Ero sivun ”Akustinen kitara” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ehdotetaan lupaavaksi artikkeliksi
kh + w + yksi hieman epämääräinen sivulause pois
Rivi 12:
'''Akustinen kitara''' on [[kitara]], jonka ääni vahvistetaan akustisesti puisen [[Kaikukoppa|kaikukopan]] avulla.
 
Akustiset kitarat saivat nykyisen perusrakenteensa 1800-luvulla, kun espanjalainen [[Antonio de Torres Jurado]] kehitti klassisen kitaran. Teräskielisen kitaran kehittivät klassisesta kitarasta yhdysvaltalaiset kitarantekijät kuten Gibson ja Martin.
 
==Historia ja kitaratyypit==
===Klassinen kitara===
Klassinen kitara kehittyi nykymuotoonsa [[Espanja]]ssa 1700- ja 1800-luvuilla. Tärkein kitaran rakenteen kehittäjä oli puuseppä [[Antonio de Torres Jurado]] (1817–1892), jonka kehittämää rakennustapaa käytetään edelleen. Torres suurensi kannen ja [[Kaikukoppa|kaikukopan]] kokoa aikaisempiin kitaroihin verrattuna. Hän rakensi kaikukopan syvemmäksi, pyöristi sen ylä- ja alaosaa, muutti soittimen suhteita sekä ohensi sivujen, kannen ja pohjan paksuuksia. Hän kehitti kanteen niin sanotun viuhkalistoituksen, jonka ansiosta kansi värähtelee vapaammin. Hän myös pidensi skaalan pituuden 65 senttimetriin ja paranteli kitaran lakkausta.<ref name="denyer-klassinen">Denyer 2005, s. 42–43.</ref>
 
Torresin kehittämien parannusten seurauksena myös kitaralla soitettava musiikki kehittyi. [[Francisco Tárrega]] kehitti modernin klassisen kitaransoittotekniikan. Hän kehitti soittoasennon, käden asennon ja jalkatuolin käytön. [[Andrés Segovia]] vaikutti 1900-luvulla enemmän kuin kukaan muu siihen, että kitara on hyväksytty klassista musiikkia esittäväksi konserttisoittimeksi.<ref name="denyer-klassinen" />
Rivi 27:
Teräskielinen akustinen kitara kehittyi Yhdysvalloissa 1900-luvulla. Tärkeimmät rakentajat tulivat maahan siirtolaisina Euroopasta. Ensimmäinen rakennustapa johti tasakantiseen teräskieliseen akustiseen kitaraan, joka kehittyi eurooppalaisesta klassisen kitaran rakennustekniikasta. Toisesta rakennustavasta, joka polveutuu eurooppalaisesta viulun rakennustekniikasta, kehittyi kaareva-aukkoinen eli f-aukkoinen kitara, jossa on umpipuusta koverrettu kansi ja pohja. Vaikutusvaltaisimmat kitaranvalmistajat olivat [[C.F. Martin & Company|Martin]] ja [[Gibson Guitar Corporation|Gibson]].<ref>Denyer 2005, s. 44–45.</ref>
 
Kaarevakantinen [[orkesterikitara]] kehittyi [[jazz]]in, [[swing]]in ja [[big band]] -musiikin alkuvuosikymmeninä. Siitä tehtiin kaarevalla kannella mahdollisimman voimakasääninen. Orkesterikitaroiden suosio laski, kun [[sähkökitara]] keksittiin.<ref>Denyer 2005, s. 46.</ref>
 
===Resonaattorikitara===
Rivi 37:
 
===Äänen synty===
Akustisen kitaran [[ääni]] syntyy, kun kitaran [[Kieli (musiikki)|kieltä]] lyötäessä siihen siirtyy energiaa ja kieli alkaa värähdellä. Värähtelevän kielen energia siirtyy satulan ja tallan välityksellä kitaran onttoon runkoon eli [[kaikukoppa]]an. Kaikukoppa värähtelee yhdessä kielten kanssa ja tuottaa vahvistuneen äänen, joka kuuluu kauas.<ref>Denyer 2005, s. 34.</ref>
 
Kaikissa akustisissa kitaroissa on hiukan erilainen äänensävy, sillä jokaisessa niiden osana käytetyssä puupalasessa on yksilölliset ominaisuudet. Kitaran äänensävy syntyy monesta toisiinsa vaikuttavista tekijöistä, joista tärkein on kitaran kansi. Ihanteellinen äänensävy on tasainen alimmasta bassoäänestä ylimpään korkeaan ääneen. Kitaran äänensävystä riippuu se, millaiseen soitto- tai musiikkityyliin kitara sopii. Sen johdosta tiettyjen kitaranvalmistajien kitarat ovat joissain musiikkityyleissä suositumpia kuin toisten valmistajien kitarat.<ref>Denyer 2005, s. 35.</ref>
Rivi 52:
Kantta vahvistetaan kaikukopan sisäpuolisella listoituksella, jonka tarkoitus on tukea kitaraa ja vahvistaa värähtelyä. Tallan kohdalle kannen alapuolelle liimataan yleensä erillinen puupala talla-alueen vahvistamiseksi. Myös ääniaukon alapuolelle voidaan liimata ohut viilu. Ääniaukon ympäri kulkee koristeellinen upotus eli ruusu (rosette), joka myös vahvistaa kantta ääniaukon heikentämältä alueelta.<ref name="denyer-37" />
 
