Ero sivun ”Lordi (yhtye)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Historia: Päivitys ja tiivistys
Rivi 63:
Yhtyeen uusi manageri neuvoi heitä tekemään musiikistaan kuuntelijaystävällisempää ja kertosäepainotteisempaa, mikä sopi myös Putaansuulle. Mutta pian selvisi etteivät Levy-yhtiön resurssit riittäneet Lordin markkinoimiseen, ja Tiainen alkoi etsiä Lordille levysopimusta muualta. Useiden epäonnistuneiden yrityksien eri levy-yhtiöiden kanssa, sopimus saatiin lopulta allekirjoitettua [[BMG|BMG Finlandin]] kanssa vuonna 2002.<ref>Ahlroth 2006, s. 61–65</ref>
 
=== LäpimurtoDebyyttialbumi ja läpimurto (2002–2003) ===
Heinäkuussa 2002 BMG julkaisi yhtyeen ensimmäisen singlen nimeltä ''[[Would You Love a Monsterman?]]'', jolle kuvattiin myös musiikkivideo. Single nousi singlelistan ykkössijalle ja oli yksi kesän 2002 soitetuimmista kappaleista.<ref>Ahlroth 2006, s. 78–79</ref> Saman kesän aikana yhtye lähti tuottaja [[T. T. Oksala]]n johdolla [[Finnvox]]-studioon äänittämään ensimmäistä albumiaan. [[Esikoisalbumi]]n äänitys ei onnistunut ongelmitta, sillä studiosessioiden aikana yhtyeen ja T. T. Oksalan välillä ilmeni erimielisyyksiä, muun muassa aikatauluista. Yhtyeen jäsenet olivat täsmällisiä sovituista ajankohdista, eivätkä halunneet äänitysten viivästyvän. Oksala suhtautui kevyemmin albumin tekoon, eikä aina ollut studiosessioissa paikalla sovittuun aikaan.<ref>Ahlroth 2006, s. 85</ref> Ongelmien takia albumin miksausvastuu siirrettiin Oksalalta [[Kevin Shirley]]lle, joka oli sopivasti vapaana. Miksauksessaan Shirley päätti jättää pois lähes kaikki levylle suunnitellut [[Rob Zombie]] -tyyliset kosketinosuudet. Putaansuu oli ratkaisusta harmissaan, mutta siitä huolimatta Shirleyn miksaus julkaistiin sellaisenaan.<ref>Ahlroth 2006, s. 86–88</ref>
 
Rivi 76:
Yhtyeen varsinaisena läpimurtokonserttina{{lähde}} voitiin pitää vuoden 2003 [[Raumanmeren juhannus]]ta, jonka päälavalla Lordi esiintyi. Konsertti kuvattiin ja esitettiin saman vuoden aikana [[Yle TV2]] -kanavalla. Konsertissa Lordi esitti ''Get Heavy'' -debyyttialbumin kappaleita ja cover-version [[Alice Cooper]]in kappaleesta "He’s Back (Man Behind the Mask)".<ref>{{Verkkoviite |Osoite = http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=raportti_rmj2003 |Nimeke=Live: RMJ 19.06.2003, päälava, Rauma |Sivusto=MonsterDiscoHell.Com |Ajankohta=2003 |Tekijä=psyanide |Viitattu=19.7.2012}}</ref>
 
=== SuosionThe Monsterican Dream ja suosion hiipuminen (2004–2005) ===
Helmikuussa 2004 Lordi aloitti seuraavan studioalbuminsa äänittämisen. Tällä kertaa tuottajana toimi [[Hiili Hiilesmaa]], jonka kanssa työskentely sujui joutuisasti. 14. huhtikuuta 2004 yhtyeen ''[[The Monsterican Dream]]'' -nimen saanut toinen albumi julkaistiin. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat singleinäkin julkaistut ”[[My Heaven Is Your Hell]]” ja ”[[Blood Red Sandman]]”. Albumin ilmestyessä yhtyeen uudistetut puvut ja naamarit uudistettiin.<ref>Ahlroth 2006, s. 127–129</ref> Lordi oli myös kuvannut lyhytelokuvan nimeltä ''[[The Kin]]'' ennen äänityksiä, ja se julkaistiin albumin erikoispainoksen mukana tulevalla [[DVD]]:llä. Siinä Lordin jäsenet tosin esiintyivät vain sivurooleissa.<ref>Ahlroth 2006, s. 122</ref> Elokuva ei auttanut herättämään kiinnostusta, vaan albumista tuli yhtyeen tähän asti huonoiten menestynyt. ''The Monsterican Dreamin'' myynti ylitti kultarajan vuonna 2006, ja nykyisin albumia on myyty noin 33&nbsp;000 kappaletta. Platinarajan albumi ylitti vuonna 2007.<ref name="IFPI"/>
 
