Ero sivun ”Simo Huhta” versioiden välillä

suomalainen pappi
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Uusi artikkeli
(ei mitään eroa)

Versio 1. toukokuuta 2020 kello 13.29

Simo Juha Kustaa Huhta (6. heinäkuuta 1944 Pattijoki) on suomalainen pappi, rehtori ja johtaja.

Perhetaustat

Huhta syntyi rovasti Kustaa ja sairaanhoitaja Aino Huhdan (s.Tengvall) perheeseen.

Huhta avioitui Rauha Annikki Antolan kanssa 1967. Teologipariskunta Huhdan perheeseen syntyivät lapset Katja, Ilkka, Liisa ja Jukka.

Opinnot

Huhta valmistui Raahen Yhteislyseosta ylioppilaaksi 1963. Opinnot jatkuivat Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Ylemmän teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1969. Papiksi hänet vihittiin Oulussa 1970. Pedagogisia opintoja kansanopistoja varten Huhta suoritti 1973 sekä Johtamisen erikoistutkinnon 2007.

Työ

Ensimmäinen työmaa Huhdalla oli Lahdessa. Hän toimi Launeen seurakunnassa virallisena apulaisena 1970-72. Jyväskylän Kristillisen Opiston rehtorina Huhta toimi 1972-75 sekä Luther-opiston rehtorina 1975-84. Sitten Huhta toimi Seurakuntaopiston Säätiön johtajana 1984-94, Suomen kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton pääsihteerinä 1994-96 sekä Kirkkopalvelut ry:n johtajana 1996-2008. Eläkkeelle hän siirtyi 2008.

Sivutoimet ja luottamustehtävät

Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa Huhta toimi kirkkovaltuutettuna 1974-75, Järvenpään seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana hän oli 1983-86 sekä Järvenpään seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenenä 1987-90. Helsingin hiippakunnan hiippakuntakokouksiin Huhta osallistui 1982-84.

Kirkon diakoniakoulutuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana Huhta oli 1984-90, Diakonia ry:n puheenjohtajana 1991-94 sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä 1997-2002.

Kirkon koulutuskeskuksen johtokuntaan Huhta kuului 1981-83 ja Kristillisen opistokeskuksen johtokunnan puheenjohtajuutta hän hoiti 1994-2007. Seurakuntaopiston Säätiön hallituksen jäsen hän oli 1996-2007.

Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä Huhta on toiminut 1976-84. Kirkon ulkomaanavun hallituksen jäsenenä hän oli 2002-08 sekä Luterilaisen Kulttuurisäätiön valtuuskunnan jäsenenä 2004-07. Yhteisvastuukeräyksen keräystoimikunnan puheenjohtajana Huhta oli 1994-2007.

Sisälähetysseuran oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajana hän oli 1997-2007 sekä on kuulunut Suomen Lähetysseuran Elders-ryhmään 2012 lähtien.

Kustannus Oy Kotimaan hallituksen puheenjohtajana Huhta oli 1994-2008, Kotimaa-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana 2006-08, Kirjapaja Oy:n hallituksen puheenjohtajana 1997-2001 sekä Arvojen Akatemian suunnitteluryhmän jäsenenä 1997-2007.

Kansainvälisesti Huhta on ollut Europäische Diakonenkonferens -komitean jäsen 1984-94, Intereuropean Comission on Church and School:n työryhmän jäsen 1990-94 sekä Deutscher Evangelische Kirchentagin kansainvälisen komitean jäsen 1997-2003.

Julkaisuja

Teoksia

  • Rukouspäiväkäytäntö Suomessa. Helsingin yliopisto 1969.
  • Kasvatus ihmisyyteen : Seurakuntaopiston ja Luther-opiston juhlakirja. Toimittaneet Veikko Pöyhönen ja Simo Huhta ; kirjoittajina Erkki Aho...ja muita. Kirjapaja 1977.
  • Kirkkopalvelujen synty : Suomen kirkon sisälähetysseuran ja Suomen kirkon seurakuntatoiminnan keskusliiton integraatio vuosina 1993-1999. Kirkkopalvelut 1999.
  • Elämä on lahja. Herättäjä-Yhdistys 2020.

Artikkeleita

  • The Christian folk high school in Finland. Adult Education in Finland 22(1985) : 2, s. 21-23
  • Avaran kirkonmiehen vahva tilitys : Seurasin nuoruuteni näkyä : muistettavaa vuosilta 1939-82 (Mikko Juva). Diakonia 1994 : 4, s.39-40
  • Kun lomasta ei tullut lomaa : elämänhallinta tsunamin jälkeen. Suomen lääkärilehti 60(2005) : 35, s.3410-3411
  • Suoraselkäinen vakaumuksen mies : Pappi, professori, Kotimaa- ja Pohjalainen -lehtien päätoimittajana toiminut Jaakko Elenius (4.8.1939-14.6.2010). Kotimaa 2010 : 25-26, s.36-37

Talentin pääkirjoitukset ja kolumnit 1996-2000

Huomioita ja ansioita

Huhdalle myönnettiin rovastin arvo 1994 sekä kanslianeuvoksen arvo 2008. Sotilasarvoltaan hän on luutnantti.

Huhta on saanut Etelä-Pohjalaisen osakunnan, Kansanopistoyhdistyksen ja Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ansiomerkin. Seurakuntatoiminnan Keskusliitto myönsi kultaisen ansiomerkin.

Ruotsia ja saksaa taitava Huhta viihtyy kesäpaikallaan Päijänteen rantamilla. Paikka tarjoaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Lähteet

Pappismatrikkeli 2018 : Prästmatrikeln 2018. Suomen kirkon pappisliitto 2019