Ero sivun ”Kemian historia” versioiden välillä

Aleksandrian jälkeen uusi alkemian kehitys tapahtui [[islam]]ilaisessa maailmassa. Vuonna 762 kalifi [[al-Mansur (abbasidi)|al-Mansur]] perusti [[Bagdad]]in, joka oli islamilaisen maailman uusi pääkaupunki. Bagdadin [[Viisauden talo|Viisauden talossa]] käännettiin useita alkemiaa käsitteleviä aleksandrialaisia kirjoituksia arabiaksi. Islamilaisen maailman suurimpana alkemistina pidetään [[Geber|Jābir ibn Hayyānia]]<ref name="HUD_45">Hudson s.45</ref>. Alan tutkijoita 800-luvulla olivat myös [[Al-Kindi]] ja [[Al-Razi]].<ref name=tkh>{{Lehtiviite | Tekijä = Else Christensen | Otsikko = Viisauden talo| Julkaisu = Tieteen Kuvalehti Historia| Ajankohta = 2011| Vuosikerta = | Numero = 10| Sivut = 38–41| Julkaisupaikka = Oslo | Julkaisija = Bonnier| Issn = 0806-5209| Viitattu = 17.12.2015| Kieli = {{fi}}| Lopetusmerkki = }}</ref> Islamilaisen alkemian perusideana oli aineiden [[transmutaatio]], jossa aineet muuttuivat toisiksi: vähemmän jaloa metallia oli käsiteltävä [[Viisasten kivi|viisasten kivellä]]. Toinen merkittävä ajatus oli [[rikki-elohopeateoria]]. Islamilaisen alkemian saavutuksia ovat muun muassa uusien [[Liuotin|liuottimien]] sekä aineiden luokittelun kehittäminen. <ref>Hudson s. 44–47</ref> Monet termit kuten ''alkoholi'' ja ''algebra'' ovat peräisin arabian kielestä.<ref name=tkh />

Arabialaisten alkemiaa koskevien kirjoitusten ensimmäiset [[latina]]nkieliset käännökset ovat 1100–luvulta. 1200–luvulla alkemia pääsi ensimmäisen kerran eurooppalaisiin [[Ensyklopedia|ensyklopedioihin]], jossa hyväksyttiin Aristotelen elementit ja arabien rikki-elohopeateoria. Samaan aikaan, kun alkemian harjoittaminen yleistyi euroopassaEuroopassa, parani tislauksen toteuttaminen: nesteitä imevien suolojen käyttö aloitettiin ja [[Taddeus Alderotti]] otti käyttöön [[Jäähdytin|jäähdyttimet]] 1200–luvulla. Melko pian eurooppalaisessa alkemiassa yleistyi ajatus, että aineet koostuivat viidestä aineesta, uutena aineena mukaan tuli ennen vain taivaalla ollut aine, jota alettiin kutsua [[kvintessenssi]]ksi. [[Etanoli|Alkoholi]], jolla oli lääketieteellisiä ominaisuuksia, oli viinin kvintessenssi eli keskeinen piirre. Alkoholi oli myös ensimmäinen [[Orgaaninen yhdiste|orgaaninen liuotin]]. Toinen merkittävä kehitys oli [[Sulfaatti|vihtrillien]] käyttö: niiden avulla opittiin valmistamaan [[Epäorgaaninen yhdiste|epäorgaanisia liuottimia]], kuten [[rikkihappo]]a ja [[typpihappo]]a ja jopa kullan liuottavaa [[Kuningasvesi|kuningasvettä]].<ref>Hudson s. 48–50</ref>

Alkemian mainetta pilasivat kuitenkin monet huijarit. Ensimmäiset maininnat huijareista ovat islamilaisen alkemian ajalta: huijari valmisti jauhetusta kullasta, puuhiilestä, jauhosta ja liimasta [[Hauli|hauleja]], jotka hän myi valepukuisena apteekkarille. Myöhemmin huijari meni sulttaanin palatsiin esittämään, kuinka hän pystyi valmistamaan kultaa aineista, jotka pyysi sulttaanilta ja joihin kuuluivat myös hänen tekemänsä haulit. Lopulta astiassa oli vain kultaa, kun kaikkia tarvittavia aineita oli kuumennettu.<ref>Hudson s. 58–59.</ref> Kemisti Georg Honauer määrättiin{{milloin}} hirtettäväksi [[Lehtikulta|lehtikullalla]] päällystetyssä hirttopuussa hänen saatuaan suuret määrät rautaa transmutatoitavaksi mutta epäonnistuttuaan raudan muuttamisessa kullaksi<ref name="HUD_60">Hudson s. 60.</ref>. Muita käytettyjä huijauskeinoja on muun muassa kullan maalaminenmaalaaminen maalilla, joka liukeni liuottimeen<ref name="HUD_60" />.

