksi harjoittivat poliitiikkaa, jossa he pyrkivät kaappaamaan espanjalaisia aarrelaivoja merillä, niin Espanjan valta mureni vähitellen. Uusiksi merivalloiksi nousivat Englanti ja Hollanti. Ruotsin laivasto oli vuonna 1610 kaksi kertaa Englannin laivastoa suurempi, mutta sen voimat sitoutuivat Itämerellä käytyihin sotiin.<ref>Willis, s. 162-164</ref> Hollantilaiset rakensivat kevyempiä, nopeampia ja matalammalla uivia aluksia kuin englantilaiset tai ranskalaiset. Keveys aiheutti tappiota tykistökaksintaisteluissa. Hollantilaista laivanrakennustaitoa olivat hyödyntäneet muun muassa Ruotsi kutsumalla hollantilaisia mestareita omille telakoilleen. Tunnetuin hollantilaisen laivanrakennustaidon opiskelija oli tsaari [[Pietari Suuri]] vuonna 1697.<ref>Landström, s. 156</ref> Itä-Aasian kaupan ansiosta Hollannista tuli 1600-luvulla Euroopan rikkain maa. Kauppa oli organisoitu [[Itä-Intian komppania|kauppakomppanioiden]] avulla, joista suurimpia olivat Hollannin ja Englannin kauppakomppaniat, ja näillä oli lähes valtiolliset oikeudet käydä jopa sotia. 1700-luvulla Hollannin merkitys merivaltana alkoi taantua, kun se ei enää menestynyt kilpailussa Englannin kanssa.<ref>Konttinen, s. 27</ref>

Hollantilainen laivatyyppi, [[flöitti]], kehittyi 1600-luvulla Itämeren purjehdusta varten. Hollannilla oli 1600-luvulla 10 000 kauppalaivaa ja Itämeren kaupan hallinta oli siirtynyt heille Hansaliitolta. 55 % kaikista Tanskan salmista kulkevista aluksista oli hollantilaisia. Tanskalaiset keräsivät näistä aluksista tullia laivojen kantavuuden perusteella. [[Helsingør]]issä peritty [[Juutinrauman tulli]]maksun suuruus perustui alusten kantavuuteen, jota laskettaessa mitattiin aluksen leveys keskilaivan kohdalta. Pienentääkseen tullimaksuja kauppiaat rakennuttivat aluksensa voimakkaasti sisäänkallistuvin kyljin.<ref>Landström, s. 154</ref> Hollanti on lähes puuton maa ja sinne tuotiin laivanrakennuspuuksi tammea [[Rein]]in varrelta. 1600-luvulla puuta jouduttiin hankkimaan Norjasta ja Itämeren alueelta, myös Ruotsiin kuuluvilta alueilta, kuten [[Viro]]sta ja [[Liivinmaa]]lta. Hollantilaisissa laivoissa käytettiin paljon mäntyä, mikä aiheutti enemmän huoltotarvetta. Hollantilaiset alkoivat käyttää myös tuulivoimalla toimivia sahoja lautojen tuottamiseen.<ref>Konttinen, s. 27</ref>

''[[Sovereign of the Seas (1637)|Sovereign of the Seas]]'' oli vuonna 1637 valmistunut englantilainen sotalaiva, jonka tilasi kuningas [[Kaarle I (Englanti)|Kaarle I]]. Se oli aikansa suurimpia aluksia, kölin pituuden ollessa 127, leveys 48 ja syväys 23,5 jalkaa. Se oli myös aikansa loistokkain, kullalla koristeltu laiva ja maksoi 10 kertaa tavallista laivaa enemmän. Aluksessa oli 100 tykkiä. Sotalaivoissa oli ollut 1500-luvun alusta saakka suora peräpeili, mutta tähän alukseen tehtiin pyöreä perä, joka vasta veden pinnan yläpuolella suoristettiin peräpeiliksi. Tämä rakenne tuli tyypilliseksi englantilaisille sotalaivoille.<ref>Landström, s. 149-153</ref> Alusten koon kasvattaminen johti myös onnettomuuksiin, tunnetuimpana ''[[Vasa (laiva)|Vasa]]''. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ainut epävakaudesta johtunut onnettomuus, joten yltiöpäisestä koon kasvattamisesta luovuttiin 1600-luvulla. Ruotsalainen amiraali [[Fredrik af Chapman]] (1721–1808) alkoi tutkia hyviksi purjehtijoiksi osoittautuneiden laivojen rakennetta. Hän löysi rakenteista matemaattisia säännönmukaisuuksia, joista kehitti laskumenetelmän aluksen rungon edullisimman muodon, mittasuhteiden ja [[uppouma]]n määrittämiseksi.<ref>Kivikirveestä tietotekniikkaan, Hannu Kujanen: Liikenteen kehitys purjelaivojen kaudella, s. 157–160.</ref>

