Ero sivun ”Tampere–Seinäjoki-rata” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
liimablankoja
liimablankotusta
Rivi 52:
Liikennepaikoille oli rakennettu Siemensin [[releasetinlaite|releasetinlaitteet]] raidevirtapiireineen, mutta rataosalle ei kuitenkaan ollut rakennettu niin sanottua linjasuojastusta silloisen harvan junatiheyden vuoksi. Tämä tarkoittaa, että opastimia oli vain liikennepaikoilla, ja asemien välille menevän tai sieltä saapuvan junan kokonaisuutta valvottiin liikennepaikkaa suojaavien tulo-opastimien yhteydessä olevilla [[akselinlaskija|akselinlaskijoilla]]. Tämän vuoksi liikennepaikkojen välillä saattoi liikkua vain yksi juna kerrallaan.
 
Omaleimaista kauko-ohjauksen toteuttamistavassa oli se, että kauko-ohjauskomennot ja akselinlaskentatiedot liikennepaikkojen välillä kulkivat radiolinkeissä. Tämän vuoksi jokaisella liikennepaikalla tarvittiin korkea masto, johon sijoitettujen linkkipeilien tuli olla näköyhteydessä sekä edelliseen että seuraavaan mastoon. Antenneja oli tyypillisesti kolme: yhdessä peileistä kulkivat kauko-ohjauskomennot Parkanon ohjauskeskuksen ja liikennepaikan asetinlaitteen välillä, ja loput kaksi olivat niin sanottuja turvallisuuslinkkejä, joiden kautta siirtyivät akselinlaskennan vertailutiedot naapuriliikennepaikkojen välillä. Tällä ratkaisulla säästettiin rataosan mitan (160  km) verran kaapelointia.
 
Rataosan liikennemäärät kasvoivat kaiken aikaa, ja tilannetta helpottamaan rakennettiin kauko-ohjauksen lisälaitteisto vuonna 1976. Järjestelmän mahdollistamana kauko-ohjaukseen liitettiin lisää liikennepaikkoja seuraavasti: Peräseinäjoki 1976, Ratikylä 1980, Sisättö 1985 ja Ylivalli alkuvuodesta 1986. 1990-luvulle tultaessa asemavälisuojastuksen kapasiteetti alkoi muodostaa kasvaville liikennemäärille kestämättömän tilanteen, ja niinpä vuosikymmenten vaihteessa liikennepaikkojen tulovaihteet muutettiin 80  km/h -nopeuden salliviksi aiemman 35  km/h sijaan. Vuonna 1992 rakennettiin Pohjois-Loukon ja Seinäjoen välinen kaksoisraide, ja tuolloin Loukon liikennepaikka lakkautettiin.
 
Vanhan kauko-ohjauslaitteiston tullessa tiensä päähän ja paineen läpäisykyvyn kasvattamiselle ollessa suuri, päätettiin rataosalle rakentaa täysin uusi, [[tietokoneasetinlaite|tietokoneasetinlaitteisiin]] perustuva turvalaitejärjestelmä. Tuolloin rataosalta poistettiin kaikki jäljellä olleet tasoristeykset, ja rakennettiin viimeisetkin, jo 1960-luvun tilavarauksella olleet liikennepaikat vuonna 1995 (Majajärvi, Poikkeus ja Lamminkoski). Lisäksi liikennepaikkojen välille rakennettiin tehokas [[raidevirtapiiri|raidevirtapiireihin]] perustuva kauko-ohjaus, jonka myötä liikennepaikkojen välille mahtui useampi peräkkäinajava juna aiemman yhden sijaan. Vanhaa radiolinkkeihin ja akselinlaskentasuojastukseen perustuvaa kauko-ohjausjärjestelmää voitiin alkaa purkaa ja uutta ruotsalaista Ebilock 850 -järjestelmää ottaa vaiheittain käyttöön.
 
Vuoden 1996 sarastaessa kauko-ohjaus oli keskitetty Tampereelle ja Lielahti–Seinäjoki-välin remontti oli valmis. Rataosa oli saanut kaiken vilkasliikenteisellä rataosalla tarvittavan, eli [[JKV|JKV:n]], uudet asetinlaitteet, linjasuojastuksen ja raskaamman, UIC54 (=54 &nbsp;kg/m) kiskotuksen. Vaikka rataosa olisikin ollut valmis koviin nopeuksiin heti alusta alkaen, se on kärsinyt lukuisista suo- ja pehmeikköalueiden aiheuttamista painaumista. Vuosina 2006–2008 rakennettiin paljon painumista ehkäiseviä vastapenkereitä ja stabilointeja. 37 vuotta radan valmistumisen jälkeen nopeutta päästiin vaiheittain nostamaan 200 kilometriin tunnissa.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=Parkanon radan kauko-ohjauksen historiaa| Ajankohta= | Osoite=http://efiab.sr2.fi/parkanon_kauko.html | Julkaisija= | Luettu= | Kieli= }}</ref>
 
==Lähteet==