Ero sivun ”Karhunvatukka” versioiden välillä

5 merkkiä lisätty ,  11 kuukautta sitten
p
Korjattu virheellinen linkki (tee > yrttitee)
(Puuttuva sana lisätty)
p (Korjattu virheellinen linkki (tee > yrttitee))
Karhunvatukkaa voidaan kasvattaa sekä aurinkoisella että osittain varjoisella paikalla, mutta paikan tulee olla lämmin ja suojassa kovilta tuulilta. Kasvualustan tulee olla multava, kosteutta pidättävä ja hapan. Karhunvatukan kukat pölyttyvät omalla siitepölyllään, joten sitä voidaan istuttaa vaikkapa vain yksi taimi.<ref>Enemmän iloa puutarhasta, Oy Valitut Palat, Reader's Digest Ab,1981</ref>. Se muistuttaa köynnöstä, ja se tuetaankin usein esimerkiksi säleikön avulla. Karhunvatukkaa tuetaan sitomalla se paaluihin ja lankoihin siten, että kasvavat uusiutumisversot tulevat erilleen marjovista varsista. Tämä menettely estää tautien leviämistä ja helpottaa hoitoa. Sadonkorjuun päätyttyä kaikki marjoja kantaneet varret leikataan maata myöten.
 
Karhunvatukan suuret ja makeat marjat sopivat useisiin käyttötarkoituksiin. Karhunvatukan lehdistä tehdään [[teeyrttitee]]tä.
 
Varsinkin Yhdysvalloissa on kehitetty erilaisia vatukkalajien risteymiä; esimerkiksi ulkomailla paljon viljelty [[boysenmarja]] on samaa alkuperää. Vatukoita on tutkittu Suomessakin esimerkiksi 1980-luvulla, kun professori [[Peter Tigerstedt]] on koonnut viljelyaineistoa ja tutkinut risteytysmahdollisuuksia.