Vuonna 1653 antoi Englannin amiraliteetti määräyksen, että laivojen on taisteltava linjassa, siis jonossa, jotta täyslaidalliset tykistötulet saisivat täyden tehon. Tämä vaati harjoittelua ja laivojen rakenteiden yhdenmukaistamista, jotta ne kulkivat suunnilleen yhtä nopeasti. Laivat jaettiin luokkiin, ensimmäisen luokan aluksessa oli yli 90 tykkiä, toisessa yli 80 ja kolmannessa yli 54 tykkiä. Näitä suurimpia aluksia pidettiin riittävän lujina linjataisteluihin ja niitä kutsuttiin [[linjalaiva (sodankäynti)|linjalaivoiksi]]. Luokkia oli kaikkiaan kuusi, ja upseereiden palkat maksettiin tämän luokituksen mukaan. <ref>Landström, s. 162</ref>

Englannissa alkoi olla puutetta tammesta jo 1500-luvulla. Laivojen kaarevat puuosat tehtiin luonnonkäyristä puista tai puita oli nuorina taivuteltu käyriksi. [[Pyökki]]ä käytettiin laivojen sisätiloissa. Mastopuina käytettiin mäntyä, mutta Englannista ei saatu riittävän suoraa, pitkää ja lujaa mäntyä, joten puuta tuotiin Baltiasta. Korkeimpien mastojen pituus oli 36 metriä ja nämä jodutiin tekemään komposiittirakenteena useammasta soirosta. Yhteen laivaan puuta tarvittiin paljon. Esimerkiksi Nelsonin Victory-laivaan kului puuta määrä, joka vaati yli 30 hehtaaria tammimetsää. Tammimetsien istutuksesta parlamentti antoi lain 1668. Näistä saatiin puuta laivastolle 1700-luvun lopulla.<ref>Konttinen, s. 28</ref> Itämeri oli niin puun kuin myös [[terva]]n suhteen tärkeä länsi-Euroopan laivanrakentajille aina Espanjaan ja Portugaliin saakka. Turvatakseen materiaalitoimitukset Englanti lähetti laivastonsa lähes 20 kertaa Itämerelle vuosien 1658–1814 välillä. Englanti toi [[strobusmänty]]ä mastopuuksi myös Pohjois-Amerikan siirtokunnista. Vuonna 1762 annettiin siirtokunnissa määräys, että yli 60 cm läpimittaiset männyt on varattava laivastolle. Tämä herätti paikallisissa asukkaissa katkeruutta ja edisti siirtokuntien irtoamispyrkimyksiä. 1775 siirtokuntien kongressi kielsi puun viennin Englantiin, mikä haittasi Englannin laivaston toimintaa [[Yhdysvaltain vapaussota|Yhdysvaltain vapaussodan]] aikana. <ref>Konttinen, s. 29</ref>

Ranskassa [[Jean-Baptiste Colbert]]in johdolla aloitettiin laivaston uudelleenrakentaminen. Aluksi hän tilasi myös aluksia Hollannista kuten Richelieukin. Colbertin johdolla ranskalainen laivanrakennustaito nousi maineikkaaksi. Englantilaisen amiraliteetin sihteerin [[Samuel Pepys]]in päiväkirja vuodelta 1663 toteaa ranskalaisten laivojen olevan parempia alustoja tykeille ja nopeampia purjehtijoita. Laivastovierailulla 1672 Spitheadissä ranskalainen ''[[Superbe (laiva))|Superbe]]'' herätti suurta huomiota ja kuningas käski kopioida sen. Kopio sai nimen ''[[Harwich (laiva)|Harwich]]'' ja sitä pidettiin niin onnistuneena, että samanlaisia rakennettiin yhdeksän lisää. Ranskalaiset laivat rakennettiin sopivaksi myös sodankäyntiin vähätuulisella Välimerellä kaleereita vastaan. Tämän vuoksi alukset varustettiin tykeillä keulassa ja perässä.<ref>Landström, s. 166-167</ref> 1680-luvulla ranskalaiset ottivät käyttöön uuden laivatyypin, kitsin eli [[kaljuutti|kaljuutin]] ja varustivat sen [[mörssäri]]tykeillä, joten sota-aluksena sitä kutsuttiin mörssärikitsiksi. Mörssärillä pystyttiin ampumaan neljä kertaa painavampia pommeja kuin sen aikaisilla tykeillä.<ref>Landström, s. 170</ref> Ranskalaiset alkoivat tuoda puuta Kanadasta jo 1600-luvulla ja rakensivat myös laivoja [[Quebec]]issä vuoteen 1763 saakka.<ref>Konttinen, s. 27</ref>

