Ero sivun ”Markku Hakuri” versioiden välillä

Ei muutosta koossa ,  2 vuotta sitten
p
typo
p (typo)
'''Markku Matti Hakuri''' (s. [[23. tammikuuta]] [[1946]] [[Helsinki]]) on suomalainen kuvataiteilija ja [[lavastaja]].
 
Hakuri valmistui ylioppilaaksi vuonna 1965, valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1971 ja taidemaalariksi Suomen kuvataideakatemiasta vuonna 1976. Hakuri on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1976 lähtien. Hän on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen julkisia teoksiaan on Helsingissä, Espoossa ja Jyväskylässä. Hänen töitään on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Ympäristötaideprojektit ovat olennainen osa Hakurin taiteellista työtä.
Hakuri on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 1976 lähtien. Hän on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen julkisia teoksiaan on Helsingissä, Espoossa ja Jyväskylässä. Hänen töitään on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Ympäristötaideprojektit ovat olennainen osa Hakurin taiteellista työtä.
 
Hakuri on toiminut opettajana muun muassa [[Lundin yliopisto]]ssa Ruotsissa, Middlebury Collegessa YhsysvalloissaYhdysvalloissa, E.S.A.G.:issa (Pariisi, Ranska), University of Portossa Portugalissa, Ringling College Sarasotassa Yhdysvalloissa, St Lucas Art University:ssä Antwerpenissä, Teatterikorkeakoulussa ja Suomen kuvataideakatemiassa. Vuosina 2000 -2012 hän toimi Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopistossa) ympäristötaiteen professorina. Hakurille taiteen tekeminen on kokeilua ja tietoista riskin ottamista. Hänelle taide merkitsee maailmassa olemisen sanakirjaa, jonka sisällön määrittelee kuvittelun ja tiedon kohtalonyhteys.
 
Aktiivisen taiteilija- ja opettajauransa lisäksi Hakuri on suunnitellut lukuisia ympäristötaideteoksia ja toiminut lavastajana sekä visualisoijana muun muassa Savonlinnan oopperajuhlilla, Suomen kansallisoopperassa, Helsingin kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Ryhmäteatterissa, Finlandia-talossa ja Eestin Draamateatterissa.
3 208

muokkausta