Ero sivun ”Perimyssota” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Lähteet: - uusi luokka
"luku–luku"
Rivi 4:
Perimyssodat liittyvät erityisesti historiallisiin yhteiskuntiin, joiden valtiomuotona olivat esimerkiksi [[feodalismi|feodalistinen]] [[monarkia]] tai [[absoluuttinen monarkia]]. Noina aikoina tyypillisesti valta kuului perimisjärjestyksen mukaan yksilöille, jotka edustivat omia [[Dynastia|dynastioitaan]], kuningashuoneitaan ja aatelissukujaan. Erityisesti Euroopassa hallitsija- ja aatelissuvut naittivat jäseniään eri valtioiden ja vasallivaltioiden kuningashuoneisiin ja toisiin aatelissukuihin, ja toivotussa tapauksessa syntyneiden lasten myötä suku sai itselleen perimisjärjestykseen tai katsomaansa perimisoikeuteen perustuvan mahdollisuuden vaatia edesmenneen hallitsijan alueita itselleen. Lisäksi hallitsija saattoi kuoltuaan jättää useita lapsia, jotka pahimmissa tapauksissa kiistelivät kaikki keskenään pääsystä valtaistuimelle.
 
Myös Euroopan ulkopuolella syntyi perimissotia, vaikka kuningashuoneiden väliset naimakaupat eivät yleensä samalla tavalla siirtäneet perimisoikeuksia valtakunnan tai kuningashuoneen ulkopuolelle kuin Euroopassa. Näissä sodissa tyypillisesti hallitsijan lähiomaiset taistelivat vallasta. Periytyvän monarkian valtioissa ja valtakunnissa pyrittiin estämään perimyssotia eri keinoin. Esimerkiksi [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnassa]] perimyssotia pidettiin vaarallisena, koska [[Osmanien interregnum]]in aikana (1402-14131402–1413) käytiin monta sotaa, joissa edesmenneen sulttaani [[Bayezid I]]:n pojat taistelivat kukin vuorollaan vallasta. Näiden sotien aikana kuoli paljon ihmisiä ja omaisuutta tuhottiin valtavasti. Valtakunta oli myös vaarassa jakautua ja menettää alueitaan, kunnes Mehmed I voitti sodan ja nousi hallitsijaksi 1413. Hänen poikansa Murad II:n joutui käymään samaa kamppailua, sillä viimeinen Bayezidin elossa oleva poika [[Mustafa Çelebi]] nosti kaksi kapinaa saadakseen vallan itselleen. Välttääkseen vastaavat perimysongelmat [[Mehmed II]] surmautti kaikki veljensä noustuaan valtaistuimelle 1444. Tapaa käyttivät myös monet muut osmanien sulttaanit seuranneen kahdensadan vuoden aikana.<ref> {{kirjaviite|Tekijä=Colin P. Mitchell|Nimeke=New Perspectives on Safavid Iran: Empire and Society|Vuosi=2011|Sivu=35-3935–39|Julkaisija=Taylor & Francis|Tunniste=ISBN 1136991948}}</ref> Myös Euroopassa mahdollisia kilpailijoita pyrittiin surmaamaan salamurhaamalla, tai estämällä heidän valtapyrkimyksensä vangitsemalla, ajamalla maanpakoon tai juonittelun keinoin.
 
1700-luvun loppua lähestyttäessä valta alkoi jakautumaan kuningashuoneilta ja aatelistolta kansaa edustaville laitoksille erityisesti Euroopassa. Useimmista monarkioista tuli [[Perustuslaillinen monarkia|perustuslaillisia]], eikä sotimisen aloittaminen ollut enää yksinomaan monarkin päätettävissä. Vaikka konflikteja ja sotia on syntynyt myös uudempia [[valtiomuoto]]ja edustavien valtioiden sisälle ja välille, niin yksi nykyaikaisen valtiomuodon [[Demokratia|demokraattisen]] [[Tasavalta|tasavallan]] merkittävistä puolustuksista on se, ettei sen vapailla ja yleisillä vaaleilla valittavaan valtiojohtoon perustuva järjestelmä mahdollista enää perimissodan syntymistä.