Rivi 85:
Uusina jäseninä yhtyeeseen liittyivät kosketinsoittaja Leena ”Awa” Peisa ja basisti Samer ”OX” el Nahhal. Kokoonpanon muuttumisen myötä uusille jäsenille kehitettiin uudet esiintymisasut. Awan hirviöasu esitti [[Viktoriaaninen aikakausi|viktoriaanista]] naiskummitusta.<ref>Ahlroth 2006, sivut 157</ref>. Koska edellinen basisti Kalma oli ollut suosittu hahmo, OX-hahmosta tehtiin Kalman ”isoveli” tekemällä OXin naamiosta Kalmaa muistuttava pääkallo. OXin nimeksi suunniteltiin alun perin el Nahhalin oikeaa etunimeä ”Sameria”. Koska ”Samer” on egyptiläinen nimi, Putaansuu päätti lopulta, että kuulostaisi naurettavalta, jos egyptiläisessä hard rock -yhtyeessä olisi jäsen nimeltä ”Tapani”. Samer el Nahhalin hahmolle annettiin nimi ”OX”, koska se tarkoittaa [[härkä]]ä, ja el Nahhalin hirviöhahmolla oli härän pää.<ref>Ahlroth 2006, sivut 161</ref>
 
=== EuroviisutThe Arockalypse ja uusi läpimurto (2006-2008) ===
Lordi kutsuttiin osallistumaan vuoden 2006 Suomen euroviisukarsintoihin, jotka se voitti vahvistuksenaan [[Thunderstone]]-yhtyeen [[Pasi Rantanen]] taustalauluissa, ja pääsi näin edustamaan Suomea [[Eurovision laulukilpailu 2006|Eurovision laulukilpailussa 2006]] kappaleellaan ”[[Hard Rock Hallelujah]]”.<ref>Ahlroth 2006, s. 172–176</ref> Lordi sai voittonsa myötä [[iltapäivälehti]]en kaiken huomion. Julkisuus ei ollut aluksi pelkästään myönteistä. Jotkut muun muassa pitivät yhtyeen valintaa pyhäinhäväistyksenä ja huonona vitsinä ([[Mitro Repo|Isä Mitro]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20071102235922/http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=285&Itemid=38 |Nimeke = Isä Mitro tyytyväinen Lordin anteeksiantoon | Sivusto = Kotimaa.fi |Ajankohta = 24.5.2006 |Tekijä=Johannes Ijäs | Viitattu = 18.7.2012}}</ref>), tai merkkinä suomalaisten huonosta [[itsetunto|itsetunnosta]] ([[Alexander Stubb]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Lehti+Lordi+aiheutti+Suomelle+identiteettikriisin/1135219564872 | Nimeke = Lehti: Lordi aiheutti Suomelle identiteettikriisin | Sivusto = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 14.8.2006 |Tekijä= Jussi Ahlroth | Viitattu = 15.9.2007}}</ref>). Yhtyettä syytettiin myös [[saatananpalvonta|saatananpalvonnasta]] – esimerkiksi [[Karjalohja]]n [[kirkkoherra]] Heikki Linnavirta piti Lordin kappaletta ”epävireisenä ylistyslauluna [[saatana]]lle”.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20071102222127/http://www.karjalohjanseurakunta.fi/htmldata/sana210506.html | Nimeke = Da Vinci koodi ja saatanan Lordi | Sivusto = Karjalohjan seurakunta | Ajankohta = 2006 | Tekijä=Heikki Linnavirta |Viitattu = 18.7.2012}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20071102222138/http://www.karjalohjanseurakunta.fi/htmldata/sana300506.html | Nimeke = ’Jesus is my Lord’ (sano ruottalainen) | Sivusto = Karjalohjan seurakunta | Ajankohta = 2006 | Tekijä=Heikki Linnavirta | Viitattu = 18.7.2012}}</ref> Yhtyeen jäsenet kiistivät väitteet johdonmukaisesti. Iltapäivälehdet kirjoittivat myös siitä, että Lordille vuonna 2001 treenikämppää vuokranneen Osuuskunta BSE-Productionsin puheenjohtaja Otto Pankakoski tuomittiin myöhemmin [[Elinkautinen vankeus|elinkautiseen]] [[Kampin autopommi]]sta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aftonbladet.se/vss/noje/story/0,2789,811444,00.html | Nimeke = Kopplas ihop med bombdåd | Sivusto = Aftonbladet | Ajankohta = 19.4.2006 |Tekijä=Dan Panas |Kieli={{sv}} | Viitattu = 15.9.2007}}</ref>
 