Noin vuonna 1450 kehitettiin painotekniikka, jonka asiostaansiosta 1450–1500 painettiin noin 40&nbsp;000 kirjaa, enemmän kuin tuhannen vuoden aikana yhteensä. 1500–luvulla julkaistiin muutamia kemiaa koskevia kirjoja, joissa käsiteltiin mm. tislaamista ja [[mineralogia]]a.<ref>Hudson s. 51–52</ref> 1600–luvulla kirjat olivat symbolisia ja sisälsivät paljon kuvia kemiallisista prosesseista, osa reaktioista oli piilotettu tarinan muotoon<ref name="HUD_56" />. Ensimmäinen todellinen kemian oppikirja oli [[Andreas Libavius|Andreas Libabiuksen]] ''Alchymia'', joka julkaistiin 1597<ref>Hudson s. 68</ref>.

1600–luvulla valtaa pitivät [[Iatrokemia|iatrokemistit]]. [[Johann Glauber]] kehitti parempia uuneja, mutta hänet tunnetaan parhaiten epäorgaanisten happojen ja suolojen valmistuksesta. Häntä pidetään myös teollisuuskemian edelläkävijänä, sillä hän valmisti suuria määriä [[Suolahappo|suola-]] ja [[typpihappo]]a myyden niitä. [[Natriumsulfaatti|Natriumsulfaatin]] dekahydraatti tunnetaan nimellä [[glaubersuola]], ja se oli 1600–luvulla merkittävä lääkeaine.<ref>Hudson s. 69</ref>

[[Pneumaattinen kemia]] tarkoittaa kaasujen tutkimusta. Suurin pneumaattisen kemian kehittäjä oli [[Stephen Hales]], joka kehitti laitteen, jolla pystyi keräämään kaasuja. Tällä laitteistolla Hales mittasi kaasujen määriä, mutta ei tutkinut niiden ominaisuuksia.<ref>Hudson s. 84–85</ref> [[Joseph Black]] todisti kaasun olevan erillinen [[entiteetti]]. Black kuumensi [[magnesiumkarbonaatti]]a, jolloin keräysastiaan tiivistyi vähän vettä, joten oli synnyttävä myös muuta ainetta, sitoutunutta ilmaa<ref>Hudson s. 87</ref>. [[Joseph Priestley]] huomasi, että sitoutunut ilma, [[hiilidioksidi]], ei pidä yllä palamista ja että sen pystyi sekoittamaan veteen, jolloin syntyi [[soodavesi|soodavettä]], [[hiilihappo]]a. Hän sai kerättyä useita [[typen oksidit|typen oksideja]] Halesin laitteistolla.<ref>Hudson s. 89–91</ref> [[Henry Cavendish]] valmisti ensimmäisen kerran vetyä 1776 ja nimesi sen ''metalleista syntyneeksi palavaksi ilmaksi''<ref>Hudson s. 92</ref>.

Priestley kuumensi [[Linssi (optiikka)|linssin]] avulla [[elohopeaoksidi]]a, jolloin se hajosi [[elohopea]]ksi ja [[happi|hapeksi]]. Silloisen teorian mukaan elohopea oli menettänyt flogistoninsa elohopeaoksidissa, eikä sen olisi pitänyt hajota. Hän nimesi syntyneen kaasun deflogistoituneeksi ilmaksi. Hän huomasi myös vesikasvien tuottavan samaa ainetta. [[Carl Wilhelm Scheele]] antoi [[kaliumsulfidi]]n reagoida ilman kanssa, jolloin syntyi ilmaa kevyempää ainetta, jonka hän nimesi pilaantuneeksi ilmaksi mutta joka myöhemmin sai nimen [[typpi]].<ref>Hudson s. 92–96</ref>

