Ero sivun ”Fenomenologia” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
Kirjoitusvirheitä, ym. |
||
Rivi 7:
1900-luvun alussa termiä alkoi käyttää hegeliläisestä poikkeavassa merkityksessä [[Edmund Husserl]] omasta filosofisesta lähestymistavastaan. Husserlille fenomenologia oli filosofinen lähestymistapa, joka ottaa lähtökohdakseen intuitiiviset ilmiökokemukset eli fenomenologisessa reflektiossa meille ilmenevät asiat, ja pyrkii uuttamaan niistä kokemuksen olennaiset piirteet ja kokemiemme asioiden olemuksen. Tätä on kutsuttu ''transsendentaaliseksi fenomenologiaksi''. Husserlin näkemys on yhteensopiva [[Brentanon koulukunta|Brentanon koulukunnan]] näkemysten kanssa, ja sitä kehittivät edelleen sellaiset filosofit kuin [[Maurice Merleau-Ponty]], [[Max Scheler]], [[Hannah Arendt]], [[Dietrich von Hildebrand]] ja [[Emmanuel Lévinas]].{{Lähde|||vuosi=}} Husserlin oppilaalle [[Martin Heidegger|Martin Heideggerille]] fenomenologinen näkemys olioiden maailmasta tulee ohittaa ymmärtämällä oleminen kaiken olemassa olevan taustalla, eli se toimii johdantona [[ontologia]]an ([[fundamentaaliontologia]]). Tätä on kutsuttu ''eksistentialistiseksi fenomenologiaksi''.{{Lähde|||vuosi=}} Husserlista ja Heideggerista ponnistavaa suuntausta kutsutaan usein ''mannermaiseksi fenomenologiaksi'' tai yksinkertaisesti fenomenologiaksi.
Husserlin ja Heideggerin fenomenologinen kiista vaikutti eksistentialistisen fenomenologian ja [[eksistentialismi]]n kehitykseen Ranskassa, mikä ilmenee erityisesti [[Jean-Paul Sartre|Jean-Paul Sartren]] ja [[Simone de Beauvoir]]in teoksissa, [[Münchenin fenomenologia]]ssa ([[Johannes Daubert]], [[Adolf Reinach]], [[Alexander Pfänder]] Saksassa ja [[Alfred Schütz]] Itävallassa), sekä [[Paul Ricoeur]]illä. Husserl ja Heidegger ovat vaikuttaneet merkittävästi myös [[Jacques Derrida]]n ja [[Bernard Stiegler]]in ajatteluun.
Fenomenologia nähdään usein yhtenä “[[Mannermainen filosofia|mannermaisen filosofian]]” suuntauksena, mutta todellisuudessa Husserl ei ollut ainoa modernin fenomenologian luoja. Yhdysvaltalainen [[Charles S. Peirce|Charles Sanders Peirce]] alkoi käyttää “fenomenologia” (myöh. myös ''faneroskopia'' [''phaneroscopy'']) sanaa Husserlista riippumatta ja itse asiassa tätä ennen filosofian perustavimmaksi katsomastaan osa-alueesta. Peirceläinen fenomenologian myös metodi muistuttaa suurelta osin Husserlin metodia perustuen vastaavalla reduktion ajatukselle. Fenomenologian tarkoitus oli Peircelle oikeuttaa perustavat kaikkea kokemusta ehdollistavat [[Kategoria (filosofia)|kategoriat]], joiden varaan kaikki filosofia — [[estetiikka]], [[etiikka]], [[logiikka]] ja [[metafysiikka]] – joutuisivat nojautumaan.
Rivi 110:
[[Erik Ahlman]] (1892-1952) esitteli fenomenologista menetelmää ensimmäisenä Suomessa. Ahlmanin fenomenologia ei lähtenyt liikkeelle Edmund Husserlin ajattelusta kuten fenomenologia yleensä. Ahlmanin käsitys fenomenologiasta tulee lähelle [[Max Scheler]]in fenomenologiaa. Ahlman pyrki luomaan fenomenologiasta kokonaisen maailmankatsomuksen.
[[Sven Krohn]] jatkoi myöhemmin Ahlmanin työtä fenomenologian eteen. Ahlman rohkaisi Krohnia arvostelemaan väitöskirjassaan analyyttista filosofiaa ja erityisesti loogisia empiristejä, muun muassa verifikaatioperiaatetta ja totuuden koherenssikäsitystä{{Lähde|||vuosi=}}. Krohn sai väitöskirjastaan voimakasta kritiikkiä [[Wienin piiri]]in yhteydessä olleelta [[Eino Kaila]]lta ja hänen oppilailtaan{{Lähde|||vuosi=}}.
=== Turun fenomenologinen liike ===
| |||