Lordi oli myös kansainvälisesti yksi seuratuimpia Euroviisujen kilpailijoita. Yhtye herätti mediassa myönteistä kiinnostusta,<ref>Ahlroth 2006, s. 179</ref> mutta jotkut ulkomaiset tahot syyttivät Lordia saatananpalvonnasta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Oikeuskanne+vireill%C3%A4+Lordia+vastaan+Ateenassa/1135219961413 | Nimeke = Oikeuskanne vireillä Lordia vastaan Ateenassa | Sivusto = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 19.5.2006 | Viitattu = 17.9.2011}}</ref> [[Kypros|Kyproksella]] Suomen esikatseluvideo kiellettiin.<ref>[http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=uutiset_mdh2 Vuosiraportti] {{404}}</ref>
 
Lordin kolmas albumi ''[[The Arockalypse]]'' oli julkaistujulkaistiin 1. maaliskuuta 2006 ennen Euroviisuhuumaa. Sillä vierailivat Kissin kitaristi [[Bruce Kulick]], [[Accept]]in laulaja [[Udo Dirkschneider]], [[Twisted Sister]]in keulakuva [[Dee Snider]] sekä saman yhtyeen kitaristi [[Jay Jay French]], joka soitti [[kitarasoolo|soolon]] ”The Chainsaw Buffet” -kappaleessa.<ref>Ahlroth 2006, sivut 263</ref>
 
==== Euroviisujen voitto ====
Rivi 103 ⟶ 105:
Kyläkauppias [[Vesa Keskinen]] osti Mr. Lordin Ateenassa kerran käyttämän kasvonaamion [[Yleisradio|YLE:n]] huutokaupassa kesällä 2006 6&nbsp;701 eurolla. Hinnasta muodostuu käännettynä päivämäärä 1. heinäkuuta 2006, jolloin järjestettiin Keskisen [[Miljoona Rock]] -musiikkifestivaali.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20081201091107/http://www.tuuri.fi/ajankohtaista/arkisto/lordi-maski.html | Nimeke = Lordin maski luovutettiin Vesa Keskiselle | Sivusto = Velj. Keskinen Oy | Ajankohta = 13.6.2006 | Viitattu = 15.9.2007}}</ref> Naamio luovutettiin 28. kesäkuuta 2006 YLE:n Isossa Pajassa, ja se on esillä [[Tuurin kyläkauppa|Tuurin kyläkaupan]] musiikkiosastolla.<ref>[http://yle.fi/ylenhyva/lehdisto/lehdisto.php?id=45 KYLÄKAUPPIAS KESKINEN OSTI LORDIN MASKIN NÄYTTEILLE TUURIIN – TUOTTO YLEN HYVÄ –KERÄYKSEEN] {{404}}</ref>
 