Vuonna 1772 Lavoisier aloitti palamisen tutkimisen. Lavoisier ja muutamat muut tiedeakatemian jäsenet osoittivat [[Timantti|timantin]] menettävän massaansa, jos sitä kuumennettiin [[Retortti|retortissa]], mutta ei menettänyt massaansa, jos astiassa ei ollut ilmaa. Lavoisier osoitti, että [[fosfori]]n ja [[Rikki|rikin]] palaminen vaati ilmaa ja että palamistuotteen massa oli suurempi kuin alkuperäisen näytteen. Toisaalta [[Louis-Bernard Guyton de Morveau]] oli osoittanut, että [[Pyrometallurgia|kalsinoinnissa]] metallien paino nousi, mikä selitettiin flogiston­teorian avulla. Lavoisier toisti de Morveaun kokeita ja pelkstipelkisti [[lyijyoksidi]]a [[Puuhiili|puuhiilen]] kanssa, jolloin hän keräsi suuren määrän kaasua. Lavoisier kehitti myöhemmin teorian, että palamisessa ja kalsinoinnissa ilmaa sitoutuu palavaan aineeseen ja aineen [[Pelkistys|pelkistyessä]] ilma vapautuu aineesta.<ref>Hudson s. 105–106</ref>

Lavoisier osoitti, että sinetöidyn retortin paino ei lisääntynyt, kun sen sisällä olevaa [[tina]]näytettä kuumennettiin ja sen annettiin jäähtyä. Kun sinetöinti poistettiin, ilma sitoutui näytteeseen, mutta sitä sitoutui vähemmän kuin jos retortissa olisi ollut tyhjiö. Näin Lavoisier osoitti, että vain osa ilmasta sitoutuu tinaan. Vuonna 1774 Lavoisier punnitsi tietyn määrän [[elohopea]]a retorttiin, joka yhdistettiin elohopea-altaaseen. ReportinRetortin elohopeaa kuumennettiin lähes kiehumispisteessään 12 päivän ajan, eikä elohopea­kalkin määrä ei kasvanut tämän jälkeen. Laitteisto jäähdytettiin, jolloin huomattiin, että laitteiston ilman määrä oli vähentynyt viiteen kuudesosaan. Kun elohopean kalkkia kuumennettiin, syntyi saman verran ilmaa kuin edellisessä kokeessa oli menetetty. Myöhemmin hän osoitti, että sama ilmiö tapahtui [[fosfori]]n, [[rikki|rikin]] ja [[hiili|hiilen]] palamisreaktiossa. Levoisier nimesi tämän aineen ''principe oxygine''ksi, myöhemmin ''oxigène'' ({{k-el|hapon muodostaja}}, suomeksi [[happi]]), koska palamistuotteiden vesiliuokset olivat [[happamuus|happamia]]. Lavoisier korvasi tällä aineella flogistonin.<ref>Hudson s. 107–110</ref>

1787 Lavoisier ja muut tiedeyhteisön jäsenet julkaisivat ''Méthode de Nomenclature Chimique''n, joka uudisti kemian nimistöä: esimerkiksi metallien kalkeista tuli [[oksidi|oksideja]], vihtriiliöljystä rikkihappoa, rikkihapon ja [[Rikkihapoke|rikkihapokkeen]] suoloista [[Sulfaatti|sulfaatteja]] ja [[Sulfiitti|sulfiitteja]]. 1789 Lavoisier kirjoitti kirjan ''[[Traité Élémentaire de Chimie]]'' ({{k-en|Elements of Chemistry}}), jonka merkitystä kemialle on verrattu [[Isaac Newton]]in [[Philosophiae Naturalis Principia Mathematica|Principian]] merkitykseen [[mekaniikka|mekaniikalle]]<ref>Hudson s. 114</ref>. Traitéssa kerrottiin kaasuista, palamisesta, hapoista, suoloista ja instrumenttien käytöstä. Lavoisier otti käyttöön [[alkuaine]]en käsitteen: aineita, joita ei ole jaettu pienenmpiinpienempiin osiin, ovat alkuaineita. Myöhemmin osa Lavoisierin esittämistä väittämistä kumottiin, kuten että hapon on sisällettävä happea. Traitéssa Lavoisier esitti ensimmäisen kerran [[Aineen häviämättömyyden laki|aineen häviämättömyyden lain]], aineita ei voitu hävittää eikä luoda. Lavoisier teloitettiin 1794.<ref>Hudson s. 112–117</ref>

{{kesken|Pari viimestäviimeistä vuosisataa puuttuu}}