Ero sivun ”Vallilan kirjasto” versioiden välillä

70 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
→‎Historia: Korjattu Sammatintien huoneiston olevan kaupungin omistama, ei vuokrahuoneisto.
(koordinaatit)
(→‎Historia: Korjattu Sammatintien huoneiston olevan kaupungin omistama, ei vuokrahuoneisto.)
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
==Historia==
 
Vallilan kirjasto aloitti toimintansa osoitteessa Itäinen Viertotie 39 (nyk. Hämeentie 101) vuonna 1908. Päätös kirjaston perustamisesta oli tehty jo kymmenen vuotta aiemmin. Kirjaston alkuperäinen nimi oli Hermannin haaraosasto. Tiloihin kuului viisi vuokrahuonetta, joista kaksi toimi kirjavarastona, yksi lainaustoimistona ja kaksi lukuhuoneina. Kirjasto palveli asiakkaita kaikkina päivinä paitsi jouluaattona ja -päivänä. Hermannin haaraosaston toiminta jatkui alkuperäisissä tiloissa vuoteen 1927 saakka, jolloin suosion jatkuva kasvu ja siitä seurannut tilanpuute pakotti kirjastolautakunnan hankkimaan sille uudet tilat.
 
Kirjaston uusi tila sijaitsi edellisvuonna valmistuneessa SammatintieAsOy 2–4:nSturessa talossa,Sammatintien jonkapuoleisella reunalla. Talon kivijalasta kirjastolle oli vuokrattujo 200rakennusvaiheessa neliötähankittu tilaa250 janeliön 50osakehuoneisto. neliön lisätilaHelsingin kaupunki omistaa edelleen ao. Samallahuoneiston. kirjastonKirjaston nimi muutettiin Vallilan sivukirjastoksi.
 
Vuonna 1944 helmikuussa tapahtuneissa pommituksissa Sammatintie 2–4 sai osuman ja syttyi tuleen. Vaikka tulipalo ei yltänyt kirjaston tiloihin sammutustöistä valunut vesi pääsi kirjoihin ja tuhosi jäätyessään suuren osan kokoelmasta. Säilyneet osat siirrettiin turvaan Käpylän kirjastoon. Pommituksen jälkiä korjattaessa kirjaston tiloja muutettiin avoimemmiksi mutta jatkuva tilanpuute haittasi silti kirjaston toimintaa huolimatta lehtisalin siirtämisestä Kangasalatielle. Kirjastolle oli suunniteltu uutta, täysin omaa tilaa useisiin eri paikkoihin jo 1930-luvun lopulta mutta vasta 1980-luvun lopulla se päätettiin rakentaa.
9

muokkausta