==== Euroviisujen jälkeen (2006–2008) ====
Syksyllä 2006 Lordi aloitti ''Bringing Back the Balls to Europe'' -kiertueen,<ref name="MonsterDiscoHell">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=keikat | Nimeke = Keikat | Sivusto = MonsterDiscoHell.Com | Viitattu = 19.7.2012}}</ref> jonka ensimmäisestä konsertista [[Tukholma]]ssa julkaistiin helmikuussa 2007 [[DVD]] ''[[Bringing Back the Balls to Stockholm 2006]]''.<ref>{{Verkkoviite |Osoite = http://www.filmifin.com/arvostelu.php?id=988 |Nimeke=Lordi: Bringing Back the Balls to Stockholm 06 -arvostelu |Sivusto=FilmiFIN |Ajankohta=11.4.2007 |Tekijä=Jari Tomppo |Viitattu=19.7.2012}}</ref> Kiertue päättyi yllätykseen, sillä viimeisellä keikalla [[Lontoo]]ssa 31. lokakuuta lavalle nousi myös yhtyeen entinen basisti, [[Niko Hurme|Niko ”Kalma” HurmeKalma]].<ref>{{Verkkoviite |Osoite = http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=uutiset_mdh2 |Nimeke=Euroopan kiertue purkissa | Sivusto=MonsterDiscoHell.Com |Ajankohta=1.11.2006 |Tekijä=Hemitys |Viitattu=19.7.2012}}</ref>
Lordin kolmas albumi ''[[The Arockalypse]]'' oli julkaistu 1. maaliskuuta 2006 ennen Euroviisuhuumaa. Sillä vierailivat Kissin kitaristi [[Bruce Kulick]], [[Accept]]in laulaja [[Udo Dirkschneider]], [[Twisted Sister]]in keulakuva [[Dee Snider]] sekä saman yhtyeen kitaristi [[Jay Jay French]], joka soitti [[kitarasoolo|soolon]] ”The Chainsaw Buffet” -kappaleessa.<ref>Ahlroth 2006, sivut 263</ref>
 
Euroviisuvoiton jälkeen Lordin taustajoukoissa tehtiin muutoksia ja vakinaiseksi kiertuemanageriksi palkattiin siihen asti yhtyeen [[Pyrotekniikka|pyrotekniikasta]] vastannut [[Tommi Niemi]]. Yhtyeen palkkalistoilla olleet työntekijät joutuivat Euroviisujen myötä kasvaneen suosion vuoksi jättämään muut päivätyönsä ja keskittymään täysillä Lordin kiertueisiin.<ref name="ahlroth">Ahlroth 2006, sivut 187</ref>
 
Syksyllä 2006 Lordi aloitti ''Bringing Back the Balls to Europe'' -kiertueen,<ref name="MonsterDiscoHell">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=keikat | Nimeke = Keikat | Sivusto = MonsterDiscoHell.Com | Viitattu = 19.7.2012}}</ref> jonka ensimmäisestä konsertista [[Tukholma]]ssa julkaistiin helmikuussa 2007 [[DVD]] ''[[Bringing Back the Balls to Stockholm 2006]]''.<ref>{{Verkkoviite |Osoite = http://www.filmifin.com/arvostelu.php?id=988 |Nimeke=Lordi: Bringing Back the Balls to Stockholm 06 -arvostelu |Sivusto=FilmiFIN |Ajankohta=11.4.2007 |Tekijä=Jari Tomppo |Viitattu=19.7.2012}}</ref> Kiertue päättyi yllätykseen, sillä viimeisellä keikalla [[Lontoo]]ssa 31. lokakuuta lavalle nousi myös yhtyeen entinen basisti, [[Niko Hurme|Niko ”Kalma” Hurme]].<ref>{{Verkkoviite |Osoite = http://www.monsterdiscohell.com/index.html?sivu=uutiset_mdh2 |Nimeke=Euroopan kiertue purkissa | Sivusto=MonsterDiscoHell.Com |Ajankohta=1.11.2006 |Tekijä=Hemitys |Viitattu=19.7.2012}}</ref>
 
[[Tiedosto:Lordispyro.JPG|225px|thumb|left|Awa ja pyrotekniikka Emma-Gaalassa 2007.]]
Rivi 116 ⟶ 114:
[[Tiedosto:Image-Lordi performing at the ESC 2007 (2).jpg|thumb|[[Eurovision laulukilpailu 2006|Eurovision laulukilpailun 2006]] voittaja Lordi avaamassa [[Eurovision laulukilpailu 2007|vuoden 2007 kilpailuja]] Helsingissä.]]
 
Alkukesästä 2007 Lordi osallistui ''[[Dark Floors]]'' -kauhuelokuvan kuvauksiin,<ref name="apu"/> ja lähti sitten [[Pohjois-Amerikka]]an esiintymään ''[[Ozzfest|The OzzFest]]'' -festivaalikiertueella, joka alkoi heinäkuussa.<ref name="MonsterDiscoHell"/> Lordi on toinen suomalainen yhtye, joka esiintyi OzzFestissä. [[HIM]] Esiintyi OzzFestissä 2005.{{lähde}} Kiertueen aikana yhtye sai paljon negatiivista palautetta yhdysvaltalaisilta kriitikoilta. [[The New York Times]] -sanomalehti ihmetteli, miten yhtye onnistui voittamaan Euroviisut. [[Chicago Sun-Times]]in mukaan yhtye oli joukko ”suomalaisia ääliöitä”, jotka pukeutuivat typerästi ja soittivat typerää musiikkia. Kritiikkiä esittivät myös The Indianapolis Star sekä News-Gazette.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1425019 | Nimeke = Lordille ryöppysi haukkuja | Sivusto = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 21.8.2007 |Tekijä=Niku Hooli | Viitattu = 2.10.2007}}</ref> Lordi itse oli esiintymisiinsä ja yleisöön tyytyväinen<ref name="ozzy"/> ja keikat olivat kiertueella lähes loppuunmyytyjä.{{lähde}}
 
