Ero sivun ”Emil Gilels” versioiden välillä

140 merkkiä poistettu ,  4 kuukautta sitten
Kumottu muokkaus 18837350, pseudolähde spämminä pois
(Lähteet)
(Kumottu muokkaus 18837350, pseudolähde spämminä pois)
Merkkaus: Kumottu
 
[[Kuva:RIAN archive 676852 Pianists Emil Gilels and Yakov Flier in Pravda newspaper.jpg|thumb|Pianistit Emil Gilels ja [[Jakov Flijer]] sanomalehti ''[[Pravda]]n'' uutiskuvassa heidän voitettuaan [[Bryssel]]issä [[Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailu|Kuningatar Elisabetin kansainvälisen pianokilpailun]] 1. ja 3. sijan vuonna 1938]]
'''Emil Grigorjevitš Gilels''' ({{k-ru|Эмиль Григорьевич Гилельс}}; [[19. lokakuuta]] [[1916]] [[Odessa]] – [[14. lokakuuta]] [[1985]] [[Moskova]]) oli [[neuvostoliitto]]lainen pianisti. Gilels tunnettiin mietteliäistä tulkinnoistaan, ja hän oli [[1900-luku|1900-luvun]] juhlituimpia neuvostopianisteja<ref>[[Jean-Pierre Thiollet]], ''88 notes pour piano solo'', "Solo nec plus ultra", Neva Editions, 2015, p.50. ISBN 978 2 3505 5192 0.</ref>.
 
Kuusivuotiaana piano-opinnot [[Jakov Tkatš]]in alaisuudessa aloittanut Gilels piti ensimmäisen julkisen konserttinsa 13-vuotiaana.{{lähde}} Vuosina [[1935]]–[[1938]] hän opiskeli [[Moskovan konservatorio]]ssa [[Heinrich Neuhaus]]in oppilaana. Neuhaus vertasi mestarioppilaansa soiton metallista sointia [[Enrico Caruso]]n, [[Beniamino Gigli]]n ja [[Fjodor Šaljapin]]in kaltaisten laulajien ääniin. Gilelsin läpimurtovuosi oli 1938, jolloin hän voitti ensimmäisen palkinnon Ysaÿe-pianokilpailussa [[Bryssel]]issä. Samana vuonna hänet nimitettiin pianonsoiton opettajaksi [[Moskovan konservatorio]]on. Sodan jälkeen hänestä tuli neuvostovaltion "vientituote", jota ihailtiin kaikkialla maailmassa. Gilels tunnettiin mm. [[Sergei Rahmaninov]]in, [[Ludwig van Beethoven]]in, [[Robert Schumann]]in ja [[Edvard Grieg]]in pianokappaleiden tulkitsijana, mutta kokonaisuudessaan hänen ohjelmistonsa ulottui [[barokki|barokista]] uuteen klassiseen pianomusiikkiin. <ref>Virtamo, Keijo (toim.): ''Otavan musiikkitieto'' (2. painos), s. 115. Helsinki: Otava, 1997.</ref>
16 320

muokkausta