Ero sivun ”Ruotsinsalmen ensimmäinen meritaistelu” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Sisällön laajennusta taistelun alkutilanteella, järjestelyä
→‎Taistelun kulku: laajennusta
Rivi 38:
[[Tiedosto:Svensksund 1789.png|thumb|left|Kartta tapahtumapaikoista. Sinisellä Ruotsin joukot ja niiden perääntymisreitti, punaisella venäläiset joukot, niiden eteneminen koillisesta ja Ballen joukkojen isku ruotsalaisten selustaan.]]
 
Aamuvarhaisesta alkaen Ballen osasto lähestyi ruotsalaisten pääjoukkoa. Kello 10 aikaan osaston ensimmäiset isommat alukset saavuttivat taisteluetäisyyden. Ehrensvärd johti ruotsalaisia ''Björn Järsida''-lippulaivaltaan, ja hänen lippukapteeninaan eli esikuntapäällikkönä toimi [[Carl Olof Cronstedt]]. Tykkitulessa ruotsalaiset osoittautuivat tehokkaammiksi, ja runsaan kuuden tunnin tulituksen jälkeen koko Ballen osasto alkoi perääntymään kello 16.30. Ruotsalaisia aluksia alettiin irrottaa linjasta venäläisten takaa-ajoon.<ref name="LAPPALAINEN 102">Lappalainen 2011, s. 102.</ref>
Taistelu alkoi Ruotsin yllätyshyökkäyksellä [[Kuutsalo]]n ja Seiskarin kapeikon suunnalta. Sen tarkoituksena oli pakottaa vihollinen [[Sunila]]n salakareja vilisevälle merialueelle. Nopeasti epäedullisiksi muuttuneet tuuliolosuhteet sekä epäselvyydet viestiliikenteessä johtivat pian katastrofiin. Pääosin [[Närpiö]]stä ja [[Korsnäs]]istä värvätyt hylkeenpyytäjät ja traaninikkarit pakenivat oikealta sivustalta laivakunnittain aina [[Loviisa]]an asti heti vihollisen nähtyään. Tätä pidetään merkittävimpänä yksittäisenä syynä ankaraan tappioon. Muita syitä etsittäessä tuotakoon esiin, että ruotsalaisten [[ruuti]] oli kostunut poikkeuksellisen sateisen kesän seurauksena ja sen pontevuus oli ehkä vain 60&nbsp;% taulukkoarvoihin verrattuna. Näin ollen Venäjän laivasto pystyi 12-naulaisilla tykeillä samoihin suorituksiin kuin ruotsalaiset 18-naulaisilla.{{lähde}}
 
Venäläisten pääjoukko sai taistelukosketuksen ruotsalaisiin upotteilla tukituilla salmilla vasta puoliltapäivin. Ensimmäisen luokan kapteeni [[Pjotr Borisovitš Slizov]]in johtamat vasemman siiven alukset ja [[Kuutsalo]]n maihinnousseiden venäläisten rakentama maapatteri pakottivat tykkitulellaan ruotsalaisten itäisimmän siiven vetäytymään Ruotsinsalmen väylän varteen. Siellä ruotsalaisten puolustus yhteisvoimin odotti prinssi Nassau-Sigenin johtamaa venäläisten keskustaa.<ref name="LAPPALAINEN 102"/>
 
Kuningas Kustaa III seurasi taistelua Kotkansaaren korkeimmalta kalliolta ja odotti, että Ehrensvärd olisi siirtänyt laivastonsa pääjoukot etelärintamalta koilliseen tuhoamaan vihollisen. Rintamasuunnan vaihdos osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Ruotsalaisten linjat olivat epäjärjestyksessa niiden valmistauduttua takaa-ajamaan Ballen osaston venäläisaluksia. Koillisen salmia puolustamaan oli jätetty vain [[hämeenmaa (fregatti)|hämeenmaa-luokan]] fregatti ''Oden'' ja kaksi kaleeria. Tällä välin kreivi [[Giulio Renato Litta]]n komentamat venäläiset tykkipurret onnistuivat sitkeän etsinnän jälkeen luotaamaan kulkukelpoisen väylän Tiutisen ja Majasaaren välisestä salmesta, jonka ruotsalaiset olivat jättäneet upotteitta. Kello 18 ja 19 välillä kolme tykkipurtta tunkeutui salmesta läpi, ja venäläiset kaleerit seurasivat perästä. Myöhemmin venäläiset onnistuivat hajottamaan myös Ruotsinsalmen pääväylän tukkineet upotteet. Yhä enemmän venäläisen pääosaston aluksia pääsi salmista läpi.<ref>Lappalainen 2011, s. 103.</ref>
 