Kiertueen aikana yhtyeen jäsenet olivat kovan rasituksen alla, sillä parhaimmillaan keikkapaikoilla lämpötila oli 40–50 astetta.{{lähde}} Kiertueen päätähti, [[Ozzy Osbourne]] oli huolissaan Lordin jäsenten terveydestä kuumuuden takia. Hän oli tosin lyönyt vetoa yhtyeensä jäsenten kanssa siitä, milloin joku yhtyeen jäsenistä pyörtyisi tai jopa kuolisi keikan jälkeen.<ref name="ozzy">{{Verkkoviite | Osoite = http://web.archive.org/web/20080619030005/http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/555956?lordi | Nimeke = Lordi: Ozzy lyö vetoa kuolemastamme | Sivusto = MTV3 | Ajankohta = 28.8.2007 | Viitattu = 23.7.2012}}</ref>
 
''Ozzfest''-kiertueenLokakuussa päätyttyä elokuun lopussa2007 Lordi vietti lyhyen tauon.{{lähde}} Syyskuussa ilmoitettiin, että yhtye lähtisi 12. lokakuuta 2007 kuun loppuun kestävällelähti uudelle kiertueelle Yhdysvaltoihin [[Type O Negative]]n lämmittelijänä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=14376 | Nimeke = Lordi mukana Type O Negativen kiertueella | Sivusto = Mesta.net | Ajankohta = 2007 | Viitattu = 2.10.2007}}</ref> Kiertueen aikana yhtyeen kiertuehenkilökunta joutui väkivallan kohteeksi, kun yhtyeen kiertuemanageri [[Rikk Scholvinck]]ia ja turvamiestä kohti ammuttiin konsertin jälkeen. Kukaan ei loukaantunut. Ampujat olivat yhdysvaltalaisia rikollisia, jotka pakenivat paikalta varastetulla autolla ennen kuin poliisit ehtivät paikalle.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1449332 | Nimeke = Lordin manageria ammuttiin! | Sivusto = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 29.10.2007 |Tekijä=Merja Asikainen | Viitattu = 29.10.2007}}</ref> Kiertueen päätyttyä yhtye palasi Suomeen äänittämään ''[[Dark Floors]]'' -kauhuelokuvaan tunnuskappaletta, joka julkaistiin myös singlenä.
 
==== Dark Floors (2008) ====
{{Pääartikkeli|[[Dark Floors]]}}
Kiertueen päätyttyä yhtye palasi Suomeen äänittämään tulevaan kauhuelokuvaansa tunnuskappaletta [[Beast Loose in Paradise]], joka julkaistiin myös singlenä.
''Dark Floors – The Lordi Motion Picture'' on Lordin ideoima [[kauhuelokuva]], joka suunnattiin [[kansainvälisyys|kansainvälisille]] markkinoille. Elokuva tuli ensi-iltaan Suomessa 8. helmikuuta 2008. [[Islanti|Islannissa]] ja [[Viro]]ssa elokuva sai ensi-iltansa 29. helmikuuta 2008. Muut maat vahvistivat ensi-ilta-aikataulunsa myöhemmin keväällä. Kauhuelokuva esitettiin aluksi [[Pohjoismaat|Pohjoismaissa]] ja myöhemmin maailmanlaajuisesti. ''Dark Floorsin'' ohjasi [[Pete Riski]], joka on ohjannut lähes kaikki Lordin musiikkivideot. Elokuvan tuotantoyhtiö on [[Solar Films]], tuottaja [[Markus Selin]] ja käsikirjoittaja [[Pekka Lehtosaari]]. Projekti sai alkunsa Mr. Lordin haastattelusta, jossa hän pyysi Seliniä ottamaan häneen yhteyttä elokuvaidean merkeissä.<ref name="kaleva-91007">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=685079 | Nimeke = Lordi-elokuvassa mahdollisuus markkinointipaketiksi | Ajankohta = 11.2.2008 | Julkaisija = Kaleva | Viitattu = 11.2.2008}}</ref> ''Dark Floorsia'' on luonnehdittu perinnetietoiseksi, aidoksi kauhuelokuvaksi sekä [[psykologia|psykologiseksi]] trilleriksi. ''Dark Floors'' on saanut vaikutteita etenkin [[1980-luku|1980-luvun]] yhdysvaltalaisista kauhuelokuvista. Vaikutteita on haettu myös [[japani]]laisesta tuotannosta.<ref name="solarfilms">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.solarfilms.fi/elokuvat/kaikki/darkfloors/fi_FI/lordielokuva/ | Nimeke = Dark Floors | Julkaisija = Solar Films | Viitattu = 11.2.2008}}</ref><ref name="solarfilms-english">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.solarfilms.com/elokuvat/kaikki/darkfloors/en_GB/darkfloors/ | Nimeke = Dark Floors | Julkaisija = Solar Films | Viitattu = 11.2.2008 | Kieli = {{en}}}}</ref>
 
