Ero sivun ”Kolonialismi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Fipen (keskustelu | muokkaukset)
p kh
kirjoitusvirhe
Rivi 76:
Infrastruktuurin kehittämisen lisäksi monet siirtomaahallinnot kehittivät etenkin 1900-luvulla siirtomaiden asukkaiden koulutusta ja terveydenhuoltoa sekä loivat esimerkiksi vakuutusjärjestelmän, eläkejärjestelmän sekä perhe- ja äitiystukia.<ref>Osterhammel 2005, s. 61</ref> Eurooppalaiset veivät maailmalle myös eurooppalaisen valtiokäsityksen. Afrikkaan eurooppalaiset myös vetivät valtionrajat, joskin mielivaltaisesti, mikä on aiheuttanut myöhemmin ongelmia.<ref>Osterhammel 2005, s. 67–68.</ref>
 
Kolonialismin taloudelliset vaikutukset olivat erittäin moninaiset, ja aiheesta väitellään edelleen tiiviisti. Yhden näkökulman mukaan esikolonialistiset yhteiskunnat olivat kehittymässä itsenäisesti ennen kolonialismia, ja olisivat jatkaneetkin kehitystään, ellei kolonialismi olisi tuhonnut kehityksen edellytyksiä. Siirtomaista tehtiin alihinnoiteltujen raaka-aineiden tuottajia eurooppalaisille markkinoille, tai halvan työvoiman tuottajia. Tuotot ja verotulot eivät menneet siirtomaiden kehittämiseen vaan siirtomaaisännille, ja siirtomaiden koulutuksen ja infrastruktuurinkin kehitys tapahtui vasta polittisenpoliittisen paineen alla siirtomaakauden loppuvaiheissa. Tästä seurasi siirtomaavallasta itsenäistyneiden maiden alikehittyneisyys, riippuvaisuus ja köyhyys, mikä on johtanut niiden joutumiseen monikansallisten yhtiöiden ja rahoituslaitosten vaikutuksen alle. Vastakkaisen näkökulman mukaan kolonialismi oli edistyksellistä, sillä se levitti eurooppalaista teknologiaa, kulttuuria ja insituutioitainstituutioita, joiden avulla Eurooppa itsekin aikoinaan kehittyi ja teollistui. Sen seurauksena lähes kaikki siirtomaat kehittyivät nopeammin kuin ne olisivat kehittyneet itsenäisinä. Siirtomaavallan vaihtoehtona ei olisi ollut itsenäinen kehitys vaan anarkia tai taantuminen. Kolonialismin kautta siirtomaat saivat tuotteilleen suuremmat markkinat kuin ilman sitä. Myös siirtomaahallintojen on esitetty olleen tehokkaampia ja rehellisempiä kuin niitä edeltäneet hallinnot, ja itsenäistyneiden siirtomaiden ongelmat on nähty postkolonialististen hallitsijoiden ja eliittien syynä.<ref>Howe 2002, s. 76–80.</ref>
 
Portlandin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Bruce Gilleyn todistelun mukaan kolonialismi oli useimmille alueille hyödyllistä ja pitkälti alkuperäisväestön hyväksymää. Se tarjosi hyvinvointia ja paremman hallinnon. Esimerkkejä tästä ovat Kongon itsenäisyysjohtaja [[Patrice Lumumba]]n ja nigerialaiskirjailija [[Chinua Achebe]]n puheenvuorot siirtomaahallinnosta. Sen sijaan kolonialismin vastainen aate ja taistelu ovat aiheuttaneet kurjuutta ja estävät vieläkin kehitystä. Singapore, Belize ja Botswana ovat rakentaneet maansa siirtomaavallan pohjalta ja menestyneet. Siksi Gilleyn mielestä hauraiden maiden pitäisi ottaa oppia siirtomaahallinnosta.<ref name=hstiede>{{verkkoviite|osoite=https://www.hs.fi/tiede/art-2000005583206.html|nimeke=Kolonialismin parempi puoli on tulenarka aihe: siirtomaa­järjestelmää puolustanut tieteellinen artikkeli poistettiin väkivallan pelossa|ajankohta=27.2.2018|julkaisu=Helsingin Sanomat}}</ref>
Rivi 85:
Siirtomaavallat kokivat vastustusta paikallisten väestöjen taholta lähes kaikkialla. Siirtomaavaltojen vahvemmat ja paremmin järjestäytyneet asevoimat pystyivät kuitenkin yleensä tukahduttamaan kapinat. Siirtomaahallinto värväsi suuren osan sotilaistaan paikallisesta väestöstä, eivätkä siirtomaiden alkuperäiskansat onnistuneet yhdistymään siirtomaavaltoja vastaan. Aseellisten kapinoiden ohella paikalliset asukkaat saattoivat vastustaa siirtomaahallintoa esimerkiksi lakkoilemalla ja välttelemällä veroja.<ref>Howe 2002, s. 94–98.</ref>
 
Kolonialismin voimakas vastustaminen, vaatimus siirtomaista luopumisesta ja yleismaailmallisen kansallisen itsemääräämisoikeuden kannatus oli harvinaista Euroopassa ennen 1920-lukua. Edes useimmat varhaiset [[Sosialismi|sosialistit]] tai [[Marxilaisuus|marxistit]] eivät olleet tiukkoja antikolonialisteja. Ensimmäisiä kolonialismin arvostelijoita olivat uskonnolliset hahmot kuten 1500-luvulla elänyt espanjalainen piispa [[Bartolomé de las Casas]], jota on kutsuttu ensimmäiseksi eurooppalaiseksi antikolonialistiksi. Kristilliset lähetystyöntekijät hänen jälkeensäkin arvostelivat usein imperialistiseen politiikaanpolitiikkaan kuulunutta hyväksikäyttöä, orjuutusta ja rasismia.<ref>Howe 2002, s. 88–90.</ref>
 
Kolonialismin ja imperialismin takana ovat aatteellisesti valtiojohtoiset [[merkantilismi]] ja [[uusmerkantilismi]], joita vastaan [[taloudellinen liberalismi]] on noussut.<ref name=dk/> [[Klassinen liberalismi|Klassiset ja myöhemmät liberaalit]] kuten [[Adam Smith]], [[Frédéric Bastiat]], [[Richard Cobden]], John Bright, Henry Richard, [[Herbert Spencer]], H. R. Fox Bourne, Edward Morel, Josephine Butler, W. J. Fox ja [[William Ewart Gladstone|William Gladstone]] vastustivatkin kolonialismia. Lisäksi [[Amerikan vallankumous]] oli ensimmäinen siirtomaavallan vastainen kapina, joka inspiroi muita.<ref name=dk>[http://lsb.scu.edu/~dklein/papers/PdfPapers/Liberalanti-imperialism.pdf Liberal Anti-Imperialism], professor Daniel Klein, 1.7.2004</ref>