Ruotsalaisten ammushuolto ei toiminut taistelun aikana suunnitellusti. Ammuspulaa kärsineisiin ruotsalaisaluksiin suuntautui yhä uusien venäläisalusten tykkituli. Pienempien ruotsalaisalusten oli pakko perääntyä ja isompien, hajalle ammuttujen alusten oli antauduttava. Taistelu kääntyi hetkessä venäläisten eduksi. Ehrensvärd lähetti Kustaa III:lle viestin, jossa hän kehotti kuningasta vetäytymään [[Kyminkartano]]n päämajaansa. Itse hän siirtyi Cronstedtin kanssa pois lippulaiva ''Björn Järnsidalta'' ja lähti laivaveneellä komentamaan eri osastojaan vetäytymään Loviisan [[Svartholma]]an. Tässä tilanteessa venäläisalukset kuitenkin ehtivät katkaista hänen paluureittinsä komentoalukselle. Ehrensvärdin oli pakko siirtyä Sunilanlahden kautta kuninkaan päämajaan ilmoittamaan saaristolaivastonsa tappiosta.<ref>Lappalainen 2011, s. 103, 110.</ref>
 
Yhä uudet ruotsalaiset alukset joutuivat antautumaan venäläisten ylivoiman edessä. Hämeenmaa ''Oden'' laski lippunsa ammustensa loputtua. Viimeisenä venäläisten käsiin jäi lippulaiva ''Björn Järnsida'' ajettuaan karille Viikarin ja [[Mussalo]]n välissä ja puolustauduttuaan raskain tappioin kello kahteen asti yöllä. Pari tuntia myöhemmin Sunilanlahdella ollut ruotsalaisten kuljetus- ja huoltolaivasto alkoi palaa ja räjähdellä – Ehrensvärdin käskystä miehistö poltti omat aluksensa, jotta ne eivät joutuisi venäläisten käsiin. Kaikesta huolimatta suurin osa Ruotsin laivastosta pääsi kuitenkin pakoon länttä kohti soutunopeudensa ansiosta.<ref>Lappalainen 2011, s. 110.</ref>
 
Taistelu alkoi Ruotsin yllätyshyökkäyksellä [[Kuutsalo]]n ja Seiskarin kapeikon suunnalta. Sen tarkoituksena oli pakottaa vihollinen [[Sunila]]n salakareja vilisevälle merialueelle. Nopeasti epäedullisiksi muuttuneet tuuliolosuhteet sekä epäselvyydet viestiliikenteessä johtivat pian katastrofiin. Pääosin [[Närpiö]]stä ja [[Korsnäs]]istä värvätyt hylkeenpyytäjät ja traaninikkarit pakenivat ruotsalaisten oikealta sivustalta laivakunnittain aina [[Loviisa]]an asti heti vihollisen nähtyään. Tätä pidetään merkittävimpänä yksittäisenä syynä ankaraan tappioon. Muita syitä etsittäessä tuotakoon esiin, että ruotsalaisten [[ruuti]] oli kostunut poikkeuksellisen sateisen kesän seurauksena ja sen pontevuus oli ehkä vain 60&nbsp;% taulukkoarvoihin verrattuna. Näin ollen Venäjän laivasto pystyi 12-naulaisilla tykeillä samoihin suorituksiin kuin ruotsalaiset 18-naulaisilla.{{lähde}}
 
== Taistelun lopputulos ==