Ero sivun ”Baijerin perimyssota” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13:
 
Rauhansopimuksessa Itävalta sai itselleen vain pienen [[Innviertel]]in alueen. Kumpikin osapuoli menetti sodassa 10 000 miestä, lähinnä nälkään ja sairauksiin. Sotaan osallistuneet kertoivat myöhemmin, että heidän aikansa meni lähinnä ruoan etsimiseen. Kansan parissa sota sai nimen "perunasota".
== Seuraukset ==
Baijerin perimyssotaa on pidetty viimeisenä vanhan tyylin eurooppalaisena konfliktina, missä armeijat taistelevat toisiaan vastaan ja diplomaatit vehkeleivät kulissien takana yrittäen ratkoa kuninkaallisten aiheuttamia ongelmia. Samaan aikaan ovat kuriirit kiirehtineet pääkaupungista toiseen vieden uusia ohjeita neuvotteluihin. Vaikka sota oli melko lyhyt se maksoi paljon sekä rahassa että ihmishengissä. Itävaltalaisten ja saksalaisten historioitsijoiden mukaan kyseessä on melkeimpä parodia 1700-luvun sodista.
== Viitteet ==
{{viitteet}}