Ero sivun ”Oppikoulu” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lähdepyyntö, kh, toimimatt lähteen korj |
p korjattu toimimaton linkki |
||
Rivi 6:
Oppikouluista säädettiin vuonna 1872 annetussa asetuksessa, ''Koulujärjestyksessä'', joka oli useaan kertaan muutettuna voimassa [[peruskoulu]]un siirtymiseen, lukioiden kohdalla eräiltä osin vuoteen 1983, saakka. Oppikoulujärjestelmä oli lähtökohtaisesti valtiollinen. Valtio perusti 1800-luvun lopulla kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin koulut, jotka olivat yleensä pelkästään poikia kouluttavia '''lyseoita''' tai '''tyttölyseoita'''. Samaan aikaan pienemmissä kaupungeissa perustettiin yleensä yksityisiä oppikouluja, jotka kouluttivat sekä poikia että tyttöjä. Näitä oppilaitoksia kutsuttiin yleensä [[yhteiskoulu]]iksi. 1920-luvulla monet näistä kouluista siirtyi valtion huostaan ja ne muutettiin lyseoiksi{{lähde| 1.3.2020}}, mutta samaan aikaan uusia yksityisoppikouluja perustettiin kiihtyvällä tahdilla lisää. Yleensä yksityiset oppikoulut toimivat [[säätiö]]- tai [[yhdistys]]muotoisina, joskus myös [[osakeyhtiö]]muodossa.<ref>[https://web.archive.org/web/20111106224133/http://www.elisanet.fi/heikki.kahila/EEYK5859.htm Etelä-Espoon yhteiskoulu. Lukuvuosi 1958–1959]. Web Archive. Viitattu 1.3.2020.</ref>
Oppikouluun meneminen ei riippunut pelkästään oppilaan älynlahjoista. Erityisesti maaseudulla ja pikkukaupungeissa oppikoulu oli yksityinen ja sen maksut olivat yleiseen palkkatasoon nähden korkeat, joten vähävaraisilla perheillä ei ollut varaa laittaa lastaan sinne. Usein myös työläisperheissä haluttiin lapset mahdollisimman nopeasti työhön, mikä onnistui parhaiten käymällä pelkkä kansakoulu ja kenties sen jälkeen [[ammattikoulu]]. Valtion oppikouluissa lukukausimaksut olivat edullisemmat, mutta verrattuna ilmaiseen kansakouluun lapsen laittaminen oppikouluun merkitsi taloudellista uhrausta. Koulukirjat oli joka tapauksessa ostettava itse eikä ilmaista kouluruokailuakaan ollut. Maaseudun oppikouluverkko oli harva, mikä merkitsi suurempia matka- tai asumiskustannuksia. Valtionavun ehtona niin valtion kuin yksityisissäkin oppikouluissa oli kuitenkin vapaaoppilas- ja puolivapaaoppilaspaikkoja, joita myönnettiin vähävaraisten perheiden hyvin koulussa menestyneille lapsille. Tällä järjestelyllä pyrittiin turvaamaan, että myös vähävaraisten perheiden lapsilla olisi mahdollisuus päästä opiskelemaan oppikouluihin.<ref name="koskestavoimaa">[http://www.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/oppikoulu.
Kuntien rooli oppikoulujärjestelmässä oli vähäinen. Valtiolliset oppikoulut olivat suoraan läänin kouluhallinnon alaisia (lukuun ottamatta suoraan kouluhallituksen alaisia [[normaalikoulu]]ja), kun taas yksityiskoulut toimivat omien johtokuntiensa alaisina. Suurimman osan rahoituksestaan kaikki oppikoulut saivat valtionavustuksina, ja kouluhallinto tarkasti säännöllisesti niiden opetuksen tasoa. Vasta 1940-luvulta alkaen kunnat alkoivat itse perustaa keskikouluja maan syrjäseuduille. Hiljalleen näitä seurasivat myös kunnalliset yhteislukiot.<ref>[http://web.archive.org/web/20070927205005/http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/pihkala2.htm Pihkala, E. Kielikylvystä rinnakkaiskouluun?] Web Archive. Viitattu 4.3.2015. (Artikkeli on kielipoliittisesti varsin asenteellinen, mutta sen historiallinen katsaus on silti paikkansapitävä.)</ref>
Rivi 16:
==Opetussuunnitelma ja opettajat==
Oppikoulun [[opetussuunnitelma]]t olivat luonteeltaan pitkäikäisiä. Niitä uudistettiin vain muutamien vuosikymmenten välein ja samat perusoppikirjat kuluivat jopa useiden sukupolvien käsissä. Oppikouluja leimasi 1900-luvun alusta jako [[reaalikoulu]]ihin ja klassillisiin lyseoihin. Reaalilyseoissa luettiin "uusia" eli maailmankieliä sekä luonnontieteitä, kun taas klassillisissa lyseoissa keskeisiä [[oppiaine]]ita olivat klassiset kielet ([[latina]] ja klassinen [[kreikan kieli|kreikka]]). Molemmissa koulutyypeissä opetettiin lisäksi [[matematiikka]]a, joka oli luonteeltaan varsin teoreettista. Kielten opetuksessa kirjallinen kielitaito oli pääosassa. Opetus tähtäsi lähinnä virkamiesten kouluttamiseen.<ref
Oppikoulun opettajat olivat kansakoulunopettajiin verrattuina korkeasti koulutettuja. Heillä oli pääsääntöisesti joko ylempi tai joissain tapauksissa alempi [[korkeakoulututkinto]]. Virkarakenne sisälsi nuoremman ja vanhemman [[lehtori]]n virkoja, joihin päästiin muutaman vuoden ylimääräisenä opettajana toimimisen jälkeen. Naisille opettajan työ oli yksi harvoista akateemisista uramahdollisuuksista. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppikoulun opettajat muuttuivat joko lukioiden tai yläasteiden lehtoreiksi.
| |||