Elokuva sai maailman ensi-iltansa [[Oulun jäähalli|Oulun Energia -areenalla]] 6. helmikuuta 2008. Kyseessä oli Suomen kaikkien aikojen suurin elokuvanäytös. Maailman ensi-illan järjestivät elokuvan osarahoittaja [[POEM]] ja elokuvan tuotantoyhtiö [[Solar Films]]. Yhteistyökumppaneina toimivat [[Oulun Kärpät]], [[Scandic]]-hotelli ja [[Finnkino]]. Paikalle saapui 3&nbsp;700 katsojaa. Alun perin jäähallissa oli 4&nbsp;500 paikkaa, mutta jättikokoisen valkokankaan, kooltaan 15,5 x 6,3 metriä sekä lavan ja esitystekniikan tarvitseman tilan takia katsomossa oli paikkoja ennakoitua vähemmän, 3&nbsp;700. Tilaisuudessa oli 70 median edustajaa eri puolilta maailmaa. Näytännön jälkeen Lordi esiintyi tapahtumassa. Tuotantoyhtiö vahvisti asian tammikuussa 2008.<ref name="kaleva-211207">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kaleva.fi/plus/juttu700949_page0.htm?j=700949&refj=700948&refo=Lordin%20ensi-ilta%20sittenkin%20Ouluun | Nimeke = Lordin elokuvan toinen ensi-ilta Oulussa | Ajankohta = 21.12.2007 | Julkaisija = Kaleva | Viitattu = 21.12.2007}}</ref> Tapahtumaa edeltäneeseen päivään mennessä sali oli loppuunmyyty.
 
