Ero sivun ”Laukon torpparihäädöt 1907” versioiden välillä

[[1900-luku|1900-luvun]] alussa Laukon ja Tottijärven kartanot omisti vapaaherra, paroni [[Herman Standertskjöld-Nordenstam]], joka oli perinyt tilan isältään [[Carl August Standertskjöld (s. 1814)|Carl August Standertskjöld]]iltä [[1885]]. Laukon ja Tottijärven kartanoihin kuului noin 150 torppaa, joista suurin osa sijaitsi Tottijärven puolella. Torppien viljelypinta-alat vaihtelivat 1–35 hehtaarin väliltä. Keskimäärin yhdessä torpassa oli viljeltyä maata 8,5 hehtaaria. Isoimmat torpat saattoivat pitää [[renki]]ä, jonka tehtävänä oli torpalle määrättyjen päivätöiden tekeminen kartanossa.

Paroni Herman Standertskiöld-Nordenstamin autoritäärinen ja etäinen persoona vaikutti myös hänen suhteisiinsa alustalaisiinsa. Torppareilla ja muilla alustalaisilla piti esimerkiksi aina olla lakki kädessä heidän kulkiessaan kartanon verannan ohi riippumatta siitä, oliko paikalla isäntäväkeä vai ei. Paroni ei myöskään puhunut suomea, joten kaikki keskustelut hänen ja alusväen välillä tapahtuivat tulkin välityksellä. Vuonna [[1907]] [[suomalainen puolue|suomalaisen puolueen]] edustaja, [[Oswald Kairamo|senaattori Kairamo]], luonnehti Laukon omistajaa seuraavasti: "Itsepäinen, mahtipontinen, vieraskielinen, epäkansallinen, turhanpäiväisesti ylvästelevä ja ylimielinen aatelisherra, joka ei ole, eikä tahdo, eikä voikaan olla minkäänlaisessa persoonallisessa suhteessa alustalaistensa kanssa, sanalla sanoen senmallinen paroni, joita niin viljalti tunnetaan Itämerenmaakunnista ja jotka siellä ovat tulleet surullisen kuuluisiksi." Myös Laukon [[pehtoori]]in ''August Vilhelm Vikströmiin'' oltiin tyytymättömiä, häntä kuvattiin pikkumaiseksi ja ärhenteleväksi.

[[Vuoden 1905 suurlakko|Vuoden 1905 suurlakon]] jälkeinen poliittinen kuohunta saavutti myös Laukon torpparialueet. Tammikuussa [[1906]] pidettiin [[Siuro]]ssa torpparikokous, johon osallistui myös Laukon torppareita. Tämän seurauksena keväällä 1906 perustettiin Tottijärvellä sekä torppareiden että palvelijoiden ammattiosastot. Huhtikuussa [[Tampere]]ella järjestetyn [[Ensimmäinen yleinen torpparikokous|yleisen torpparikokouksen]] jälkeen, johon Laukon torppareiden edustajina ottivat osaa [[Nestori Telkkä]] ja [[Kaarle Yli-Lammi]], Tottijärvelle saapui entinen koneenkäyttäjä, Pirkkalasta kotoisin ollut ''Ville Leskinen,'' johtamaan toimintaa yhdessä palvelijain ammattiosaston esimieheksi valitun torppari Nestori Telkän kanssa.

Oikeuden päätöksen saatua lainvoiman ei paroni kuitenkaan heti kiirehtinyt häätöjen toimeenpanoa odottaen lakkolaisten taipuvan. 35 torpparia palasikin tässä vaiheessa työhön. Syksyllä [[1906]] jätettiin ensimmäiset häätötuomiot viranomaisille toimeenpantaviksi, ja ensimmäiset väkivaltaiset häädöt tapahtuivat ''Yli-Lammin'' ja ''Stenvikin'' torpissa marraskuussa [[1906]].

