Ero sivun ”Spring Awakening” versioiden välillä

3 merkkiä lisätty ,  1 vuosi sitten
p
kh
p (kh)
Wendla ja Melchior viimeistelevät hämmennyksen täyteistä intiimiä hetkeään heinäladossa, pohtien ja keskustellen siitä, mitä juuri tapahtui ("The Guilty Ones" / "Tuomitut"). Kotoa pois heitetty Moritz vaeltaa kaupunkia iltahämärässä kantaen mukanaan pistoolia, kunnes hän törmää lapsuudenystäväänsä Ilseen. Ilse, jolla vihjataan olevan tunteita Moritzia kohtaan kertoo löytäneensä suojan läheisestä taiteilijoiden yhteisöstä. Moritz ja Ilse muistelevat lapsuuden aikoja. Ilse kehottaa Moritzia seuraamaan häntä kotiin, jotta he voisivat jakaa lisää lapsuuden muistoja, ja ehkä vielä jotakin merkityksellisempää. Moritz kuitenkin kieltäytyy ja Ilse koittaa kaikkensa muuttaakseen tämän mielen ("Don't Do Sadness/Blue Wind" / "Ei Jaksa Surra/Tumma Tuuli"). Vakuuttaen Ilselle, että tämä todella toivoisi että voisi tulla hänen mukaansa, Moritz kieltäytyy ja Ilse lähtee – suunniltaan ja allapäin. Tajutessaan, että Ilse on ainoa mahdollisuus paeta hänen itselleen asettamaansa kohtaloa, Moritz muuttaa nopeasti mielensä ja huutaa hänen peräänsä, mutta liian myöhään – Ilse on kadonnut iltahämärään. Yksin, uskoen ettei hänellä ole enää paikkaa mihin mennä, Moritz ampuu itsensä.
 
Moritzin hautajaisissa jokainen lapsi pudottaa kukan hautaan. Melchior suree ystävänsä kuolemaa ja pohtii siihen johtavia tekijöitä, mukaan lukien tapaa jolla Moritzin vanhemmat kohtelivat lastaan ("Left Behind / "Hän Meni Jo"). Koulussa opettaja ja rehtori kokevat tarpeelliseksi siirtää huomiota pois Moritzista, tietäen että hänen kuolemansa aiheutui suoraan heidän tekemisistään. Opettaja ja rehtori käyvät läpi Moritzin omaisuuden, ja löytävät tavaroiden joukosta Melchiorin kirjoittaman seksuaalisen esseen. He tarttuvat tilaisuuteen, syyttäen Moritzin kuolemasta Melchioria. Melchior tietää ettei ole tehnyt mitään väärää, muttei voi mitenkään taistella auktoriteettia vastaan. Seurauksena Melchior erotetaan koulusta. ("Totally Fucked" / "Vittuilkaa Vaan"). Toisaalla sinä iltana, Hänschen tapaa ujon ja herkän luokkatoverinsa Ernstin. Ernst kertoo Hänschenille haaveilevansa pastorin ammatista koulun jälkeen, ja Hänschen jakaa Ernstille pagmaattisenpragmaattisen elämänkatsomuksensa. Hänschen on hämmästynyt siitä, kuinka Ernst on pysynyt niin viattomana kaikkien ympärillä tapahtuvien kamalien asioiden keskellä. He suutelevat, ja Ernst tunnustaa rakastavansa Hänschenia ("The Word of Your Body (reprise)" / "Ennustus 3").
 
Wendla on sairastunut, ja hänen äitinsä vie hänet tapaamaan lääkäriä. Lääkäri antaa Wendlalle lääkkeitä, ja vakuuttaa molemmille tämän kärsivän vain [[Anemia|anemiasta]], ja kaiken kääntyvän parhain päin. Hän kuitenkin ottaa Wendlan äidin sivummalle keskustelemaan, ja kertoo hänelle Wendlan olevan raskaana. Kun äiti tuo asian esiin Wendlalle, on tämä täysin shokissa, eikä ymmärrä miten näin on voinut tapahtua. Wendla kuitenkin ymmärtää nopeasti äitinsä valehdelleen tälle siitä miten lapset saavat alkunsa ja syyttää äitiään hänen tietämättömyydestään. Äiti kuitenkin vastustaa Wendlan syytöksiä, ja vaatii saada tietää välittömästi kuka lapsen isä on. Wendla luovuttaa vastahakoisesti äidilleen intohimoisen kirjeen, jonka Melchior kirjoitti pian heidän suhteensa virallistamisen jälkeen. Wendla pohtii synkästi nykyistä tilaansa ja sen aiheuttamia olosuhteita, mutta nousee synkkyydestä ilolla ja toivolla, jota hän kokee tulevaa lastansa kohtaan ("Whispering" / "Kuiskaus, Wendlan laulu").
 