''Dark Floors – The Lordi Motion Picture'' on Mr Lordin ideoima [[kauhuelokuva]], joka suunnattiin [[kansainvälisyys|kansainvälisille]] markkinoille. Elokuva tuli ensi-iltaan Suomessa 8. helmikuuta 2008. [[Islanti|Islannissa]] ja [[Viro]]ssa elokuva sai ensi-iltansa 29. helmikuuta 2008. Muut maat vahvistivat ensi-ilta-aikataulunsa myöhemmin keväällä. Kauhuelokuva esitettiin aluksi [[Pohjoismaat|Pohjoismaissa]] ja myöhemmin maailmanlaajuisesti. ''Dark Floorsin'' ohjasi [[Pete Riski]], joka on ohjannut lähes kaikki Lordin musiikkivideot. Elokuvan tuotantoyhtiö on [[Solar Films]], tuottaja [[Markus Selin]] ja käsikirjoittaja [[Pekka Lehtosaari]]. Projekti sai alkunsa Mr. Lordin haastattelusta, jossa hän pyysi Seliniä ottamaan häneen yhteyttä elokuvaidean merkeissä.<ref name="kaleva-91007">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=685079 | Nimeke = Lordi-elokuvassa mahdollisuus markkinointipaketiksi | Ajankohta = 11.2.2008 | Julkaisija = Kaleva | Viitattu = 11.2.2008}}</ref> ''Dark Floorsia'' on luonnehdittu perinnetietoiseksi, aidoksi kauhuelokuvaksi sekä [[psykologia|psykologiseksi]] trilleriksi. ''Dark Floors'' on saanut vaikutteita etenkin [[1980-luku|1980-luvun]] yhdysvaltalaisista kauhuelokuvista. Vaikutteita on haettu myös [[japani]]laisesta tuotannosta.<ref name="solarfilms">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.solarfilms.fi/elokuvat/kaikki/darkfloors/fi_FI/lordielokuva/ | Nimeke = Dark Floors | Julkaisija = Solar Films | Viitattu = 11.2.2008}}</ref><ref name="solarfilms-english">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.solarfilms.com/elokuvat/kaikki/darkfloors/en_GB/darkfloors/ | Nimeke = Dark Floors | Julkaisija = Solar Films | Viitattu = 11.2.2008 | Kieli = {{en}}}}</ref> ''Dark Floorsin'' ohjasi [[Pete Riski]], joka on aiemmin ohjannut Lordin musiikkivideoita. Elokuvan tuotantoyhtiö on [[Solar Films]], tuottaja [[Markus Selin]] ja käsikirjoittaja [[Pekka Lehtosaari]].
Elokuva sai kriitikoilta erittäin negatiivisen vastaanoton, tosin elokuvan teknistä toteutusta pidettiin lähes kaikissa arvioissa hyvänä. Useimmissa arvosteluissa on elokuvalle annettu kaksi tähteä.<ref>[http://www.arvostelut.net/haku/elokuvat/Dark_floors.html ''Dark Floorsin'' elokuva-arvosteluja]</ref> ''Dark Floorsin'' hyvinä puolina on pidetty sen sopimista kansainväliseen levitykseen, suurella vaivalla tehtyjä lavasteita ja näyttäviä erikoistehosteita. Osa kriitikoista oli kuitenkin sitä mieltä, että elokuvan juoni on hajanainen eikä se tarjoa kokeneemmille kauhuelokuvien katsojille mitään uutta. Kriitikoiden mukaan elokuvaan on haettu liikaa vaikutteita muista kauhuelokuvista, joka tekee elokuvasta hajanaisen ja vanhaa toistavan. Kriitikko Antti Tohka kirjoittaa, että ”valitettavasti ulkokultaisuus onkin ainoa hyvä asia masentavan heppoisessa elokuvassa.” Tatu Junni kehuu elokuvan ulkoasua, mutta toteaa, että ”käsikirjoitus, erikoistehosteet ja näyttelijät varmistavat kuitenkin sen, että elokuva on paha pettymys jopa armottomimmalle Lordi-fanille.”<ref name="kaista-arvostelu">{{Verkkoviite | Osoite = http://plaza.fi/kaista/elokuvat/arvostelut/dark-floors- | Nimeke = Dark Floorsin arvostelu | Ajankohta = 5.2.2008 | Julkaisija = Kaista | Viitattu = 5.2.2008}}</ref><ref name="elitisti-arvostelu">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elitisti.net/review.php?id=1250 | Nimeke = Dark Floorsin arvostelu | Ajankohta = 5.2.2008 | Julkaisija = Elitisti | Viitattu = 5.2.2008}}</ref>
 