Ensimmäiset joukkohäädöt tehtiin [[14. tammikuuta|14.]]–[[19–19. tammikuuta]] [[1907]] joulun pyhien ja vuoden vaihteen aiheuttaman viivästyksen jälkeen. Näinä päivinä häädettiin 19 torpparia. Kruununvoudin ja paikallisten poliisien apuna häädöissä oli Hämeenlinnasta lähetetty poliisikomennuskunta ja Helsingistä tullut ratsupoliisiosasto. Erityisesti jälkimmäisten toiminta aiheutti yleistä pahennusta. Häätöjen yhteydessä talojen uunit ja ikkunat rikottiin, jotta häädetyt eivät olisi voineet palata niihin asumaan. Lähestyvien vuoden [[Eduskuntavaalit 1907|1907 eduskuntavaalien]] vuoksi häätöjä oli seuraamassa myös lehtien toimittajia ja ne saivat paljon julkisuutta tiedotusvälineissä.

Huhti- ja toukokuussa [[1907]] häädettiin 71 torpparia, 5 [[lampuoti]]a ja 2 [[mäkitupalainen|mäkitupalaista]]. Mukana olivat myös ne torpat, joissa häätö oli tehty ensimmäisen kerran jo tammikuussa. Häätöjen seurauksena kaikkiaan noin 500 ihmistä menetti asuntonsa. Paroni antoi ''Yli-Pihnalan'' ja ''Peränojan'' torpat vanhuksien ja kaikkein avuttomimpien tilapäisiksi asuinpaikoiksi.

Häädettyjen hyväksi järjestettiin rahankeräyksiä Suomessa ja myös amerikansuomalaisten keskuudessa. Suurin ongelma häädetyillä oli uusien asuntojen saanti. Useat häädetyt asuivat kesäajan [[1907]] metsissä tai entisten kotiensa naapureissa ladoissa ja riihissä. Syksyllä heille tarjottiin valtion puolesta asuntoja [[Tuusula]]n ja [[Urjala]]n reservikasarmeissa, joihin osa muuttikin. Suurin osa häädetyistä jäi kuitenkin edelleen kotipaikkakunnalleen tai muutti naapurikuntaan [[Nokia (kaupunki)|Nokialle]] työn perään.

Laukon häädöillä oli vaikutus myöhempään lainsäädäntöön, ensin vuoden [[1909]] maanvuokra-asetukseen, jossa muun muassa määrättiin lyhimmäksi vuokrasopimuksen kestoajaksi 50 vuotta ja sitten myöhempiin vuoden [[1918]] torpparivapautuslakiin ja vuoden [[1922]] [[Lex Kallio]]on (laki maan hankinnasta asutustarkoituksiin).

Lokakuussa [[1918]] julkaistun [[Torpparilaki|torpparivapautuslain]] eli lain vuokra-alueiden lunastuksesta tultua voimaan ilmoittivat kaikki Laukon ja Tottijärven kartanoiden torpparit haluavansa käyttää sitä hyväkseen, ja suurimman osan kanssa paroni Herman Standertskiöld-Nordenstam tekikin kaupat. Kaikkiaan Tottijärvelle syntyi 108 uutta tilaa, ja Laukon kartanosta erotettiin 10 tilaa.

Kun kävi ilmi, että Laukon isäntä olisi halukas myymään koko kartanonsa, perustivat vesilahtelaiset ja tottijärveläiset ''Osakeyhtiö Laukon'' vuonna [[1921]]. Yhtiön osakkailla olisi ollut erioikeus kartanon maiden ostoon niiden jaon tapahtuessa. Herman Standertskiöld-Nordenstam myi kartanon kuitenkin [[1923]] pojilleen ''Rolf'' ja ''Gustav Standertskjöld-Nordenstamille''. Kartanon maita myytiin tämän jälkeen halukkaille ottamatta huomioon asutuslainsäädännön määräyksiä, ja monet ostajat tekivät sitoumuksia, joita eivät sitten pystyneetkään täyttämään ilman apua. Vuonna [[1925]] näille vaikeuksiin joutuneille asutustilallisille järjestyi Vesilahden ja Tottijärven kuntien takaama 22 vuodessa takaisinmaksettava valtionlaina.

Lopullisesti Laukon kartano siirtyi pois Standertskiöld-Nordenstam-suvulta, kun se myytiin [[1929]] tamperelaiselle kauppaneuvos [[Rafael Haarla]]lle.