Historialliset laivojen tyyppinimet ovat varsin sekavia ja voivat perustua niin runkoon kuin takilointiinkin. Chapman jakaa kirjassaan "Architectura Navalis mercatoria" vuonna 1768 pohjoiseurooppalaisissa satamissa käyneet alukset viiteen luokkaan rungon mukaan. Näitä luokkia ovat fregatti, häckbåt, pinkki (ilmeisesti flöitin seuraaja) ja ilman keulakaljuunaa olevat alukset katti ja [[parkki]].<ref>Landström, s. 173</ref> Hollantilaiset rakensivat 1600-luvulla nopeita ja siroja yksimastoisia lähetti- ja tiedustelualuksena käytettyjä [[jahti|jahteja]]. Myös porvareiden huvittelukäyttöön rakennettuja aluksia alettiin kutsua jahdeiksi. Amsterdamin kaupunki lahjoitti 1660 Englannin kuninkaalle [[Kaarle II (Englanti)|Kaarle II]]:lle [[kahvelipurje]]ella varustetun jahdin. Kuningas rakensi kokonaisen laivaston näistä ja järjesti niiden välille purjehduskilpailuja ja loi käsitteen yachting-[[kilpapurjehdus]].<ref>Landström, s. 158</ref> Hollantilaisesta jahdista kehittynyttä kahveli- ja fokkapurjeella varustetua pientä alusta kutsuttiin [[kutteri]]ksi. 1700-luvulla tulee uutena laivanrakennusmaana mukaan Pohjois-Amerikka. Siellä kehittyi [[kuunari]] (schooner). Ensimmäinen rakennettiin 1713 Massaschusettissa. [[Klipperi]] mainitaan jo vuodelta 1746 ja sitä käytettiin [[kaappari]]laivana, salakuljetukseen, orjalaivana ja myöhemmin Yhdysvaltain laivastossa.<ref>Landström, s. 174-175</ref> Brigantiini eli [[priki]] on kaksimastoinen alus, jossa on useampiosaisena rakennetut korkeat prikimastot ja niissä ainakin yläosassa on raakapurjeet. [[Fregatti]] ja pienempi [[korvetti]] ovat sotalaivoja, joilla purjelaivojen aikana tarkoitettiin laivaston keskikokoisia yleisaluksia. 1700-luvulla niistä tuli laivastoille yhä tärkeämpiä.<ref>Landström, s. 178-179</ref>

[[Shebekki]] (eng. xebec) on [[barbareskit|barbareskien]] 1600-luvulla kehittämä erittäin nopeakulkuinen Välimerellä käytetty alus niin [[merirosvous|merirosvoukseen]] kuin rahtialukseksi. Espanjalaiset ja ranskalaiset kopiovat näitä aluksia laivastoonsa lyödäkseen merirosvot. Myöhemmin näitä siroja aluksia kopioivat myös venäläiset. Shebekin keulassa on kaljuuna, joka muistuttaa puskuria. Alkujaan shebekit oli takiloitu latinalaispurjein, mutta myöhemmin niissä käytettiin myös raakapurjeita.<ref>Landström, s. 180-181</ref> Loggertti (eng lugger, ruotsiksi loggert, ranskaksi chasse-marée) on kaksi- tai kolmimastoinen neliskulmaisella purjeella varustettu rannikkoalus, jota käytettiin pääasiassa kalastukseen Bretagnessa ja Pohjanmeren rannikolla. Nopeaa alusta käyttivät myös salakuljettajat, minkä vuoksi Ranskan tulli otti niitä käyttöön 1700-luvulla. [[Napoleon]]in sodissa niistä kehitettiin tykein varustettuja kaapparialuksia.<ref>Landström, s. 184</ref>