Elokuva sai maailman ensi-iltansa [[Oulun jäähalli|Oulun Energia -areenalla]] 6. helmikuuta 2008. Kyseessä oli Suomen kaikkien aikojen suurin elokuvanäytös. Maailman ensi-illan järjestivät elokuvan osarahoittaja [[POEM]] ja elokuvan tuotantoyhtiö [[Solar Films]]. Yhteistyökumppaneina toimivat [[Oulun Kärpät]], [[Scandic]]-hotelli ja [[Finnkino]]. Paikalle saapui 3&nbsp;700 katsojaa. Alun perin jäähallissa oli 4&nbsp;500 paikkaa, mutta jättikokoisen valkokankaan, kooltaan 15,5 x 6,3 metriä sekä lavan ja esitystekniikan tarvitseman tilan takia katsomossa oli paikkoja ennakoitua vähemmän, 3&nbsp;700. Tilaisuudessa oli 70 median edustajaa eri puolilta maailmaa. Näytännön jälkeen Lordi esiintyi tapahtumassa. Tuotantoyhtiö vahvisti asian tammikuussa 2008.<ref name="kaleva-211207">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kaleva.fi/plus/juttu700949_page0.htm?j=700949&refj=700948&refo=Lordin%20ensi-ilta%20sittenkin%20Ouluun | Nimeke = Lordin elokuvan toinen ensi-ilta Oulussa | Ajankohta = 21.12.2007 | Julkaisija = Kaleva | Viitattu = 21.12.2007}}</ref> Tapahtumaa edeltäneeseen päivään mennessä sali oli loppuunmyyty.
''Dark Floorsin'' menestys Suomessa ei vastannut odotuksia ensi-iltaviikonloppuna. Elokuva sai [[Finnkino]]n teattereissa perjantaina 8. helmikuuta noin 1&nbsp;500 ja lauantaina 9. helmikuuta vajaat 1&nbsp;800 katsojaa. Ensi-iltanaan perjantaina ''Dark Floors'' oli Finnkinon katsotuin elokuva, mutta lauantaina vasta viidenneksi katsotuin.<ref name="IS-yleisomaara">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1486820 | Nimeke = Lordi-leffasta ei tullut hittiä | Ajankohta = 11.2.2008 | Julkaisija = Ilta-Sanomat | Viitattu = 11.2.2008}}</ref> Finnkinon ohjelmistopäällikkö Timo Räisänen kuvailee kauhua hyvin herkäksi tyylilajiksi: "Dark Floors on hyvin erikoinen tapaus. Se on kotimainen elokuvatapaus, josta voi tulla mitä tahansa. Ilmiö on niin yksin, ettei vertailupohjaa ole."<ref name="IS-yleisomaara"/>
 
Kauhuelokuva esitettiin aluksi [[Pohjoismaat|Pohjoismaissa]] ja myöhemmin maailmanlaajuisesti. Elokuva sai kriitikoilta erittäin negatiivisen vastaanoton, tosin elokuvan teknistä toteutusta pidettiin lähes kaikissa arvioissa hyvänä.<ref>[http://www.arvostelut.net/haku/elokuvat/Dark_floors.html ''Dark Floorsin'' elokuva-arvosteluja]</ref> ''Dark Floorsin'' hyvinä puolina on pidetty sen sopimista kansainväliseen levitykseen, suurella vaivalla tehtyjä lavasteita ja näyttäviä erikoistehosteita. Osa kriitikoista oli kuitenkin sitä mieltä, että elokuvan juoni on hajanainen eikä se tarjoa kokeneemmille kauhuelokuvien katsojille mitään uutta.<ref name="kaista-arvostelu">{{Verkkoviite | Osoite = http://plaza.fi/kaista/elokuvat/arvostelut/dark-floors- | Nimeke = Dark Floorsin arvostelu | Ajankohta = 5.2.2008 | Julkaisija = Kaista | Viitattu = 5.2.2008}}</ref><ref name="elitisti-arvostelu">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.elitisti.net/review.php?id=1250 | Nimeke = Dark Floorsin arvostelu | Ajankohta = 5.2.2008 | Julkaisija = Elitisti | Viitattu = 5.2.2008}}</ref> Lähes heti elokuvan ensi-illan jälkeen ''Dark Floorsia'' alettiin markkinoida [[Berliinin elokuvajuhlat|Berliinin elokuvajuhlilla]], missä elokuva sai huomattavasti paremman vastaanoton kuin kotimaassaan. [[MTV3|MTV3:n]] haastattelussa [[Markus Selin]] kertoi olleensa erittäin iloinen siitä, miten ''Dark Floorsia'' saatiin myytyä [[Berliini]]ssä. Hänen mukaansa elokuva on saatu myytyä noin 25 maahan, muun muassa [[Baltia]]an ja kaikkiin [[Itsenäisten valtioiden yhteisö|IVY]]-maihin.<ref name="filminaari-1">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.dvdkotelo.com/filminaari/?q=node/21 | Nimeke = Dark Floors -elokuva myyty jo useisiin maihin ulkomailla | Ajankohta = 18.2.2008 | Julkaisija = Filminääri | Viitattu = 18.2.2008}}</ref> Elokuva tuli suoraan dvd-levitykseen Yhdysvalloissa 14. lokakuuta 2008.<ref name="mtv3-180208">{{Verkkoviite | Osoite = http://viihde.mtv3.fi/uutiset/elokuvat.shtml/612899?selin_markus | Nimeke = Dark Floors floppasi - Selin ei hermoile | Ajankohta = 18.2.2008 | Julkaisija = MTV3 Viihdeuutiset | Viitattu = 18.2.2008}}</ref>
 
=== Deadache (2008–2009) ===