Akustisen kitaran sivut ja pohja voidaan valmistaa monesta puulajista. Halutuinta on brasilialainen ruusupuu ([[jakaranda]]), mutta sitä on vaikea saada. Muita suosittuja puulajeja ovat intialainen ruusupuu ([[palisanteripalisanterit]]), afrikkalainen [[pähkinäpuu]], [[mahonki]], [[vaahtera]] ja [[koa]]. Pohja kootaan yleensä kahdesta toistensa peilikuvia olevasta puupalasta, jotka liimataan yhteen ja vahvistetaan sisäpuolelta litteällä puuliuskalla. Myös pohja listoitetaan ja tehdään kuperaksi.<ref name="denyer-37" />
 
Akustisen kitaran sivut tehdään kahdesta puupalasta, jotka kohtaavat kaulanliitoskohdassa ja kaikukopan alaosan kantapalikassa. Puulajina käytetään yleisimmin [[Amerikanaitomahonki|hondurasmahongistaamerikanaitomahonki]]a. Ensin sivut ohennetaan ja sahataan muotoonsa, minkä jälkeen ne upotetaan veteen ja taivutetaan kuumalla, metallista valmistetulla ”taivutuspiipulla”. Ne asetetaan muottiin noin vuorokaudeksi, minkä jälkeen ne säilyttävät aina muotonsa. Muotissa ollessaan sivuihin liimataan kanta- ja kaulapalikka, tukilistat ja lopuksi pohja ja kansi. Tukilista on pitkä lista, jonka avulla osiin saadaan muodostettua liimapintaa.<ref>Denyer 2005, s. 37–38.</ref>
 
Kannen ja sivujen sekä sivujen ja pohjan liitosta suojaa muovinen tai puinen reunalista eli koristelista. Se toimii myös kosteuden eristeenä ja liimasaumojen peittäjänä. Reunalista tehdään perinteisesti useista erivärisistä viiluista, jotka laminoidaan yhteen.<ref name="denyer-38">Denyer 2005, s. 38.</ref>
Rivi 63:
Akustisen kitaran kaula valmistetaan joskus yhdestä puusta, mahongista, ruusupuusta, vaahterasta tai pähkinäpuusta. Halvempaa on valmistaa kaula kolmesta palasta tai useammasta palasta laminoimalla. Klassisessa kitarassa voidaan käyttää jalopuulistaa, joka on upotettu kaulaan otelaudan alle. Teräskielisissä kitaroissa täytyy olla tukeva kaula, jolloin voidaan käyttää otelaudan alapuolelle upotettua metallista kiskoa tai säädettävää tukitankoa.<ref name="denyer-39">Denyer 2005, s. 39.</ref>
 
Kaulan etupuolelle on liimattu otelauta, metallinauhoin nauloitettu puulauta. Parhaana materiaalina pidetään eebenpuuta[[eebenpuu]]ta, mutta myös ruusupuuta ja muita tummia jalopuita käytetään nykyisin yleisesti. Ensin kaula liimataan kaikukoppaan niin, että saadaan tasainen alusta otelaudalle. Kaula kiinnittyy kaikukoppaan tavallisesti nauhan 14 tai 12 kohdalta. Klassisessa ja flamencokitarassa on tavallisesti litteä otelauta, ja teräskielisessä kitarassa kaareva. Otelauta levenee kaikukoppaan päin. Otelautoja on erilevyisiä.<ref name="denyer-39" />
 
Otelaudan virityskoneiston puoleisessa päässä on satula, kappale, jonka urissa kielet lepäävät ja josta vapaan kielen värähtely useimmiten alkaa. Satula tehdään yleensä luusta, [[norsunluu]]sta tai synteettisestä materiaalista.<ref name="denyer-41">Denyer 2005, s. 41.</ref>
Rivi 77:
 
===Talla===
Kielenpitimen yläpuolella on talla, jonka avulla kielen värähtely siirtyy kitaran kanteen. Talla on puukappale, joka joko liimataan tai asetetaan ilman liimaa kielten ja kannen väliin. Talla valmistetaan usein [[eebenpuu]]staeebenpuusta, sillä tiheytensä ansiosta se lisää äänen kestoa ja siirtää värähtelyn nopeasti kanteen. Myös ruusupuuta, [[masonia]]a, pähkinää ja mahonkia käytetään. Teräskielisessä kitarassa kielet kiinnitetään tallaan tavallisimmin nupeilla. Tallan urassa on tallanluu, jonka yli kielet kulkevat. Tallanluu valmistetaan norsunluusta tai halvemmasta muovista.<ref name="denyer-40-41" />
 
==Lähteet==