Ero sivun ”Ludwig van Beethovenin elämäkerta” versioiden välillä

Jälkipolville Beethovenin kuurous oli myös siunaus. Testamentin kirjoittamisen jälkeen hän sai valtavan luomisvimman ja päätti omistaa loppuelämänsä säveltämiselle. Vaikka hän ei enää kuullut juuri soittimia tai lauluääntä, hän kuuli keksimänsä melodiat päässään. Myös hänen tyylinsä muuttui, ja se oli nyt rohkeaa ja sankarillista heijastaen säveltäjän omaa päättäväisyyttä.<ref>Brown 1996, s. 36.</ref> Vuodet 1803–1812 olivat säveltäjän tuottoisimmat. 5. huhtikuuta 1803 saivat ensiesityksensä [[sinfonia nro 2 (Beethoven)|toinen sinfonia]], [[pianokonsertto nro 3 (Beethoven)|kolmas pianokonsertto]] ja oratorio ''[[Christus am Ölberge|Kristus öljymäelläÖljymäellä]]''. Pian syntyi myös tunnettu pianosonaatti ''[[Pianosonaatti nro 21 (Beethoven)|Waldstein]]'', jonka Beethoven omisti ystävälleen. Vuonna 1804 valmistui uupumattoman työn seurauksena [[sinfonia nro 3 (Beethoven)|kolmas sinfonia]] ''Eroica'' (Sankarillinen). Beethoven omisti sen aluksi ihailemalleen [[Napoleon I|Napoleon Bonaparte]]lle, mutta kiivastui kuultuaan tämän julistautuneen keisariksi ja repi sinfonian kansilehden irti kutsuen sitä enää vain sankarilliseksi sinfoniaksi.<ref name="basile40">Basile 1984, s. 40.</ref> Hänen silmissään Napoleon ei ollut enää sankari vaan ahne ja vallanhimoinen.<ref name="basile40"/>