Ero sivun ”Käyttäjä:Wurstimakkara/hiekkalaatikko” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p +
p +
Rivi 1:
Suomi on ihmiskaupan läpikulku-, kohde- ja pieniltä osin lähdemaa miehille ja naisille, jotka joutuvat pakkoavioliiton, pakkotyön ja seksikaupan kohteiksi. Vuonna 2019 ihmiskaupan uhreiksi mahdollisesti joutuneita henkilöitä otettiin auttamisjärjestelmän asiakkaiksi 70, mikä on huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina.
{{kesken}}
 
==Pakkotyö==
Vuonna 2019 Suomessa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautui kymmeniä henkiöitä, joiden epäillään joutuneen pakkotyön uhriksi. Pakkotyöhön joudutaan erityisesti ravintolatyössä, siivousalalla ja rakennusalalla. Myös maatiloilla ja yksityisten kotiapulaisten keskuudessa on havaittu pakkotyön piirteitä. Useinmiten pakkotyön uhriksi joutuu ulkomaan kansalainen, mutta myös Suomen kansalaisia löytyy esimerkiksi työnantajapuolelta.
 
==Pakkoavioliitto==
'''Eduskunnan kansliatoimikunta''' on Suomen eduskunnan hallintoa johtava elin. Kansliatoimikunnan tehtävänä on nimittää eduskunnan korkeimmat virkamiehet sekä tehdä eduskunnan taloudenhallintaa ja hallintoa koskevat merkittävät päätökset. Kansliatoimikunta koostuu [[Eduskunnan puhemies|eduskunnan puhemiehestä]], varapuhemiehistä ja neljästä [[kansanedustaja]]sta ja heidän varajäsenistään. Kansliatoimikunnan alaisuudessa toimii; Sisäinen tarkastus, Tietosuojavastaava sekä Eduskunnan kanslia, joka jakautuu kuuteen toimintayksikköön: Keskuskanslia, Valiokuntasihteeristö, Tieto- ja viestintäosasto, Kansainvälinen osasto, Hallinto- ja palveluosasto ja Turvallisuusosasto
Pakkoavioliittoja tunnistettiin vuonna 2019 kaksinkertainen määrä verrattuna aikaisempaan vuoteen. Yhteensä pakkoavioliiton uhreja tavattiin 52.
 
==Jäsenet==
Eduskunnan kansliatoimikunnassa on 7 jäsentä.
 
{|class="wikitable"
|+ Kansliatoimikunnan jäsenet
! colspan="2" | jäsen
! Puolue
! Vaalipiiri
|-
|-
| bgcolor="{{Suomen Keskusta/meta/väri}}" |
| [[Matti Vanhanen]] (puhemies)
| [[Suomen Keskusta|Keskusta]]
| [[Uudenmaan vaalipiiri]]
|-
| bgcolor="{{Suomen Sosialidemokraattinen Puolue/meta/väri}}" |
| [[Antti Rinne]] (1. varapuhemies)
| [[Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä|SDP]]
| Uudenmaan vaalipiiri
|-
| bgcolor="{{Perussuomalaiset/meta/väri}}" |
| [[Juho Eerola]] (2. varapuhemies)
| [[Perussuomalaisten eduskuntaryhmä|Perussuomalaiset]]
| [[Kaakkois-Suomen vaalipiiri]]
|-
| bgcolor="{{Perussuomalaiset/meta/väri}}" |
| [[Arja Juvonen]]
| Perussuomalaiset
| Uudenmaan vaalipiiri
|-
| bgcolor="{{Suomen Keskusta/meta/väri}}" |
| [[Eeva Kalli]]
| Keskusta
| [[Satakunnan vaalipiiri]]
|-
| bgcolor="{{Kansallinen Kokoomus/meta/väri}}" |
| [[Jukka Kopra]]
| [[Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä|Kokoomus]]
| [[Kaakkois-Suomen vaalipiiri]]
|-
| bgcolor="{{Suomen Sosialidemokraattinen Puolue/meta/väri}}" |
| [[Antti Lindtman]]
| SDP
| Uudenmaan vaalipiiri
 
|}
 
==Lähteet==
 
*{{verkkoviite|osoite= https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/Organisaatio/Sivut/default.aspx |nimeke= Eduskunnan hallinto |julkaisija= Eduskunta |viitattu= 7.5.2020}}