Ero sivun ”Pariisin ilmastosopimus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tynkä.
UNEP Emissions Gap Report 2019.
Rivi 3:
'''Pariisin ilmastosopimus''' on 12. joulukuuta [[2015]] hyväksytty kansainvälinen sopimus, jonka tavoitteena on [[ilmaston lämpeneminen|ilmastonmuutoksen]] pysäyttäminen. Pariisin ilmastokokoukseen osallistui 195 [[Yhdistyneet kansakunnat|Yhdistyneisiin kansakuntiin]] kuuluvaa maata. Sopimuksen voimaanastumiseen tarvittiin vähintään 55 maata, jotka tuottavat vähintään 55 prosenttia maailman [[kasvihuonepäästö]]istä. Sopimus astui voimaan 22. huhtikuuta 2016.
 
==Sopimuksen yksityiskohdatsisältö==
Sopimuksessa lämpötilan nousu rajataan 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Sopimuksessa myös sovittiin kehittyneiden maiden ilmastorahoituksessa kehitysmaille, joskin Kiina onnistui torjumaan itseään velvoittavan osallistumisen rahoitukseen. Kaikkein haavoittuneimmille maille voidaan myös myöntää vahingonkorvauksia. Sopimusta tarkastellaan viiden vuoden välein. Sopimuksessa annetut päästötavoitteet ja sitoumukset eivät kuitenkaan ole riittäviä vaaditun enintään 1,5 asteen lämpemisen kanssa, vaan sopimuksessa maat sitoituvat pyrkimään saavuttamaan päästöjensä huippukohdan mahdollisimman nopeasti ja pääsemään lasku-uralle.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/3-8524619 | Nimeke = Tällainen Pariisin sopimus on – Kunnianhimoisia tavoitteita ja heikkoja kohtia | Tekijä = Kanninen, Jaana | Julkaisu = Yle Uutiset | Julkaisija = Yleisradio | Ajankohta =12.12.2015 | Viitattu = 2.6.2017}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002872463.html | Nimeke = 1,5 astetta ja päästövähennysten tarkastelujaksot – mitä Pariisin ilmastosopimus on syönyt? | Tekijä = Virtanen, Jenni & Vuoripuro, Verna | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 12.12.2015 | Viitattu = 2.6.2017}}</ref>
 
== Yhdysvaltojen vetäytyminen ==
Yhdysvaltain presidentti [[Donald Trump]] ilmoitti kesäkuussa 2017, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/uutiset/3-9644972 | Nimeke = Yhdysvaltojen lähtö Pariisin ilmastosopimuksesta varmistui – Trump kertoi kantansa Valkoisessa talossa | Tekijä = Taussi, Sari | Ajankohta = 1.6.2017 | Julkaisu = Yle Uutiset | Julkaisija = Yleisradio | Viitattu = 2.6.2017}}</ref>
 
== Vaatimukset ==
Vuonna 2018 maailman kokonaispäästöt olivat 55,3 Gt [[Hiilidioksidiekvivalentti|CO<sub>2</sub>e]] ja niiden odotetaan kasvavan 60 gigatonniin CO<sub>2</sub>e vuonna 2030. Tällä vauhdilla maailmanlaajuinen keskilämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä 3,5°C. Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun 1,5°C rajan saavuttamiseksi maailman päästöjen olisi supistuttava keskimäärin 7,6 prosenttia vuodessa välillä 2020–2030, ja vuonna 2030 niiden määrä olisi laskettava 25 gigatonniin CO<sub>2</sub>e. 2°C rajan saavuttamiseksi päästöjen olisi supistuttava 2,7 prosenttia vuodessa välillä 2020–2030, ja vuoden 2030 päästöraja olisi tällöin 41 gigatonnia. <ref>https://wedocs.unep.org/bitstream/handle/20.500.11822/30797/EGR2019.pdf</ref>
 
==Lähteet==