Ero sivun ”Neilikkavallankumous” versioiden välillä
[katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kirjoitusvirhe |
|||
Rivi 24:
Vallankumouksen jälkeen Portugali vetäytyi siirtomaistaan. [[Angola]], [[Mosambik]], [[Guinea-Bissau]], [[Kap Verde]], [[Itä-Timor]] ja [[São Tomé ja Príncipe]] itsenäistyivät vuosina 1974–1975. Tuhansia poliittisia vankeja vapautettiin, ja päätettiin [[maareformi]]n toteuttamisesta (15.4.1975)<ref name="oe">{{kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri Ensyklopedia, 7. osa (Optiikka-Revontulet) | Sivu = 5334 art. Portugali| Julkaisija = Otava | Vuosi = 1979 | Tunniste = 951-1-05468-6}}</ref>, jonka tarkoituksena oli uudistaa Etelä-Portugalin lähes feodaalinen maanomistus. Viikko vallankumouksen jälkeen maassa vietettiin ensimmäisen kerran laillisesti toukokuun 1. päivää eli työn päivää, suomalaisittain [[vappu]]a. Sitä oli Lissabonissa juhlimassa miljoona ihmistä. Vasemmistoradikaalit kokoontuivat Lissaboniin kaikkialta Euroopasta.
Vallan menettänyt kenraali Spínola yritti [[28. syyskuuta]] [[1974]] palata valtaan vallankaappauksen avulla, koska hän piti hallituksen politiikkaa liian vasemmistolaisena. Yritys epäonnistui, mutta sen jälkeen hallitus vaihdettiin. Spínola teki uuden yrityksen maaliskuussa 1975, taaskin turhaan. Maan uusi, radikaali [[perustuslaki]] säädettiin 25.4.1976, vallankumouksen toisena vuosipäivänä. Jyrkän vasemmistolaiset uudistuspyrkimykset jatkuivat 1970-luvun lopulle saakka. Esimerkiksi vuoden 1975 maareformi aiheutti sekaannuksia maanomistukseen.
Portugalin neilikkavallankumouksen katsotaan kuuluvan "demokratisoitumisen kolmanteen aaltoon". Maan politiikka on sittemmin ollut linjaltaan liberaalidemokraattista. Maata ovat vuorotellen johtaneet keskustavasemmistolainen sosialistipuolue ja keskustaoikeistolainen sosiaalidemokraattinen puolue. Puolueiden sosialistiset nimet juontuvat neilikkavallankumouksen ajoilta.
|