Melchiorin vanhemmat riitelevät pojansapoikansa kohtalosta. Melchiorin äidin mielestä Moritzille kirjoittama essee ei ole tarpeeksi riittävä syy lähettää poikaa koulukotiin. Kuitenkin kun Melchiorin isä saa tietää Wendlan raskaudesta, he päättävät lähettää Melchiorin pois, kertomatta hänelle Wendlan tilasta.
 
Melchior ja Wendla pitävät yhteyttä Ilsen toimittamien kirjeiden avulla sinä aikana, kun Melchior kärsii rangaistustaan koulukodissa. Melchior joutuu kuitenkin tappeluun muiden poikien kanssa, jotka saavat käsiinsä kirjeen jonka hän on juuri saanut Wendlalta. Pojat käyttävät kirjettä masturbaatiopelissään, ja yhden pojan lukiessa kirjettä, saa Melchior tietää Wendlan raskaudesta ja tämän seurauksena pakenee samantien koulukodista löytääkseen hänet. Samaan aikaan kauhistunutta ja tietämätöntä Wendlaa viedään takakujan abortistille, oman äitinsä johdosta.
 
=== '''Nuoret''' ===
'''Melchior Gabor:''' Itsepäinen, komea ja karsimaattinenkarismaattinen. Hän tietää paljon enemmän kuin muut kirjoista lukemansa tiedon avulla, ja pystyy näkemään korruption yhteiskunnassa. Hän olisi hyvin voinut nousta luokan priimukseksi, mutta sen sijaan ei hyväksy koulunsa ankaraa hallintoa ja kapinoi sitä vastaan.
 
'''Wendla Bergmann:''' Naiivi nuori tyttö, jolla on vähän tietoa aikuisten ongelmista. Tämän vuoksi hänen on vaikea ymmärtää asioita kuten seksuaalista vetoa, ystävänsä Marthan kaltoinkohtelua ja raskautta. Hän oppii asiat usein kokemuksen kautta. Wendla on poikien lapsuudenystävä, Thean paras ystävä ja hänellä on intiimi suhde Melchiorin kanssa.
'''Moritz Stiefel:''' Kiivas ja hermostunut, Melchiorin paras ystävä. Hän kokee valtavaa suorittamisen painetta perheeltään ja ystäviltään, ja hänellä on usein vaikeuksia koulussa.
 
'''Ilse Neumann:''' Toisten nuorten lapsuudenystävä, joka pakeni väkivaltaisesta kodista ja muutti asumaan taiteilijoiden yhteisöön. Hän on toisiin nuoriin verrattuna vähemmän kytköksissä näytelmän pääjuoneen, sillä hän ei osallistu moneenkaan ryhmänumeroon. Ilseä käytetään ikäänkuinikään symboolisestikuin symbolisesti monissa kohtauksissa: Marthalle hän on varoitus siitä mitä voisi tapahtua jos hän kertoisi muille tilanteestaan, Moritzille hän on toivo ja viimeinen mahdollisuus.
 
'''Hänschen Rilow:''' Melchiorin huumorintajuinen, älykäs ja narsistinen luokkatoveri. Ernstin rakkauden kohde.
'''Greta Brandenburg:''' Tyttö joka on kihloissa metsätarkastajan kanssa. Hänellä ei ole repliikkejä, mutta muut tytöt keskustelevat hänen tulevista häistään ja niiden kunnollisuudesta. Gretan ainoa fyysinen ilmentyminen on vuoden 2015 Broadway-uusintaesityksessä (revival).
 
'''Bobby Malor:''' Koulupoika, jota Hänschen ihailee koulun suihkutiloissa. Hänen ainoa fyysinen ilmentymisensä on ollut Def West -teatterin produktiossa.
 
'''Melitta:''' Koulutyttö ja yksi Wendlan ystävistä. Thean kaksoissisko. Esiintyy ainoastaan 2015 Broadway-uusintaesityksessä (revival).
8 905

muokkausta