Ero sivun ”Lauri Sipilä” versioiden välillä

464 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
Lisätty Sipilän kuvataiteilijan osuus, tiedot saatu samasta lähteestä kuin muukin materiaali
(Lisätty Sipilän kuvataiteilijan osuus, tiedot saatu samasta lähteestä kuin muukin materiaali)
 
Lauri Sipilä perusti oman arkkitehtitoimiston 1937. Hän avioitui Helmi Havosen kanssa 1945. Työurallaan hän toimi myös rakennustarkastajana useissa Turun seudun kunnissa. Hän teki myös pitkän uran opettajana Turun teknillisessä oppilaitoksessa, jääden eläkkeelle talonrakennusopin yliopettajan virasta vuonna 1970. Samoin hän oli useissa luottamustehtävissä vuoteen 1965 asti.
 
Lauri Sipilä oli myös kuvataiteilija, joka ammensi vaikutteita 1900-luvun alun uusista eurooppalaisista suuntauksista. Hän ei kuitenkaan elinaikanaan osallistunut näyttelyihin tai järjestänyt omia näyttelyitä. Läpileikkaus hänen teoksistaan oli esillä Mynämäen kulttuuritalo Vanhassa yhteiskoulussa ja Mynämäen kirjastossa sekä Raision museo [[Harkko|Harkossa]] osana [[Suomi 100]] -ohjelma
 
==Töitä==
* As Osuuskunta Tiilentekijänkatu 4 asunto- ja tehdasrakennus (1943−45)
* Keskusautohalli ja -kauppa Oy:n liike- ja tehdasrakennus (Turku 1945−48)
* Paimion parantolan henkilökunnan asuinrakennus (1948)
* Pohjoismaiden Yhdyspankin talo (Pansio 1949),
* Osuuskassan talo (Turku 1953)
* Raision kunnantalo (1954)
* Laitilan yhteiskoulu (1958)
* Oripään seudun yhteiskoulun lisärakennus (1962)
* Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lisärakennus (1964−65).
 
Hän suunnitteli myös Naantalin kuparivuorella sijaitsevan Laivaston sankarivainajien muistoristin, joka paljastettiin 13. syyskuuta 1951.<ref>''Karjalainen'' 14.9.1951</ref>