Ero sivun ”Kilpailu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Keskustelussa oli maininta vuodelta 2008, että artikkeli oli tehty englanninkielisen artikkelin pohjalta. Englanninkielinen artikkeli on arvattaenkin muuttunut yli 10 vuodessa huomattavasti, toisin kuin suomenkielinen artikkeli. Lisäksi kilpailun määritelmä oli puutteellinen eikä enää vastannut lainkaan sitä määritelmää, joka löytyy englanninkielisestä artikkelista.
Hioin viimeistä lausetta paremmaksi.
 
Rivi 1:
'''Kilpailu''' on kahden tai useamman osapuolen välistä toimintaa, jossa kukin osapuoli tavoittelee tiettyä päämäärä, joka ei ole osapuolten kesken jaettavissa. Kilpailua käydään useista eri syistä. Esimerkiksi [[Luonto|luonnossa]] lajit kilpailevat olemassaolostaan ja [[Liiketalous|liiketaloudessa]] yritykset kilpailevat asiakkaista.
 
Toisessa, kapeammassa merkityksessä kilpailu on järjestetty tapahtuma, jossa osanottajien tavoitteena on kilpailun voittaminen. Usein tällaisiin kilpailuihin liittyy se, että voittajavoittajan tai voittajatvoittajien palkitaanpalkitseminen.
 
== Katso myös==